Miltä maailma näyttäisi, jos Katy Perry valittaisiin Yhdysvaltojen presidentiksi? Amerikkalaisilla julkimoilla on usein ollut vahvoja ulostuloja maan politiikkaan liittyen, mutta mitä käy terävälle kritiikille, kun tähdet vastaavat politiikasta itse?
Teksti: Johanna Metsänheimo
Yhdysvaltojen presidentin virka oli aikoinaan pitkän ja ansiokkaan poliittisen uran huipentuma. Sitten Ronald Reagan päätti näyttelijäuransa ja rikkoi elokuvanäyttelijöiden poliittisen lasikaton ryhtymällä politiikkaan. Noin 35 vuotta myöhemmin realitytähti Donald Trump teki televisiohistoriaa keksimällä Amerikkaan kriisin, josta kukaan ei ollut vielä vuotta aikaisemmin kuullutkaan.
Trumpin voitto istutti useisiin amerikkalaistähtiin ajatuksen pyrkiä maan johtoon. Tähdillä ei ole erityistä syytä ryhtyä politiikkaan, eikä sitä tarvita. Sen sijaan heillä on karismaa, heidät tunnetaan ja heistä pidetään. Vaalien jälkeinen maailma muuttuu kuitenkin nopeasti dystooppiseksi reality-sarjaksi, jota jokainen joutuu seuraamaan vasten tahtoaan, kun sanavalmiit viihdeammattilaiset kääntävät maailman päälaelleen.
Kenen maailmassa sinä mieluiten asuisit?
THE UNITED EMPIRES OF YEEZY
New Yorkin Central Parkissa ja Los Angelesin Bel Airissa käytyä vaalikampanjaa seurataan Tidalin kautta ympäri maan 9.99 dollarin kuukausihintaan. Äänestäjät pääsevät suoraan Facetime-yhteyteen Westin ja Kardashianin kanssa, mikä nostaa Tidalin osakkeiden arvon Spotifyn yläpuolelle. Parivaljakon voitokkaan kampanjoinnin jälkeen Kanye West julistaa itsensä sulttaaniksi. Kardashianin suku pitää yllä Yeezy-imperiumia, jossa maailman nuorin biljonääri Kylie Jenner vastaa talouspolitiikasta. Osavaltioiden nimet ruoditaan uusiksi: pohjoisista osavaltioista tulee North, länsirannikosta West, etelästä Saint ja idästä Chicago. Lopulta Creative Genius siirtyy sivuun luomaan Yeezyn uutta Season 13 -vaatemallistoaan ja jättää viran miestään suurempaa suosiota nauttivalle Kim Kardashianille.
Oprah Winfreyn terveystalo
Oprah Winfrey päättää asettua ehdokkaaksi vasta viime metreillä, mutta tekee sen tapansa mukaan tehokkaasti ja tyylillä. Kampanjan ikimuistoisista vaalipuheista tehdään kolme kokopitkää dokumenttielokuvaa ja sitcom-sarja. Hallitusta muodostaessaan Oprah nimittää rokotevastaisen aktivistin Jenny McCarthyn terveysministeriksi, joka ensi töikseen poistaa kansallisesta rokoteohjelmasta jäykkäkouristuksen ja hepatiitit. Vaihtoehdoksi hän takaa jokaiselle kansalaiselle ilmaiskäynnin julkkistohtoreiden Dr. Ozin tai Dr. Philin luona. Hepatiittiepidemian puhjetessa Oprahin kannatus putoaa ennätyksellisen matalalle tasolle, josta hän nousee jakamalla jokaiseen amerikkalaiseen kotiin ensiapupakkauksen ja vedenkeittimen.
Mark Zuckerberg: TEKNOLOGINEN DIKTATUURI
“War on Social Media” -kampanjan jälkeen Mark Zuckerberg äänestetään Yhdysvaltojen presidentiksi kaikkien aikojen nuorimpana. Ihmiskunnan keskittymiskyvyn laskusta huonoa omaatuntoa potenut Zuckerberg päättää kieltää Facebookin USA:sta. Samalla kaatuvat Instagram ja Twitter. Tor-verkon suosio nousee ennennäkemättömiin lukemiin yhdessä yössä. Zuckerbergin hallinto ryhtyy jahtaamaan syvän verkon käyttäjiä, ja pian vankilat täyttyvät somenarkkareista, tubettajista ja twiittaajista. Siellä viruu myös Trump. Suurin osa kansasta pidetään kurissa uhkaamalla paljastaa henkilötietoja, joita Facebook on kerännyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan.
Katy Perry: PEOPLE BE WOKE
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleva laulaja Katy Perry keskittää kampanjansa kulttuuristen epäkohtien kitkemiseen. Hän kiertää ympäri Yhdysvaltoja esiintyen jokaisessa osavaltiossa paikallisten perinteiden mukaisesti puettuna. Viiden vuoden oikeustaistelu nunnaluostarin kanssa päättyy, kun presidentti Perry valjastaa maan kaikki luostarit valtion käyttöön ja tekee niistä virkavallan kesäasuntoja. Hänen mukaansa demokratia ei takaa kaikkien yhteiskunnan osapuolten representaatiota ja muuttaa siksi hallintonsa ”kollektiiviksi”. Seksistisistä sanoituksistaan tunnettu kampanjabändi Migos aloittaa koulutus- ja sivistyskollektiivina.
Donald Trump: AMERIKKALAINEN UNELMA
Toisen kauden virkaanastujaisten jälkeen Trump menettää malttinsa Yhdistyneiden kansakuntien kokouksessa, käy soittamassa puhelun, ja Etelä-Koreasta tulee saarivaltio. Kansainvälinen yhteisö pitää kuukausittaisia kriisikokouksia ilmastonmuutoksen estämiseksi, mutta Yhdysvallat ei niihin osallistu. Amerikkalainen keskilänsi vaurastuu mustan savun peittämän taivaan alla, kun hiilikaivokset valjastetaan toimintaan 50 vuoden tauon jälkeen. Samalla Kaliforniasta loppuu vesi, ja osavaltion asukkaat joutuvat jättämään kotinsa ajautuen maan sisäisiksi pakolaisiksi. Kalifornian ja Nevadan rajoille rakennetaan muuri, jotta kuivuutta pakenevat ihmiset eivät pääsisi muiden osavaltioiden elätettäviksi.
Räiskyvien julkkisten seuraaminen on parasta viihdettä, mitä Snapchatista löytyy. Tähtien karisman ja temperamentin takia toivonkin, etteivät he koskaan astu ruudusta ulos. Jos politiikkaan on silti tungettava, se tulisi tehdä yhtä nöyrästi kuin Sinkkuelämää-sarjasta tuttu Cynthia Nixon tai vanha kunnon Arska. Kuvernöörin paikka takaa sentään jo jonkinlaisen näköalan politiikkaan, ettei perustuslaki ja sen noudattaminen pääse täysin yllättämään uutta presidenttiä.