Ukrainan sodan alussa Venäjällä nähdyt mielenosoitukset ovat kadonneet katukuvasta ja oppositiopoliitikot istuvat vankiloissa. Venäjän kansalaisyhteiskunta on liian heikko vastustamaan Putinin hallintoa, mutta tilanteelle on nähtävissä selkeitä historiallisia syitä.
Täysimittaisen hyökkäyssodan alettua Ukrainassa 24. helmikuuta 2022, Venäjällä herättiin vastustamaan sotaa. Sodan ensimmäisinä kuukausina järjestettiin suuria mielenosoituksia ympäri Venäjää ja kerättiin nimiä sodanvastaisiin vetoomuksiin. Myös monet julkisuuden henkilöt ottivat kantaa sotaa vastaan. Näin teki muun muassa Venäjän päätelevisiokanavan toimittaja Maria Ovsjannikova, joka keskeytti suoran uutislähetyksen tuomalla ruutuun sodanvastaisen kyltin. Hetken aikaa vaikutti siltä, että järkytys sodan syttymisestä synnytti vakavasti otettavan vastavoiman Putinin hallinnolle.
Pian kuitenkin huomattiin, että kansalaisaktiivisuus hiipui, eikä protesteilla ollut juurikaan vaikutusta sodan kulkuun tai sen hyväksyntään kansalaisten keskuudessa. Samaan aikaan Ukrainassa, joka entisenä neuvostotasavaltana on Venäjän tavoin aiemmin kärsinyt alhaisesta osallistumisesta kansalaisyhteiskuntaan, ihmiset aktivoituivat erilaisissa kansalaisjärjestöissä ja muussa vapaaehtoistoiminnassa. Tämä herättää kysymyksen siitä, mistä kansalaisyhteiskunnan heikkous Venäjällä johtuu?
Perinteisesti kansalaisyhteiskunnalla tarkoitetaan sitä yhteiskunnan osa-aluetta, joka on itsenäinen valtiosta, markkinoista ja perheestä. Kansalaisyhteiskunta on tärkeä osa yhteiskuntaa siksi, että se yhtäältä toimii vastavoimana valtiolle ja toisaalta mahdollistaa ihmisten osallistumisen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Lisäksi kansalaisyhteiskunnalla on usein yhteiskunnan palveluja täydentävä tehtävä ja järjestöt voivat organisoida esimerkiksi lastenhoitoa ja sosiaali- ja terveyspalveluita silloin, kun valtio ja kunnat eivät niitä järjestä.
Venäjän kansalaisyhteiskunnan heikkous on herättänyt mielenkiintoa akateemisessa tutkimuksessa jo Neuvostoliiton hajoamisesta asti. Syitä on löydetty useita, kansalaisyhteiskunnan heikkoudesta on syytetty niin neuvostohistoriasta kuin ortodoksisesta kulttuuristakin johtuvaa alhaista sosiaalista pääomaa ja puutteellista luottamusta yhteiskuntaan. Toisaalta taas nyky-Venäjällä kansalaisyhteiskunnan itsenäisen rahoituksen puute, yhteiskunnan taloudellinen epätasa-arvo ja epäonnistunut demokratisaatio nähdään syinä kansalaisyhteiskunnan heikkoudelle. Rakenteellisten tekijöiden lisäksi kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksiin vaikuttaa Venäjän valtion epäilevä, jopa vihamielinen suhtautuminen itsenäiseen kansalaisyhteiskuntaan.
Joidenkin tutkijoiden mukaan Venäläisen kansalaisyhteiskunnan kehittymistä tarkastellessa tulee ottaa huomioon Venäjän historia. Venäjällä ei ole historiaa demokraattisesta järjestelmästä, mikä on johtanut autoritaarisen poliittisen kulttuurin syntymiseen ja alhaiseen luottamukseen yhteiskuntaa kohtaan Myös ortodoksista kulttuuria voidaan pitää syynä kansalaisaktiivisuuden heikkouteen. Tutkija Oleg Harhordin esittää, että ortodoksisessa kulttuurissa voidaan nähdä syitä heikkoudelle. Hänen näkemyksensä mukaan ortodoksinen käsitys yhteiskunnasta perustui kirkon määräysvaltaan maallisen yhteiskunnan yli. Sen myötä syntyi olosuhteet totalitaarisen poliittisen kulttuurin syntymiselle.
