Istuntosalin korkein penkki

Eduskunnan puhemies on Presidentin jälkeen korkein henkilö valtiollisessa hierarkiassa. Tuurilla ja taidolla pääsin koulutehtävän kautta juttelemaan hänen kanssaan eduskunnan johtamisen haasteista, suomalaisesta yhteiskunnasta ja sielun liikauttamisesta. Samalla päätin kirjoittaa tämän jutun.

Teksti ja kuva: Antti Putila

Juoksen Mannerheimintietä pitkin kohti Arkadianmäkeä. Aamun ratikkamatkani on päättynyt raidevian vuoksi puolet aikaisemmin kuin olen alun perin uumoillut. Juostessani en voi olla huomaamatta kahta asiaa: Helsinki kylpee keväässä ja minun pitäisi käydä useammin lenkillä. Eduskuntatalossa minut saatetaan odottamaan puhemiehen huoneen ulkopuolelle.

Huone on kuulunut helmikuun viidennestä päivästä alkaen Paula Risikolle, joka valittiin tehtävään kesken vaalikauden. Risikon edustamasta kokoomuksesta tuli toiseksi suurin eduskuntaryhmä perussuomalaisten hajottua ja näin kokoomus sai myös puhemiehen pestin kontolleen. Paula Risikosta ei kuitenkaan pitänyt tulla puhemiestä. Hänestä ei koskaan pitänyt edes tulla poliitikkoa.

Risikko kertoo, että lapsena hänen perheessään politiikka pidettiin visusti piilossa.

“Tiesin oikeastaan vanhempieni poliittisista kannoista vain, että isä äänesti aina yrittäjähenkistä, ja äiti naista.”

Risikon tausta on myös siitä epätyypillinen, ettei hän ole koskaan kuulunut mihinkään poliittiseen nuorisojärjestöön.

Koulutukseltaan Risikko on terveystieteiden tohtori, mutta hänen tiensä kohti väitöskirjaa on ollut tavallisesta poikkeava. Hän kouluttautui ensin sairaanhoitajaksi ja jatkokouluttautui vielä erikoissairaanhoidon piirin Seinäjoella työskennellessään opintojen ohella. Myöhemmin hän kouluttautui sairaanhoidon opettajaksi Oulussa sekä valmistui terveydenhuollon maisteriksi Kuopion yliopistosta. Vuonna 1997 hän väitteli terveystieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistosta.

Risikko mukaan häntä alettiin kysellä mukaan politiikkaan opiskelujen aikana.

“Aina vaalien aikaan ovella oli joku kysymässä ehdokkaaksi, muttei koskaan kokoomus”, Risikko naurahtaa.

Hän kertoo nähneensä politiikan aluksi suhmurointina ja ”miesten juttuna”. Julkinen mielipide politiikasta ”miesten juttuna” on onneksi vähentynyt ja politiikka on Risikon opiskeluajoista jo paljon tasa-arvoistunutkin, mutta valitettavasti suurehko osa ihmisistä näkee politiikan edelleen suhmurointina. Syyttäminen ei taida olla ketään muuta kuin poliitikkoja itseään.

Risikon mielipiteen politiikkaan lähdöstä sai muuttumaan hänen väitöskirjansa, jossa hän käsitteli yhteiskunnallisten muutosten vaikutusta sosiaali- ja terveysalan työhön ja sairaanhoitoon, sekä niissä tarvittaviin ominaisuuksiin. Toisin sanoen minkälaista koulutusta sosiaali- ja terveysalalla todella tarvitaan.

“Tehdessäni väitöskirjaa tajusin, että politiikalla voi vaikuttaa konkreettisesti näihin päätöksiin ja että nämä päätökset ovat myös poliittisia.”

”Kun on itse mukana päättämässä asioista ja huomaa motiivit , ei pidä politiikkaa enää suhmurointina.”

Risikko kertoo tutustuneensa tarkkaan eri puolueisiin ja niiden ohjelmiin ja lopulta päätyneensä kokoomukseen. Onko Risikon mielipide politiikasta suhmurointina sitten muuttunut pitkän poliittisen uran varrella? Luonnollisesti. Puhemies katsoo ylöspäin, aivan kuin hän muistelisi uransa alkuvaiheita.

“Kun on itse mukana päättämässä asioista ja huomaa motiivit , ei pidä politiikkaa enää suhmurointina. Voi itse päättää miten politiikkaa tekee.”

Politiikka on siis monimutkaisempaa kuin miltä se ulospäin näyttää. Risikon mukaan politiikkaa voi tehdä monella tavalla, mutta itse hän kuvailee tyyliään suoraksi ja aidoksi.

