Mitä tekee vastuullinen kansalainen, kuluttaja? Tiedostaminen peitsenään hän tekee valintoja.
Sitä kai on ihmisyyden ydin eli kykyä valita viettien sokkojohdatuksen sijaan. Siitähän moraalissa on kyse, demokratiassakin.
Ja valintojahan meiltä todella vaaditaan: mitä ostaa, mitä syödä, mitä tehdä ja kenen kanssa?
Jokainen valinta vaatii tekijältään kaistanleveyttä, mutta päänraapimisen ja valinnan merkityksen yhteys ei ole suora.
Alepassa tai äänestyskopissa yhden tai toisen välillä arpominen voi kuluttaa aivoa aivan yhtä lailla. Mitättömintäkin valintaa voi vatvoa, selvitellä ja pohtia loputtomasti.
Valtsikalaisena generalistina tärkein valintani on työ. Ostopäätökset tai mitkään vapaa-ajan aktivismit ovat puuhastelua uravalinnan rinnalla.
Minkälaista maailmaa työni pystyttää ja ylläpitää? Kenen etua, valtaa ja vaurautta minun ahkeruuteni palvelee?
Kenen keissejä ratkon? Opiskelinko saadakseni co-create solutions ja catalyze positive enduring change eniten tarjoavalle? Olenko minä kaupan? Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Kuinka notkea on itsepetos? Piisaako hybristä? Ristiretkelle vaan muuttamaan ja muuttumaan, sisältäpäin.
Kuuliaisuuden palkinnoksi opettavainen työympäristö, teräviä työkavereita ja dynaamista vauhtisokeutta.
Valtsikalainen hankkii auton ja asuntolainan, lomamatkat ja oppii konsulttijargonin. Palkka nousee – paljonko riittää? Ja niin kultainen häkki napsahtaa kiinni.
Kuinka suurta pahaa pienen hyvän hinnalla saa tehdä?
Elämässä ja työelämässä ei uida ihan ajopuuna, mutta ei virran suuntaa koskiveneestäkään päätetä. Jos valita pitää, mitkä ovat vaihtoehdot? Hallitus leikkaa järjestöiltä. Valtio tarjoaa rekrykieltoa. Kuka tuottaa tavarat ja palvelut? Laskut pitäisi maksaa.
Hallitus haluaa, että menen kiltisti kasvattamaan yhteistä kakkua ja maksamaan veroja. Tosin ilmeisesti vain siihen saakka, kunnes pääsen jonkin puljun osakkaaksi niitä kiertämään.
Kasvufetissi on ajanut meidät pisteeseen, jossa elämämme edellytykset tuhoutuvat. Maailma tavoittelee päästönollaa.
Ei mitään on vahinkoa parempi ja mitätön radikaalia maailmassa, jossa kasvu ja edistys ovat hävitystä ja kulutusta.
Jos oma tassunjälki talloo kukkaset, kannattaisiko vain jättää askeltamatta?
Olli Puumalainen
Päätoimittaja
Kuva: Armas Weselius