Neuvostoliitto tukahdutti kansalaisyhteiskunnan
Neuvostoliiton kommunistiseen ideologiaan kuului skeptinen asenne itsenäistä kansalaisyhteiskuntaa kohtaan. Kansalaisyhteiskuntaa pidettiin porvarillisena ja tarpeettomana kommunistisessa yhteiskunnassa, jossa valtion tuli pitää huolta kansalaisten tarpeista. Kommunistisesta puolueesta tulikin käytännössä ainut yhteiskunnallisen vaikuttamisen areena.
Tärkeä osa neuvostoyhteiskuntaa olivat puolueen organisoimat kollektiivit, joiden kautta organisoitiin niin työtä, vapaa-ajan toimintaa kuin yhteisten asioiden hoitamista. Kollektiivit olivat kuitenkin tiukasti poliittisen eliitin hallinnassa ja niistä muodostui myös kontrollin väline, jolla toisinajattelijoiden näkemyksiä oli helppo kontrolloida. Tämän seurauksena kansalaiset eivät luottaneet kollektiiveihin, vaan loivat laajoja sukulaisista ja ystävistä koostuneita verkostoja, joissa yhteiskunnallisista asioista saattoi puhua avoimemmin.
Totalitaarinen neuvostoyhteiskunta myös johti siihen, että ihmisten arvomaailma muuttui myös totalitaariseksi, demokratia nähtiin kaoottisena ja yksilön mahdollisuuksia vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon ei nähty mahdollisena. Se vaikutti myös siihen, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan oli matalaa, sillä sitä ei pidetty tehokkaana tapana vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin.
Myös Venäjän nyky-yhteiskunnassa on ongelmia, jotka vaikeuttavat kansalaisyhteiskunnan kehitystä. Yksi ongelma löytyy Venäjän taloudellisesta tilanteesta. Venäjällä tuloerot ovat suuret, ja suuri osa ihmisistä elää köyhyydessä. Varsinaista keskiluokkaa, joka muissa maissa osallistuu kaikista aktiivisimmin yhteiskunnalliseen toimintaan, ei Venäjällä juuri ole. Köyhyys vaikuttaa kansalaisyhteiskuntaan siten, että ihmiset joutuvat kantamaan huolta toimeentulostaan, eikä aikaa ja energiaa jää yhteiskunnalliseen toimintaan. Kun suurimmalla osalla kansasta tulot ovat pienet, yksityisiä lahjoituksia kansalaisjärjestöille on vähän. Näin kansalaisyhteiskunta on jäänyt pitkälti Venäjän valtion ja ulkomaisen rahoituksen varaan, jolloin tavallisten kansalaisten tarpeet jäivät pitkälti huomiotta ja kansalaisyhteiskuntaa on kehitetty toisaalta valtion ja toisaalta pitkälti länsimaisten rahoittajien lähtökohdista.
Myös demokratisaation epäonnistuminen Neuvostoliiton hajottua 1990-luvulla nähdään yhtenä syynä kansalaisyhteiskunnan heikkouteen. Kun Neuvostoliitto hajosi, erilaisia kansalaisjärjestöjä perustettiin, ja myös oppositiota edustavat poliitikot kävivät vaalikampanjoita, joissa he saavuttivat varsin hyviä tuloksia. Esimerkiksi pitkään vankeusrangaistukseen tuomittu Aleksei Navalnyi tuli Moskovan kuvernöörinvaaleissa vuonna 2013 toiseksi saaden 27 prosenttia annetuista äänistä. Kuitenkin osallistuminen kansalaisyhteiskunnan toimintaan oli edelleen matalaa, eivätkä uudet järjestöt saaneet kansalaisten luottamusta puolelleen.
Erityisesti kansalaisyhteiskuntaan heikentävästi vaikutti se, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen eri instituutiot olivat heikkoja ja yhteiskunnassa vallitsi yleinen kaaos. Ihmiset myös pettyivät siihen, ettei demokratisaatiossa onnistuttu, mikä johti pettymykseen politiikkaa kohtaan ja tunteeseen, ettei politiikkaan voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.
