Tutkain

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti vuodesta 1964

Vallan Vahtikoira

Hau! Vallan Vahtikoira vahtii, haukkuu ja vainoaa vallanpitäjiä. Vallan Vahtikoira on neljännen valtiomahdin keskeisintä tehtävää ylläpitävä anonyymi palsta.

Oi vaalikevät! Kirkkaudessaan kaunis, joskin stressaava aika valtiotieteen opiskelijalle. Helmikuun aurinko on saanut myös vahtikoiran heräämään talviuniltaan. Tuomiokirkon portailla päivää paistattelevan hurtan seesteisyys on kuitenkin silmänlumetta. Suloiset tassut ovat aina valmiina paljastamaan vallankäyttäjän sivistyneen ulkokuoren alle kätkeytyvän korruptoituneen, mustan sydämen.

Tupakansavun kyllästämä kirsu haistaa kampuksella palaneen käryä, eikä kyseessä ole valitettavasti homeinen Kuppala, eikä edes siellä elämäntyönsä tehnyt hiiri. Kuka barbaari hävittää rakastetun alivuokralaisen kalmon hylkäämällä sen lokkien raatelemaksi? Vahtikoira vaatii kunnialliset hautajaiset limaisella lattialla kuukausia selvinneelle sankarille. En halua tietää, mitä tilavastaava tekisi minulle, jos en enää kuppaiselta sohvalta nousisi.

Eläinsuojelurikoksen lisäksi Kannunvalajia kuormittaa vakava kavalluskohu, joka liittyy runebergintorttuihin. Myös ylioppilastalon siivous on paljastanut hävitetyksi luultuja, äärimmäisen arkaluontoisia asiakirjoja – salakapakkaan verrattavia. Nimeltä ketään mainitsematta, vahtikoira ei haluaisi olla VOOn merimiespöksyissä.

Polvilla ei ilmeisesti ole tulevaisuutta ja ongelman ratkaisemiseksi on perustettu toimikunta. Ainejärjestöaktiivien käsityksen mukaan tulevaisuus ei koita ilman heidän myötävaikutustaan. Vahtikoira tahtoisi suositella polvin hallituksille – sekä erityisesti opintojensa loppupuolella oleville, keski-ikää lähestyville “vaikuttajille” – hengitysharjoituksia ja yhteisen mittasuhdetoimikunnan perustamista. Opiskelijabileiden alussa salkoon vedettävä lippu ei lopulta liene elämän tärkein asia: ainakaan tavalliselle kuolevaiselle, jolle hallituskaveriporukka ja heidän kissatappelunsa ovat kaukaisempia, kuin viestintä ja valtio-oppi toisistaan. 

Polvin rinnalla vahtikoira kummastelee kovin muiden koulutusohjelmien draamattomuutta. Ottakaa polvista mallia ja kaveria kunnolla kurkusta kiinni! Sisarjärjestöt eivät ole rikkaus: kyseessä on kilpailija.

HYY on ollut epäilyttävän hiljaa. Mitä tapahtui ansioitaan korostavalle itsekeskeiselle pöhinäköörille? Vahtikoira ei keksi muuta selitystä, kuin ansioiden absoluuttisen puuttumisen. Maailmanpyörälle tiedoksi: ansioksi ei voida lukea kehitysyhteistyön leikkausten vastustamista, jos esitys hyväksytään ja ekotuhoa ruokkiva toiminta jatkuu.

Vahtikoiran vitsi: Mikä on HYY:n ja Nestleen ero? Nestle esittää olevansa jotain muuta, kuin itsekäs, epäeettinen, rikastumaan pyrkivä ekokatastrofia rahoittava piiskuri.

Alkuperiodin aurinkoa varjostavat HYY:n päästöjen lisäksi taivaanrannassa siintävät sinimustat pilvet. Vaikuttaa todennäköiseltä, että kokoomus loikkaa – vaalilupauksinaan asumistuen leikkaaminen ja yleinen köyhien rääkkäys – pääministerin pallille; sitoutumattomuuden oodin kestosuosikin (ps) hallitusvastuun mahdollisuudesta puhumattakaan. Koulutuslupauksien kaiku märissä korvissa soiden jopa itseriittoisen kannunvalajan usko tulevaisuuteen alkaa ymmärrettävästi horjua. Voisiko joku edes esittää olevansa YTHS:n jonossa itkevän, velkaantuneen ja mahdollisuuksien puutostilan murtaman opiskelijan puolella?

Vuh vuh!

–       Vahtikoira