Suomi tuhansien järvien ja mahdollisuuksien maana haluaa profiloitua tasa-arvoisena paikkana kaikille. Länsimaiden kohtaamat haasteet tasa-arvon tiellä eivät ole vieraita Suomelle tai suomalaisille, mutta niihin yritetään puuttua: vihapuhetta suitsitaan, tasa-arvon eteen tehdään paljon työtä ja syrjiviä rakenteita halutaan purkaa. Tämän taistelun päämääränä on parempi huominen kaikille meille.
Virallisen näkemyksen alla piilee synkkä maailma, jota edes tiedostavimmatkaan yksilöt eivät suostu huomaamaan. Juhlapuheissa rasismia vastustetaan, mutta samanaikaisesti on yleisesti hyväksyttyä seurata julkisesti, kuinka mustia pistetään häkkiin eri puolilla Suomea. Tämänkaltaiseen toimintaan jopa kannustetaan – lapsille opetetaan pienestä pitäen keinoja joilla saada mustaa häkkiin tehokkaammin ja asiasta jopa kilpaillaan, niin paikallistasolla kuin kansainvälisestikin. Aina vuosittain kansa yhdistyy seuraamaan, kun parhaimmat ja suostuvimmat lähtevät ulkomaille pistämään mustaa häkkiin.
Väkivaltaisen ja syrjivän käytöksen kollektiivinen hyväksyntä edes pienessä piirissä on johtanut saman piirin irtautumiseen lähes kaikista länsimaisen sivistyksen yhteisesti hyväksytyistä arvoista. Rasismin lisäksi huumeidenkäyttö on tullut hyväksytyksi ja narkomaanit ovat vastuussa kasvaneesta aseväkivallasta – jatkuvasti joutuu pelkäämään niin sanottujen ”viivamiesten” laukauksia. Poliittinen keskustelu on tehty konsensushakuisen demokratian ihanteiden vastaiseksi, sillä kaikki avaukset yritetään ohjata äärilaidoille. Länsimaista oikeuskäytäntöä rikotaan jatkuvasti, sillä tuomarit eivät olekaan tarkkailijoita jotka tekevät päätöksensä todisteisiin nojautuen tilanteen ulkopuolelta, vaan he toimivat itse myös todistajina ja syyttäjinä. Tuomioista ei voi myöskään valittaa hovioikeuteen, saati sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
Tässä miniatyyrimaailmassa johtohahmot ovat korostuneen miehisesti kapteeneja kuin armeijassa konsanaan. Toksisen maskuliinisuuden nimissä naisoletetut ovat alentavasti mummoja ja heidän ainoa roolinsa on ottaa ”tykin” suusta ammutut kudit vastaan. Ylin auktoriteetti maailmassa ei ole presidentti tai pääministeri, vaan Aurinkokuningas, joka vielä korostaa omalla toiminnallaan maskuliinisuutta entisestään – maailmassa ei riitä olla the Man, on oltava the Superman. Maskuliinisuus saa jo koomisia pirteitä, kun homoseksuaalien olemassaolo tässä maailmassa kiistetään julkisesti, mutta samanaikaisesti vedetään julkisesti sellaisia mällejä, että niiden voimasta miehet jäävät seinille.
Kaikki nämä rakenteet ovat nähtävillä, mutta asiaan ei haluta puuttua – liekö tämä erivapaus tullut siitä, että kaikki tämänkaltainen toiminta nähdään vain pelinä, vain urheiluna eikä tasa-arvo-ongelmana. Konkreettinen esimerkki yhteiskunnan hyväksynnästä on muutamien vuosien takaa, jolloin suorassa TV-lähetyksessä nähtiin tasavallan presidentin onnittelevan näitä väkivaltaisia valkoihoisia juoppoja ja palkitsevan heidät siitä, että mustat lyötiin häkkiin tarpeeksi hyvin. Hyvin ristiriitaista, ottaen huomioon kyseisen presidentin pitkäaikaisen taustan ihmisoikeustyössä.
Mikäli tässä nälkäpeliä muistuttavassa maailmassa yksi joukkiollinen täysi-ikäisiä miehiä kruunataan muita paremmaksi, he saavat vuodeksi itselleen Pojaksi nimetyn kiertopalkinnon. Paitsi että he olettavat voimakkaasti sukupuolen, on huomautettava jälleen yhdestä ristiriidasta: täysi-ikäiset heteroiksi oletetut miehet juovat selkeästi alaikäiseksi oletetun Pojan kanssa samppanjaa ja olutta, saunovat ja uivat tämän kanssa ja jopa nukkuvat Poika kainalossaan. Kansalliseltakin tasolta löytyy esimerkkejä, sillä jopa valtakunnalliseen mediaan päätyi vuosien 1999–2001 aikana useita kuvia siitä, kuinka Jortikka sivelee viatonta Poikaa.
Nyt kesän lähestyessä on loistava tilaisuus koko kansalla päästä tämän junttimaisen lajin seuraamisesta eroon, kun oikean urheilun kisat ovat käynnissä ja näkyvät televisiosta ilmaiskanavilla. Toivottavasti kansa ymmärtää seurata mieluummin jalkapallon MM-kisoja ja tajuta sen, että jalkapallo on jumalten laji ja Litmanen oli ja on oikea kuningas.
Punakynä on kesän 2018 aikana Tutkaimessa julkaistava blogi, joka keskittyy etsimään virheitä maailmasta. Koska yhden ihmisen voimin ei maailmaa muuteta eikä ongelmia ratkaista, tyydytään virheet merkkaamaan punakynällä, jotta muutkin ne huomaavat.