 

Puhemiehen asema valtiollisessa hierarkiassa on toiseksi ylin heti presidentin jälkeen, ainakin teoriassa. Risikon voi bongata eduskunnan kyselytunnilta johtamasta keskustelua, mutta puhemiehen työhön kuuluu myös näkymättömämpiä osa-alueita.

“Huolehdin siitä, että eduskunnassa on hyvä tehdä töitä. Täällä työskentelee 430 virkamiestä, 200 kansanedustajaa ja 150 avustajaa”, Risikko luettelee.

Risikon päivittäinen arki koostuu eduskunnan istuntojen johtamisesta sekä puhemiesneuvoston ja eduskunnan kansliatoimikunnan pyörittämisestä. Puhemiesneuvosto suunnittelee päivän istuntoja ja kokoontuu päivittäin. Kansliatoimikunta on eduskunnan hallinnon ylin elin, joka päättää muun muassa eduskunnan taloudesta ja uusista työsuhteista joka toinen viikko.

Lisäksi Risikko kertoo, että puhemiehen tehtäviin kuuluu enenevissä määrin edustustehtävät niin Suomessa kuin ulkomailla. Risikko harmittelee, että erilaisista haastattelu- ja esiintymispyynnöistä pystytään ottamaan vain kymmenisen prosenttia. Olen siis saanut arvokasta aikaa.

Millaisia ominaisuuksia eduskunnan johtamiseen sitten tarvitaan? Risikko kokee, että hänen taustansa sairaanhoidon parissa ja opettajan töissä on auttanut.

“Sairaanhoitajana minut on koulutettu ihmisten kanssa toimimiseen. Vuorovaikutus on äärettömän tärkeää. Jos pitää saada potilas ymmärtämään ohjeet ja lausunnot, täytyy viestiä tehokkaasti ja selvästi.”

Pitkän kouluttautumisen varrella Risikko kertoo oppineensa paljon. Hänen mukaansa niin politiikassa kuin sairaanhoidossa ja opettamisessakin törmäykset sattuvat huolimattoman viestinnän seurauksena.

“Esimerkiksi laatupäällikkönä huomasin, että jos olisi keskitytty potilaan kokemaan ongelmaan ja viestitty se hänelle hieman toisin, ei tulisi läheskään niin paljoa valituksia”, puhemies tuumii.

”Jos esimerkiksi sähköpostiin tulee viesti, että ‘Risikko on lehmä’, menen peilin eteen ja totean, etten ole.”

Politiikassa Risikko näkee selkeän viestinnän suurena haasteena, sillä väärinymmärrykset ovat jokapäiväisiä. Ylipäätään hän kokee, että politiikassa käytetään nykyään kovempaa kieltä kuin hänen aloittaessaan kansanedustajana vuonna 2003. Yhtenä syynä tähän Risikko näkee sosiaalisen median.

“Siellä voi nimettömänä haukkua toisen ja hänen ajatuksensa ja sanoa sellaisia asioita, joita ei koskaan sanoisi kasvokkain. Kun ihminen tuohtuu, nimetön kritiikki houkuttelee.”

 

Risikko korostaa toisen ihmisen kunnioittamista, myös sosiaalisessa mediassa. Keväällä 2018 suomalaisten lehtien päätoimittajat ottivat kantaa toimittajiin kohdistunutta vihapuhetta vastaan. Tuntuu, että vihapuheesta on valitettavasti kasvamassa merkittävä uhka yhteiskuntarauhalle. Myös Risikko jakaa huolen. Hän kertoo, että kansanedustajien saaman vihapuheen määrä on kasvanut huolestuttavaa vauhtia.

“Jos esimerkiksi sähköpostiin tulee viesti, että ‘Risikko on lehmä’, menen peilin eteen ja totean, etten ole. Jos sinne tulee, että Risikon arvot ovat väärät, on kritiikkiä jo vaikeampi käsitellä. Erityisesti sisäministerinä ollessani maahanmuuttoasiat herättivät paljon keskustelua”, Risikko kertoo.

Risikon puhetyyli muuttuu haastattelun edetessä. Alun kirjakielisyys on vaihtunut soljuvaan Etelä-Pohjanmaan murteeseen. Ehkä tämä kertoo siitä, että hän on aidosti huolissaan vihapuheesta. Risikko pitää vakavana, jos nykypäivänä tulee käyttää todella kriittistä kieltä tullakseen kuulluksi.

“On surullista, jos pitää olla ylikriittinen saadakseen asiansa läpi. Suomessa vallitsee eräänlainen desibelidemokratia, jossa kuullaan sitä, joka huutaa koviten. Sairaanhoitajan näkökulmasta usein se, joka on hiljaa, tarvitsee eniten apua.”

