Katalonian maanpaossa oleva entinen pääministeri Carles Puigdemont saapui torstaina Suomeen ja piti Helsingin yliopistossa avoimen luennon digitalisoitumisen vaikutuksista demokratialle ja kansalaisyhteiskunnalle sekä tietenkin Katalonian tilanteesta, joka on ajankohtainen tälläkin hetkellä. Perjantaina 23.3. Espanjan korkein oikeus asetti 13 henkilöä, mukaan lukien Puigdemontin, syytteeseen kapinasta Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin liittyen. Samana päivänä Katalonian tasavaltalainen vasemmisto -puolueen puheenjohtaja Marta Rovira, joka on yksi kolmestatoista syytetystä, ilmoitti lähtevänsä maanpakoon. Pisin tuomio, joka kapinasta saattaa seurata, on 25 vuotta vankeutta.
Teksti: Mari Isomäki
Helsingin yliopiston uuden puolen suuri luentosali on lähes ääriään myöten täynnä perjantainaamuna 23.3., kun Carles Puigdemont saapuu pitämään valtiotieteellisen tiedekunnan kutsumana avointa luentoa. Etukäteen luennon kerrotaan koskevan median ja maailmanpolitiikan teemoja – Puigdemont on aikaisemmin tehnyt töitä journalistina – mutta luonnollisesti kaikkien huulilla on Katalonian jumiutunut ja erittäin tulehtunut tilanne. Yleisön päästessä esittämään kysymyksiä ei vältytä kollektiivisilta huokauksilta, järkyttyneeltä supinalta eikä kannustusta osoittavilta aplodeilta. Tunnelma salissa on jännittynyt, vaikka Puigdemontin tukijat lienevät enemmistössä yleisön joukossa, ainakin kannustavista reaktioista päätellen.
Luennossaan Puigdemont keskittyi digitalisaation positiivisiin vaikutuksiin demokratian ja kansalaisyhteiskunnan kannalta, sanoen muun muassa, että uudet teknologiat ja sosiaalinen media mahdollistavat kansalaisten poliittisen voimauttamisen. Katalonian kontekstissa muun muassa Espanjan keskushallinnon harjoittama väkivalta pystyttiin paremmin viestimään maailmalle ja ”Madridin levittämää disinformaatiota” vastaan pystyttiin taistelemaan teknologian avulla. Puigdemont otti Viron esimerkiksi maasta, joka on onnistunut valjastamaan teknologian yhteiskunnan hyväksi, ja josta Katalonian tulisi ottaa mallia. Digitaaliset oikeudet ja velvollisuudet tulisi hänen mukaansa nähdä myös osana ihmisoikeuksia. Digitalisaation merkitys Katalonian kontekstissa korostuu Puigdemontin mukaan siksikin, että se on ensimmäinen digitaalisella aikakaudella syntynyt tasavalta.
Digitalisaation mahdollisuuksien sijaan mielenkiintoisinta keskustelua käytiin kuitenkin Katalonian tilanteeseen liittyen. Entinen pääministeri kuvaa kansanäänestystä kulminaatioksi pitkälle prosessille, jossa Katalonia on rauhanomaisesti pyrkinyt saavuttamaan oman valtion. Tämän tavoitteen toteutumisen esti kuitenkin väkivaltaisesti Espanjan valtion tekemä ”vallankaappaus”. Puigdemont myös vetosi kansainvälisen lain takaamaan itsemääräämisoikeuteen ja Espanjan perustuslakiin, joka nojaa kansainvälisiin sopimuksiin, kuvaten tilannetta niin, että katalaanit harjoittavat heille perustuslain puitteissa annettuja oikeuksia, joita vastaan Espanjan keskusvalta rikkoo. Hän korosti useaan otteeseen haluaan rauhanomaiseen poliittiseen dialogiin Espanjan keskushallinnon kanssa ja vieritti syyn pattitilanteesta Madridin niskoille, joka hänen mukaansa kieltäytyy kategorisesti minkäänlaisesta vuoropuhelusta. Tämä kommentti kirvoitti raikuvat aplodit yleisön joukosta.
Yleisön esittämien kysymysten ja Puigdemontin vastausten valossa espanjalaisesta yhteiskunnasta piirtyy varsin autoritaarinen kuva: viittauksia Hitleriin tehdään useasti, ja Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professorin Jukka Kekkosen puheenvuoro, jossa hän muun muassa kyseenalaisti poliittisista vangeista puhumisen pidätettyjen katalaanipoliitikkojen yhteydessä sekä painotti Espanjan olevan demokraattinen maa siinä missä esimerkiksi Saksa nykyään on, sai osakseen paljon vastustusta. Kekkonen oli myös sitä mieltä, että siirtyminen demokratiaan on onnistunut, ja että on harhaanjohtavaa verrata nyky-Espanjaa Francon valtakauteen. Tähän liittyen sekä Puigdemont että pari puheenvuoroa yleisöstä korostivat Francon nauttivan asemasta, jota ei hyvällä tahdollakaan voi verrata ymmärrykseen Hitleristä nykyisessä Saksassa.