Vladimir Putin tuhosi kansalaisyhteiskunnan rippeet
Venäjän yhteiskunnallista kehitystä käsitellessä ei voida olla ottamatta huomioon autoritaarista valtiota, joka aktiivisesti pyrkii estämään itsenäisen kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuudet. Valtion suhtautuminen kansalaisyhteiskuntaan muuttui epäilevämmäksi vuonna 2000, kun presidentti Vladimir Putin tuli valtaan. Putinin hallinnon aikana valtio on kohdistanut väkivaltaa erityisesti hallinnon vastaisina pidettyihin kansalaisyhteiskunnan toimijoihin, kuten oppositiopoliitikkoihin ja toimittajiin. Heitä on tuomittu kyseenalaisin perustein pitkiin vankeusrangaistuksiin, pahoinpidelty ja jopa murhattu.
Putinin valtakauden alussa vuonna 2001 säädettiin uusi työmarkkinalaki, jonka tarkoituksena oli ”harmionisoida työmarkkinaosapuolten intressejä”. Tosiasiassa laki teki vaikeaksi lakkojen ja protestien organisoimisen, ja erityisesti ammattiliittojen toiminnan. Myös vuoden 2006 laki kansalaisjärjestöistä vaikeutti kansalaisyhteiskunnan asemaa lisäämällä byrokratiaa ja mahdollistamalla tai helpottamalla kansalaisjärjestöjen sulkemisen valtion toimesta. Tunnetuin kansalaisjärjestöjen vastaisista laeista on kuitenkin vuoden 2012 laki ulkomaisista agenteista, joka vaatii järjestöjä, jotka saavat rahoitusta ulkomailta rekisteröitymään ulkomaisiksi agenteiksi. Tämä johtaa siihen, että kansalaisjärjestöt ovat ennestään riippuvaisia valtion rahoituksesta, eivätkä pysty toimimaan itsenäisesti.
Tämän lisäksi Venäjän valtio on Putinin aikana pyrkinyt kehittämään valtiosta riippuvaista kansalaisyhteiskuntaa omiin tarkoituksiinsa. Presidentti Putin perusti vuonna 2004 ”julkisen kamarin” (Общественная палата) jonka tarkoituksena oli tarjota kansalaisjärjestöille mahdollisuus vaikuttaa valtion asioihin ja toisaalta lisätä valtion kontrollia kansalaisyhteiskunnasta. Venäjän valtio on perustanut myös omia järjestöjä kuten nuorisojärjestö Nashin (Наши), jossa koululaiset osallistuvat mielenosoituksiin ja kesäleireille. Siellä nuoret saavat isänmaallista kasvatusta ja oppivat muun muassa sotilastaitoja. Tutkimuksessa valtion ylläpitämiä ja kontrolloimia kansalaisjärjestöjä kutsutaan ”marionettikansalaisyhteiskunnaksi”, jonka toiminta vaikuttaa samalta, kuin demokraattisessa kansalaisyhteiskunnassa. Todellisuudessa sen tavoitteena on ylläpitää vallitsevaa poliittista järjestelmää eikä se näin pysty toimimaan itsenäisenä poliittisena voimana.
Niin historialliset syyt, rakenteelliset ongelmat ja Venäjän kansalaisyhteiskuntaan vihamielisesti suhtautuva hallinto vaikuttavat kaikki Venäjän kansalaisyhteiskunnan heikkouteen. Yhdessä nämä tekijät ovat luoneet poliittisen kulttuurin, jossa kansalaiset eivät koe osallistumista kansalaisyhteiskuntaan mielekkäänä, eikä kansalaisyhteiskunta pysty toimimaan itsenäisesti ja vaikuttamaan kansalaisille tärkeisiin asioihin. Mikäli Venäjä joskus päätyy demokraattiselle tielle, kansalaisyhteiskunnan tukeminen on erityisen tärkeää, sillä se sitouttaa kansalaisia demokraattiseen päätöksentekoon ja antaa demokratisoitumisprosessille aidon mahdollisuuden onnistua.
Teksti: Kristian Keinänen
Kuvat: Wikipedia Commons