Risikko kertoo suurimmaksi tämänhetkiseksi huolenaiheekseen yhteiskunnallisen polarisaation, joka on ollut tapetilla viime aikoina paljonkin. Hän kertoo vastaanottaneensa sisäministerinä ollessaan nuorisoraportin, jossa kysyttiin nuorten suurimpia pelkoja. Heidän suurimmaksi huolekseen nousi juuri polarisaatio.

“Miettikää, mitä siitä voi seurata, jos esimerkiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa on mukana vain äärikannat. Meillä kaikilla on vastuu ehkäistä polarisaatiota.”

Puhemiehen asema on yksi Suomen korkeimmista ja sen myötä tehtävään kytkeytyy myös suuri vastuu. Keskustelua on käyty myös käyttäytymisestä eduskunnassa, kun viime vuonna otsikoihin nousi eduskunnan pikkujouluista aiheutuneet toilailut. Risikko muistuttaa, että kansanedustajalta odotetaan jo lainkin edessä arvokasta käyttäytymistä.

“Arvokkaan käytöksen valvominen on yksi puhemiehen tärkeimmistä tehtävistä. Edustajan tulee muistaa eduskunnan arvokkuus ja institutionaalisuus”, Risikko toteaa.

Risikon mielestä eduskunnan sisällä käytetty kieli on myös hieman muuttunut. Siinä missä ennen saatettiin kuulla voimakkaan asiapitoisia puheita, nykyaikana on sallittua jo aika pitkällekin menevä retorinen ilottelu, kunhan asiasisällössä kuitenkin pysytellään. Puhemies korostaakin, että aina tulisi hallita aiheen faktat, olipa kyseessä sitten kansanedustajan puhe tai medialle antama haastattelu.

“Yritän itse aina selvittää kantaa muodostaessani, mitä on päätetty aikaisemmin ja miksi. Aivan ensimmäisenä tulee tietää taustat ja faktat.”

”Paras puhe on aito puhe, aitous liikauttaa sielun.”

Puhemiehenä Risikko on eduskunnassa päivänpolitiikan yläpuolella eli hän ei voi ainakaan julkisesti arvostella tai tukea eduskunnassa tehtyä politiikkaa. Risikko kertoo, että ensimmäisten kuukausien aikana hänen on tehtävässään tehnyt monta kertaa mieli kommentoida jotain päätöstä, mutta ei voi sitä asemansa vuoksi tehdä. Puhemies vilkuilee jälleen yläviistoon. Tästäkin asiasta hänellä lienee vahva mielipide.

“Minulla on kyllä mielipiteitä, ja monesti saattaa olla, että saatan tietää jostain asiasta enemmän kuin joku muu ja tekisi mieli korjata. Joskus saatan kyllä käydä keskustelemassa edustajan kanssa istunnon jälkeen, että kannattaisi lukea tämä raportti”, Risikko sanailee.

Puhemiehen asemassa on jollain tasolla yhdistettävä oma asema ja persoona. Risikko tiedostaa, ettei puhemiehenä voi puhua samalla tavalla päivän politiikasta kuin kansanedustajana. Silti tärkeintä on hänen mukaansa aitous, josta ei voi tinkiä. Risikko kertoo, että pyrkii aina pitämään sellaisen puheen, jonka kuulija muistaisi.

“Puhuinpa missä tahansa, puheesta pitää tulla esille Paula Risikko. Paras puhe on aito puhe, aitous liikauttaa sielun.”

Risikko kertoo kohdanneensa uransa varrella useita viestinnällisesti haastavia tilanteita. Hänen mukaansa poliittinen viestintä on ylipäätään lajina haastava. On tuotava julki oma mielipide, eikä se aina ole helppoa. Risikon mukaan kaikista haastavimpia asioita ovat ne, joista kaikilla on mielipide.

“Soten kaltaisissa projekteissa on sata miljoonaa yksityiskohtaa, piru piilee niissä. Yhdestä lauseesta saattaa lähteä valtava vyöry, ja kokonaisuus saattaa jäädä yksityiskohtien taakse. Viestinnässä tulee olla selkeä, tulla ymmärretyksi ja vieläpä oikealla tavalla.”

Risikko tietää mistä puhuu, sillä hänen kohdalleen haastavia tilanteita on sattunut, viimeisimpänä Turun terroristisessa tarkoituksessa toteutettu puukotus, jonka aikana hän toimi sisäministerinä. Lisäksi hän oli hallituksessa myös Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien aikana vuosina 2007 ja 2008. Kertoessaan minulle Turun ja Kauhajoen tapahtumista huomaan välillä unohtaneeni hengittää. En muista, koska olisin viimeksi ollut näin keskittynyt.

“Turussa tekopäivän ensimmäiseen tiedotustilaisuuteen meneminen oli kova paikka. Faktat ovat mitä ovat, toisaalta tiedät, ettet voi tulkita niitä. Siinä vaiheessa tiedettiin vain määrättyjä asioita. Julkisuudessa esitettiin kysymyksiä siitä, tiesimmekö enemmän kuin kerroimme.”

