Teksti: Sara Aalto-Setälä, Sabriina Hietaniemi
Kuva: Paavo Jantunen
Maria Ristimäelle vapaus on mahdollisuus tehdä ja olla mitä haluaa — tyyni horisontti, rauha. Juuri näiden asioiden edistämiseksi hän tekee töitä konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativessa. Ristimäki istui Tutkaimen kanssa alas käsittelemään konfliktinratkaisua ja naisten asemaa rauhanprosesseissa.
On vuosi 2018 ja nigeriläisessä Diffan kaupungissa lähellä Nigerian rajaa on meneillään kahden hieman yllättävän tahon tapaaminen. Diffa on kärsinyt suuresti konfliktista Boko Haramin, Nigerian valtion ja muiden osapuolten välillä, mutta nyt rajakaupunkiin on saapunut pääkaupungista Niameystä asti sisäministeriön virkamies keskustelemaan paikallisen nuorisojärjestön johtajan kanssa alueen naisten ja nuorten asemasta konfliktin ryvettämällä alueella. Tapaamisen takapiruna hääräilyt Maria Ristimäki seuraa tahojen keskustelua sivusta tyytyväisenä. Tämä on yksi niistä hetkistä, jotka hän kokee työssään erityisen palkitsevina. Onnistuneesti yhteentuotujen osapuolien keskustelu on aina yksi askel lähemmäs ratkaisua. “Työmme on pitkälti ihmisten yhteentuomista ja tapaamisten fasilitoimista. Me menemme paikan päälle ikään kuin tueksi, mutta varsinaisen työn tekevät paikalliset”, Ristimäki kiteyttää.
Ristimäki työskentelee tällä hetkellä asiantuntijana Martti Ahtisaaren vuonna 2000 perustamassa arvostetussa konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Iniativessä (CMI). Tapaamme Ristimäen kahvilassa Katajanokalla ja hän astuu ovesta sisään täsmälleen sillä minuutilla kuin olemme sopineet. Suomalaisten kuuluisa täsmällisyys ei ole karissut ulkomailla vietettyjen vuosien mukana. Juuri kansainvälinen on sana, joka nousee ensimmäisenä mieleen Ristimäkeä kuunnellessa. Hän on tehnyt kandidaatintutkintonsa Skotlannissa, maisterintutkintonsa Pariisissa, ja ollut välissä vaihto-opiskelijana Australiassa. Lisäksi taustalla on vapaaehtoistöitä Malawissa, työharjoittelu Senegalissa ja lukuisia muita matkoja ympäri maailmaa.
28-vuotiaaksi Ristimäki on ehtinyt jo paljon. Skotlannissa hän opiskeli aluksi journalismia ja politiikkaa, joka vaihtui myöhemmin kansainväliseen politiikkaan ja lopulta tarkentui Pariisissa kansainvälisen turvallisuuden ja Afrikan politiikan tutkimukseen. ”Muuttaessani Pariisiin siirryin ikään kuin englanninkielisestä maailmasta ranskankieliseen.” Innostus opiskeluun kumpusi omasta halusta nähdä ja ymmärtää maailmaa, ja palo konfliktinratkaisuun syttyi juuri Pariisin arvostetussa Sciences Po yliopistossa. Hieman yllättäen akateeminen polku ei kuitenkaan ollut hänelle mikään itsestäänselvyys. ”Olen perheeni ensimmäinen korkeakoulutettu”, hän kertoo.
Kandiopintojen jälkeen Ristimäki lähti vapaaehtoistyöntekijäksi Malawiin, ja eli siellä paikallisessa perheessä muutaman kuukauden. ”Se oli ensimmäinen kosketukseni kehitysyhteistyöhön paikallisella tasolla.” Maisteriopintoihin kuuluva työharjoittelu International Crisis Groupilla vei Ristimäen tutkimaan konflikteja Senegalin pääkaupunkiin Dakariin, jossa hän teki raporttia naisten eri rooleista Boko Haramissa sekä kyseisessä konfliktissa. ”Konfliktissa naiset ovat olleet niin uhreja kuin toimijoita. Sen seurauksena yhä useampi nainen on päätynyt päävastuuseen perheiden elatuksesta, mutta joutunut myös kärsimään konfliktin väkivaltaisuuksista”, hän selittää. Senegalissa vietetyn ajan jälkeen Ristimäki tiesi haluavansa tehdä töitä juuri konfliktinratkaisun parissa.
