Teksti ja valokuvat: Kristian Paltila
Ahtola kertoo Helsingin historiaa pienoiskoossa. Merellinen kaupunki muuttui kivikaupungiksi 1800–1900-lukujen taitteessa, ja art nouveau syrjäytti uusrenessanssin.
Jos jaksaa hieman etsiä, voi paikallishistoriasta kiinnostunut tehdä Kallion kirjastosta löytöjä. Kallio-aiheisille kirjoille on varattu erikseen osio, joka on täynnä kiehtovia, hieman kulahtaneita ja osittain vanhentuneita teoksia. Hyllyiltä löytyy runsaasti kaunokirjallisuutta, mutta myös paikallishistoriaa käsitteleviä tietokirjoja. Yksi niistä on Selina Finnen teos “Sata vuotta Ahtolassa” (Multikustannus 2007), joka kertoo Ahtola-rakennuksen tarinan. Vuonna 2005 peruskorjattu rakennus on hyvin säilynyt, jugend-tyylinen ja huomiota herättävä ilmestys Hakaniemen kauppahallin kupeessa. Ahtola kertoo tarinaa itsestään ja samalla Helsingin sekä Kallion muuttuvasta kaupunkikuvasta.
Puukaupungista kivikaupungiksi
Suuret, kiviset kerrostalot alkoivat valloittaa Helsinkiä 1800-luvun loppupuolella. Vuosisadan vaihteessa myös Kallioon rakennettiin uudenlaisia taloja, jotka pistivät silmään matalien puutalojen keskeltä. Teollistuminen oli tehnyt väestönkasvusta räjähdysmäistä ja asuntopula uhkasi Helsinkiä. 1875 määrättiin asemakaavassa keskustan rakentamisesta: puurakenteisten talojen sijaan oli rakennettava paloturvallisuussyistä vain kivestä.
Noustessaan Hakaniemen torin reunalle vuonna 1906 Ahtola sai puutaloista koostuneen ympäristön näyttämään pieneltä. Sijainti Hämeentien varressa oli vilkas, ja suoraan talon edessä kulki toinen kahdesta kaupunkiin johtavasta maantiestä. Kallio muuttui nopeasti, jopa maa jalkojen alla oli uutta. Hakaniemen tori rakennettiin täyttömaalle, jonka paikalla oli vielä 1800-luvun puolessa välissä merenlahti. Vuonna 1897 paikalla alkoi torimyynti ja 1914 torin reunaan avattiin arkkitehti Karl Hård af Segerstadin suunnittelema kauppahalli. Ahtolan asukkaat olivat jättäneet kauppahallin suunnitelmasta valituksen, koska he kokivat sen vähentävän asuntoihin tulevan valon määrää. Vastalauseella ei kuitenkaan ollut vaikutusta rakentamiseen ja halli nousi närkästyksestä huolimatta.
Ahtola nousee
Vuoden 1906 tammikuussa sai alkunsa ammattityömiesten perustamana Asunto Oy Ahtola, tosin Keisarillinen senaatti oli vahvistanut yhtiön säännöt jo edellisvuonna. Kevättalvella aloitettiin uuden uljaan kivitalon rakentaminen, jonka suunnittelutyö oli annettu rakennusmestari Heikki Kaartisen vastuulle. Ennen jugend-talon rakentamista Ahtolan paikalla oli tyypillisiä työväen puutaloja, joiden ensimmäiset kerrokset olivat kivisiä ja niissä oli usein erilaisia puoteja ja liikkeitä. Asuminen puolestaan sijoittui puusta rakennettuihin yläkerroksiin. Ahtolan johdolla korttelin ilme oli kuitenkin alkanut muuttua kohti kivikaupunkia.