Kauhajoen tapaus oli Risikolle erityisen henkilökohtainen, sillä kyseessä oli hänen oman koulunsa Seinäjoen Ammattikorkeakoulun yksikkö.

“Olin itse todella kiinni tilanteessa, siinä tuskassa, joka perheillä oli. Annoin suoraan lähetykseen haastattelun kirkon pihalta muistojumalanpalveluksen yhteydessä. Omien kavereideni lapsia oli kuollut.”

”Jos näyttelet, saat ennen pitkää mahahaavan tai sydänkohtauksen. Tai sitten menee hermo illalla kotona.”

Oman minän ja julkisuuden rajapinnan kohtaaminen on kansanedustajan työssä haastavaa. Kansakunnan näyteikkunassa poliitikot asetetaan julkisuudessa suurennuslasin alle ja heitä arvioidaan alati. Risikko ei kuitenkaan näe tunteiden näyttämistä millään tavalla negatiivisena asiana, vaan päinvastoin terveenä piirteenä.

“Jos jokin liikuttaa, se tarkoittaa, että on elämässä kiinni. Tässä työssä on nähnyt kaikenlaista, mutta en silti halua kyynistyä tai vieraantua elämästä. Kansanedustajuuden ja puhemieheyden ydin on se, että ymmärtää elämää sekä myös sen, että on olemassa erilaista elämää.”

“Tunteita voi näyttää, mutta tilanne tulee aina hallita. Se antaa toivoa niille, jotka kärsivät”, Puhemies kiteyttää.

Risikon mielestä vuorovaikutusta korostava koulutus on auttanut häntä selviämään kansanedustajan, ministerin ja nyt puhemiehen työstä. Hän kokee saaneensa kouluista kullanarvoisia neuvoja, jotka ovat auttaneet uran varrella. Silti hän korostaa, että vaikka olisi opiskellut maailman tappiin, ovat hänen työssään kohtaamat tilanteet olleet haastavia. Risikko kertoo myös epäonnistuneensa lukemattomia kertoja, mutta yrittävänsä aina oppia epäonnistumisista. Tärkeintä on aitous.

 

Haluan tietää, mitä Risikko ajattelee viestinnästä, sillä hän on korostanut sen merkitystä läpi haastattelun. Hän kaipaai koulujen opetussuunnitelmiin lisää viestintää, sillä vuorovaikutuksen tärkeyttä elämässä ei voi vähätellä. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna Suomen koulujärjestelmässä harjoitellaan varsin vähän viestintää ja tämä näkyy monella eri alueella yhteiskunnassa. Ryhmätyöskentely tuntuu olevan suomalaisille vaikeaa, yksin esiintymisestä puhumattakaan. Risikko tietää itsekin, että esiintymiskammosta voi päästä eroon vain harjoittelemalla.

“Pääsin itse eroon esiintymisjännityksestä vasta sairaanhoitajana, kun oli pakko kohdata potilaita ja työkavereita. Tein paljon töitä jännityksen eteen.”

Poliitikkojen kohtaama julkisuus on kasvanut vuosi vuodelta, ja nyt poliitikon tulee melkeinpä olla sinut julkisuudessa olemisen kanssa, mikäli lähtee ehdolle eduskuntavaaleissa. Risikko sanookin, ettei poliitikon ammatissa voi näytellä.

“Jos näyttelet, saat ennen pitkää mahahaavan tai sydänkohtauksen. Tai sitten menee hermo illalla kotona.”

Risikon kolmen kohdan strategia tuntuu palvelleen häntä ammatissaan hyvin. Tulee olla aito, selkeä ja oppia virheistä. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, mutta harjoiteltavaa riittää ihmiselämäksi. Puhemies myöntää myös omien kehitysalueidensa olemassaolon.

“Joskus suoraan sanominen kääntyy minua vastaan. Koen kuitenkin, että se on siinäkin tapauksessa tärkeämpää kuin totuuden peittely.”

 

Ihmiseksi, joka ei koskaan halunnut tulla poliitikoksi, vaan käski työkavereitaan viemään hänet ”piirille”, jos näin kävisi, Risikko on pärjännyt politiikassa poikkeuksellisen hyvin. Ajatukseni keskeytyy, kun puhemiehen ovelta kuuluu koputus. Avustaja ilmoittaa, että suurlähettiläs odottaa pääsyään tapaamiseen. Minun on aika poistua. Kävelen eduskuntatalon marmorikäytäviä kohti uloskäyntiä. Ulkona huomaan aamun kääntyneen päiväksi ja lähden kävelemään Mannerheimintietä etelään. Tällä kertaa ilman kiirettä.

 

Kirjoittaja on politiikan ja viestinnän fuksi.