Nyt Ristimäki on takaisin Suomessa ja Helsingissä. Kansainvälisyys on edelleen vahvasti läsnä työn kautta. Ristimäki tekee töitä CMI:n Women in peacemaking -ohjelmassa, jossa pyritään nostamaan naisten ääni kuuluviin konfliktien ratkaisussa, ja sitä kautta parantamaan myös muiden syrjittyjen ryhmien asemaa konfliktialueilla. ”Naiset tekevät kovasti töitä rauhan eteen, mutta tätä työtä ei tunnusteta”, Ristimäki sanoo painokkaasti. Naiset ovat aktiivisesti mukana humanitäärisessä toiminnassa, aktivisteina ja järjestöissä toimimassa rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta, mutta jäävät lähes kokonaan virallisten päättävien elinten ja neuvottelupöytien ulkopuolelle. Juuri siihen Ristimäki haluaa muutosta.
Naisten vahvempi osallistuminen avaimena aliedustettujen vapauteen
Vuodesta 2018 asti Women in peacemaking -nimellä pyörinyt ohjelma pyrkii vahvistamaan naisten roolia konfliktien ratkaisussa — niin neuvottelupöydissä kuin asiantuntijatehtävissäkin. Ohjelman teemat ovat kuitenkin olleet CMI:n toiminnassa vahvasti läsnä jo paljon kauemmin. Työ sijoittuu tällä hetkellä pääasiassa Libyaan ja Jemeniin. ”Haluamme vaikuttaa siihen, että kansainvälisesti rauhanvälityksen kentällä sukupuoleen ja osallistuvuuteen liittyvät asiat otetaan paremmin huomioon”, Ristimäki selittää. Kyse ei ole vain yksittäisistä neuvotteluista tai konflikteista, vaan tarkoituksena on vahvistaa naisten asemaa globaalisti. ”Naisten vähäinen osallistuminen rauhanprosesseihin heijastelee sitä, että naisia on ylipäätänsä vähän politiikassa.” UN Womenin alkuvuonna teettämän tutkimuksen mukaan vain 24,3% maailman parlamentaarikoista on naisia. Mitä korkeampiin virkoihin mennään, sitä pienemmäksi prosentti supistuu. Ristimäen mukaan poliittiset puolueet ovat tässä suuri pullonkaula, kun ylipäätään naisten ehdolle pääseminen on jo monissa maissa haastavaa.
Miksi naisten määrän lisääminen rauhanprosesseissa on niin oleellista? Ristimäki lainaa rauhannobelisti Leymah Gboween sanoja ja vastaa: ”Naiset eivät ole sivustakatsojia konflikteihin, joten heidän ei pitäisi olla sivustakatsojia myöskään rauhanprosesseissa.” Ristimäen mukaan rauhanprosessit ovat poliittisesti ja yhteiskunnallisesti monesti ratkaisevia hetkiä, koska niissä on mahdollisuus muuttaa yhteiskunnan suuntaa merkittävästi. On itsestäänselvyys, että naisilla on oikeus olla mukana tässä yhteiskunnallisessa muutoksessa. Pitkällä tähtäimellä naisten tuominen neuvottelupöytiin luo tilaa myös muille, esimerkiksi syrjityille vähemmistöryhmille. Naisten vahvemman osallistumisen on havaittu toimivan avaimena muiden syrjittyjen ryhmien vapauteen ilmaista mielipiteitä ja vaikuttaa yhteiskunnassa.
Ristimäen mukaan suuri haaste on, että naiset otetaan mukaan neuvotteluihin vasta liian myöhään. Tässä vaiheessa agendasta ja asiakysymyksistä ollaan jo luultavasti sovittu ja osapuolet ovat jo ehtineet rakentaa kapasiteettiaan. Naisia ei pitäisi ottaa mukaan neuvotteluihin vain kommentaattoreiksi, vaan heidän kuuluisi olla mukana prosesseissa jo alusta alkaen. Toinen ongelma on siinä, että naisten rooli neuvotteluissa on usein kommentoida ainoastaan ”naisten asioita”. Ristimäki naurahtaa: ”Ja mitähän nämä naisten asiat sitten varsinaisesti ovat? Jos rauha ja turvallisuus eivät ole naisten asioita, niin mikä sitten on?” Naiset ovat harvoin aloittamassa sotia ja konflikteja, mutta kärsivät niiden seurauksista raskaasti.
Ristimäen mukaan keinovalikoima naisten osallistumisen tukemiseen ja parantamiseen on moninainen. Konkreettiset keinot ovat aina kontekstista riippuvaiset, mutta yksi tärkeä tapa on naispuolisten johtajien vuorovaikutuksen ja näkyvyyden lisääminen. Lisäksi naisten asioita ajavien kansalaisjärjestöjen tuominen yhteen päättävien elimien kanssa on konkreettinen väline vuoropuhelun ja naisten vaikuttamiskanavien lisäämisessä. Ylipäätään ongelman esiintuominen ja pyrkimys vaikuttaa siihen toimivat herätyksenä päättävissä pöydissä istuville. Jo naisten poissaolon tiedostaminen on alku sille, ettei ongelmaa voi sivuuttaa.