Rakentamisesta vastasivat työkunnat, kuten muurarit, putkityömiehet ja kivityömiehet. Asunto-osakeyhtiön rakennukset perustettiin anturan ja paalujen päälle ja Ahtola nousi suurelta osin täyttömaalle merenlahden paikalle. Ulkoseinä ja suuri osa väliseinistä, tehtiin punatiilestä, joita kului yhteensä 800 000 kappaletta. Ajan tapaan talon asukkaat osallistuivat itse rakentamiseen ja myös naisia työskenteli huonommin palkatuissa aputöissä. Vuonna 1906 lakkoiltiin ahkerasti 9-tuntisen työpäivän puolesta, mikä vaikutti myös Ahtolan työmaahan. Rakennustahti oli nopea lakoistakin huolimatta, eivätkä ne estäneet rakennuksen valmistumista vajaassa vuodessa. Jouluna 1906 kaikki oli valmista.
Hyvästi uusrenesanssi, tervetuloa jugend
Rakennusmestari Heikki Kaartinen suunnitteli Ahtolan Art Nouveau -tyylisuunnan ihanteiden mukaisesti. Tyyli pyrki luomaan jotakin uutta, ottaen inspiraatiota luonnosta ja kansallisromantiikasta. Kertaustyyleistä, kuten uusrenesanssista haluttiin vapautua. Vahvimmillaan art nouveaun vaikutus tuntui 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun. Tyyli sai ympäri eurooppaa erilaisia kansallisia mukaelmia sekä nimityksiä ja Suomessa se onkin useimmiten tunnettu saksankielisellä nimellään Jugend.
Suomen voimakas halu itsenäistyä 1800-luvun lopulla näkyi myös rakennustaiteessa. Inspiraatiota otettiin niin Kalevalasta kuin suomalaisesta luonnostakin. Arkkitehtuurin ja muiden taiteiden kautta luotiin tietoisuutta kulttuuriperinnöstä ja nostettiin kansallistuntoa.
Ahtolan julkisivussa on pelkistettyä estetiikkaa, joka juontaa juurensa mahdollisesti Kaartisen taustaan rakennusmestarina. Alaa leimasi toisinaan jännite: arkkitehdit pitivät rakennusmestareita liian käytännönläheisinä, kun taas rakennusmestarit kokivat arkkitehtien sivuuttavan taloudelliset ja tekniset realiteetit. Rakennuksesta löytyy kuitenkin suomalaisen art nouveaun tunnistettavia piirteitä, kuten epäsymmetrisyys, julkisivun kasvi- ja ornamenttiaiheet sekä luonnonkivijalka.
Elämää Ahtolassa läpi vuosikymmenten
Asuminen Ahtolassa on muuttunut paljon ajasta, jossa rakennus nousi uutena uljaana maamerkkinä Hakaniemen torin taakse. Lämmitys on vaihtunut kaakeliuuneista kaukolämpöön ja kerroskohtaiset WC- ja peseytymistilat ovat muuttuneet huoneistokohtaisiksi. Aikoinaan monet, usein nykyistä suuremmat perheet joutuivat asuttamaan ahtaissa tiloissa myös alivuokralaisia rahapulan takia.
Sodista rakennus selvisi suhteellisen pienillä vaurioilla. Jatkosodan aikana asukkaat joutuivat kuitenkin elämään yli puoli vuotta vain pahvia ja vaneria ikkunalasien tilalla, kun lähistölle pudonneen pommin aiheuttama ilmanpaine oli rikkonut talon ikkunat. Myös purkutuomiolta talo on välttynyt, mutta se on kuitenkin käynyt läpi useita uudistuksia. Taloon on rakennettu myöhemmin mm. hissi ja ullakkohuoneistoja. Vuonna 2006 Asunto Oy Ahtola huomioitiin Rakentamisen Ruusu -palkinnolla tekemästään esimerkillisestä entisöinti- ja korjaustyöstä. Muun muassa 1960- ja 1970-luvulla tehtyjä uudistuksia korjattiin, ja ikkunat sekä katujulkisivujen rappauspinnat palautettiin lähemmäksi alkuperäistä asuaan.
Lähteet:
Finne, Selina. 2007. Sata vuotta Ahtolassa. Multikustannus.