Francon kunniaksi todellakin on olemassa järjestö: Fundación Nacional Francisco Franco pyrkii ”levittämään” ja ”edistämään” Francisco Francoa koskevaa tutkimusta ja tuntemusta. Järjestöä myös tuetaan rahallisesti julkisista varoista. Francon perintö tuntuikin vaivaavan – ymmärrettävistä syistä – monia salissa olijoita, ja sitä käytettiin myös osoittamaan Espanjan demokratian tämänhetkinen heikkous. Vastaavan järjestön olemassaolo esimerkiksi Saksassa olisi täysin mahdotonta. Myös oikeusjärjestelmän riippumattomuus kyseenalaistettiin: Puigdemont otti esimerkiksi Euroopan unionin maiden oikeuslaitosten itsenäisyyttä vertailevat tutkimukset, joiden mukaan Espanjan oikeuslaitos on 28:n maan vertailussa sijalla 26. Puigdemontin mukaan huolta aiheuttaa myös oikeuslaitoksen poliittisten päättäjien varpaille astuminen tilanteessa, jossa perustuslakituomioistuin päättää kuka voi toimia pääministerinä Kataloniassa.
Kekkonen myös haastoi Puigdemontia toteamalla, että tämä ei voi väittää edustavansa Katalonian enemmistöä itsenäisyyspyrkimyksissään, ja että katalaanien mielipiteet ovat vahvasti jakautuneet. On totta, että lokakuun kansanäänestyksessä – joka siis Madridin silmissä oli laiton – vain 42,3% äänioikeutetuista äänesti. Yli 90% uurnilla kävijöistä äänesti itsenäisyyden puolesta, mutta kuten etukäteen tiedettiin, vastustajat boikotoivat äänestystä. Joulukuun aluevaaleissa tilanne mutkistui entisestään, kun äänestysvilkkaus nousi liki 80%:iin, itsenäisyyttä ajavat puolueet saivat enemmistön alueparlamenttiin, mutta suurimmaksi yksittäiseksi puolueeksi nousi itsenäisyyttä vastustava Ciudadanos. Puigdemont väisti kysymyksen edustuksellisuudesta toteamalla yksinkertaisesti, että itsenäisyys tulee ratkaista äänestämällä ja että itsenäisyydellä on vankka kannatus katalaanien keskuudessa.
Vertauksilta Suomeen ei vältytty luennon aikana. Puigdemont nosti esiin kysymyksen siitä, kenellä on oikeus määrittää, kuka saa tavoitella itsenäisyyttä ja kuka puolestaan ei. Professori Janne Saarikivi huomautti, että katalaani on suurin kieliryhmä Euroopassa, jolla ei ole omaa valtiota. Puigdemont korosti Katalonian halua pysyä kaksikielisenä alueena, jossa espanjalla tulisi olla virallinen asema katalaanin rinnalla, unohtamatta myöskään muiden kielten puhujien oikeuksia.
Kysyttäessä Puigdemontin mielipidettä Euroopan päättäjien reaktioihin, sanoo hän pettyneensä, ei niinkään Euroopan unionin viralliseen reaktioon vaan siihen hiljaisuuteen, jolla Espanjan koviin toimiin maakunnassa on vastattu. Hän kuitenkin myös varoitti vetämästä yhtäsuuruusmerkkejä valtioiden viranomaisten ja kansalaisten mielipiteiden välille. Puigdemontin mukaan kansalaiset eri puolilla Eurooppaa ovat osoittaneet tukeaan Katalonian itsenäisyyspyrkimyksille. Hän myös painotti sitä, että Euroopan unionin moraalinen auktoriteetti on kärsinyt valtavasti kriisin ansiosta, sillä kahden miljoonan Euroopan kansalaisen yritys harjoittaa perusoikeuksiaan on estetty ilman, että Euroopan johtajat reagoivat asiaan.
Tilanne Espanjassa jatkuu jännittyneenä. Mikäli Espanjan korkein oikeus antaa Carles Puigdemontista eurooppalaisen pidätysmääräyksen, saattavat Suomen viranomaiset joutua pidättämään entisen presidentin tämän Helsingin vierailun päätteeksi. Espanjan lähihistorian suurin poliittinen kriisi on vielä kaukana ratkaisusta.