Työn ytimessä läpinäkyvyys ja luottamus
Ristimäki ei kavahda, kun kyseenalaistamme, millä CMI oikeuttaa työnsä ulkopuolisena toimijana konfliktien keskipisteessä. Hän painottaa vahvasti, että he ovat paikalla toimimassa vain ja ainoastaan kaikkien osapuolten kutsumana, mikä antaa heidän toiminnalleen hyväksynnän. ”Työmme alkaa siitä, kun meidän apuamme pyydetään.” Konfliktin osapuolilla on usein paljon epäluuloja toisistaan, ja silloin ulkopuolisen toimijan voi olla jopa helpompi lähteä ratkomaan tilannetta. Toiminnan läpinäkyvyys on myös yksi CMI:n perusperiaatteista. Avoimesti ja rehellisesti toimiminen ovat avaimet luottamukseen, jota ilman rauhanneuvotteluissa on vaikea onnistua.
Suurin työ tehdään vasta rauhansopimuksen allekirjoituksen jälkeen, kun sopimus pitää toimeenpanna. Tässä ehdottoman tärkeää on paikallisen omistajuuden konsepti. Jos paikalliset eivät ota sopimusta omakseen, rauhan säilyminen on tuhoon tuomittua. Kun taas paikallisten sitoutuessa sopimukseen ja seisoessa sen takana, on sen toimeenpanoon myös yhteistä tahtotilaa. Tämä saavutetaan ainoastaan osallistamalla mahdollisimman moni jo itse rauhanprosessissa.. Mitä laajempi osuus yhteiskunnasta on ollut mukana rauhanprosessissa, sitä paremmat edellytykset sopimukselle on pitää. Rauhansopimuksen olisikin puututtava niihin ongelmakohtiin, joista konflikti on leimahtanut liekkeihinsä. ”Onnistunut rauhansopimus käsittelee alueen poliittisen järjestelmän epäkohtia”, Ristimäki toteaa.
Konfliktinratkaisun arkipäivää
New Yorkissa YK:n turvallisuusneuvoston avoimessa keskustelussa päätöslauselmasta 1325 Ristimäki istuu katsomossa kuuntelemassa Ruotsin ulkoministerin Margot Wallströmin puhetta. Yhtäkkiä ulkoministeri Wallströmin sanat alkavat kuulostaa hämmentävän tutuilta ja Ristimäki tajuaa niiden olevan hänen itsensä kirjoittamia. Koko sali kuuntelee, kun Wallström siteeraa Ristimäen ja hänen kollegoidensa kirjoittamaa artikkelia naisten osallistumisesta rauhanneuvotteluihin. “Siinä hetkessä tunsin erityistä ylpeyttä oman ja CMI:n työn vaikuttavuudesta. Tuntui hienolta vaikuttaa keskusteluun tuollaisella foorumilla”, Ristimäki muistelee.
Asiantuntijakeskusteluun vaikuttaminen on yksi osa Ristimäen työtä CMI:llä. Toinen pääpaino on vuoropuheluiden järjestämisessä ja ihmisten yhteentuomisessa. “Työmme on hyvin ihmisläheistä.” Kasvokkain käydyt neuvottelut ovat aina rauhanprosessien ydintä, mutta niiden taustalla on huomattava määrä suunnittelua, sopimista ja logistisia järjestelyitä. Etenkin konfliktialueilla ihmisten yhteentuomien on haastavaa, koska infrastruktuuri on usein sodan jäljiltä huonossa kunnossa. Osa työstä tapahtuu etänä Helsingistä käsin puheluiden ja internetin välityksellä, mutta rauhanneuvottelut aina paikan päällä. Konfliktialueet eivät ole ainut kohde, jonne Ristimäki työnsä puolesta matkustaa. Seuraava reissu onkin varattuna Brysseliin, jossa CMI:llä on toinen toimisto.
Ristimäen puheesta huokuu hänen oma palonsa konfliktinratkaisua kohtaan ja positiivinen asenne siitä, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa, kunhan muutokseen on riittävästi poliittista tahtoa. Jopa Jemenin monimutkaisen kriisiin suhteen hän uskoo, että rauha on mahdollista saavuttaa. Konfliktien ratkaisu vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä, koska muutos on hidasta ja toisinaan joudutaan ottamaan myös askelia taaksepäin. ”On totta, että suuri osa rauhansopimuksista ei pidä.” Maailmantuskaan hän ei kuitenkaan vaivu. Ristimäen mukaan tehokas lääke ahdistukseen on toiminta. Yksilöllä on ehdottomasti mahdollisuus saada paljon aikaan. Hän uskoo, että jokainen voi valita haluaako olla osa ongelmaa vai osa ratkaisua. ”Itse haluan olla osa ratkaisua.”