Boris Johnson heiluttaa uutisissa brexit-lekaa uhmakkaasti, mutta miten politiikkojen vääntö näkyy itse Britteinsaarten katukuvassa?

Teksti: Otto Karasvirta

Kiersin tämän vuoden heinäkuussa kuukauden ajan Britteinsaaria. Tarkoitukseni oli nähdä mahdollisimman paljon ennen kuin loppuvuodesta todennäköisesti vihdoinkin ratkeava brexit-kiista saadaan käsiteltyä. Matkani vei minut Lontoosta Walesiin ja Irlannin maaseutujen läpi Skotlannin ylämaille junilla, lautoilla ja polkupyörällä.

Matkani aikana Boris Johnson valittiin Yhdistyneen Kuningaskunnan pääministeriksi ja keskustelu sopimuksettomasta brexitistä kiihtyi. Syyskuun aikana brittiparlamentti on ajanut läpi lain estääkseen sopimuksettoman brexitin ja Johnsonin hallitus on uhannut kaatua kasaan kuin korttikeko. Tämän riitelyn keskellä on kuitenkin tuntunut unohtuvan täysin se, mitä tavallinen kansa ajattelee koko touhusta. Voisi nimittäin ajatella, että näin suuri kansakuntaa koskeva kysymys olisi ollut kaikkien huulilla kuukaudesta toiseen. Keskikesällä keskustelu brexitistä ei ehkä ollut niin kiivasta kuin nyt syyskuussa, mutta kesän tapahtumat olivat avainasemassa tämän hetken tilanteen kehittymisessä. Olin kuitenkin yllättynyt siitä, että brexit näkyi vain hädin tuskin Britteinsaarten kaduilla matkani aikana.

Aloitin matkani Lontoosta, ja kohtasin siellä kolme protestia. Ensimmäinen oli pieni ilmastonmuutosta vastustava mielenilmaus tukitulla kadulla poliisin valvovan silmän alla. Toinen jakoi tietoa ohikulkijoille Falun Gong –liikkeen seuraajien julmasta kohtelusta Kiinassa. Vasta kolmas ja pienin protesti oli yksinäisen vanhan naisen mielenilmaus brexitiä koskien parlamenttitalon edessä. Nainen istui tyynesti paikoillaan ja piti käsissään kylttiä jossa luki ”petitte meidät”. Ilman laajempaa kontekstia minulle jäi auki se, kenelle viesti oli suunnattu: alkujaan brexitin puolesta äänestäneille, vai heille jotka siirsivät eroäänestystä tämän vuoden keväästä syksyyn. Vietin Lontoossa viikon, ja tämä oli ainoa protesti brexitiin liittyen jonka näin.

Myöhemmin Nottinghamissa yövyin hostellissa jonka omistaja, pakistanilainen maahanmuuttaja, kysyi mielipidettäni asiasta. Hän totesi, että oli ollut joskus brexitin puolella ja joskus sitä vastaan, järkeillen että ei jaksanut enää välittää asiasta. Hän kuitenkin oli samaa mieltä kanssani, että Yhdistynyt Kuningaskunta ampuu itseänsä jalkaan menettäessään vapaan liikkuvuuden ja kaupan Euroopan unionin kanssa. Hän myös kertoi, miten Nottingham äänesti kaikista innokkaimmin brexitin puolesta noin 95 prosentilla.

Walesissa brexit-keskustelua käytiin vain erään pikkukylän ravintolassa vanhan miehen ja baarimikon välillä. Piirasta syödessäni kuuntelin syrjäkorvalla, miten vanhus tuskaili lampaanlihan arvon putoamista, jos sopimukseton brexit tapahtuisi. Hän ja muut lampaankasvattajat joutuisivat tappamaan suuret määrät lampaita taloudellisten tappioiden välttämiseksi. Wales on maailman toiseksi suurin lampaanlihan tuottaja, ja suurin osa tästä lihasta päätyy EU:n markkinoille.

Irlannissa keskustelu brexitistä oli olematonta, vaikka Irlannin ja Pohjois-Irlannin raja on yksi brexit-keskustelun kulmakivistä. Irlantiin matkustaminen ja sieltä poistuminen onnistui vielä passia vilauttamalla, mutta tämä tuskin olisi enää mahdollista brexitin tapahtuessa.

Skotlantilaiset eivät olleet sen aktiivisempia keskustelussa. Ylämailla huomasin, miten muutaman pienen kylän keskustassa seisoi vielä vanhanaikainen ilmoitustaulu. Kumpaakin koristi juliste, jossa paikallisia kutsuttiin keskustelemaan mahdollisesta itsenäisyydestä jos sopimukseton brexit tapahtuisi. Syksyn 2014 kansanäänestyksessä mahdollisesta itsenäisyydestä Skotlanti päätti jäädä osaksi Yhdistynyttä Kuningaskunta, mutta skotlantilaiset äänestivät melko tasapuolisesti ympäri Skotlantia. Into itsenäisyydestä oli kuitenkin suurinta ylämailla ja Glasgow’n kaupungissa alueilla, jotka äänestivät myös innokkaimmin EU:ssa pysymisen puolesta vuonna 2016. Ehkä itsenäisyyttä haikailevat halusivat yrittää onneansa ja valmistautua mahdolliseen uuteen kansanäänestykseen itsenäisyydestä.

Näistä muutamista kokemuksista käteen jäi lähinnä se, miten kyllästyneitä jopa Britteinsaarten asukkaat tuntuvat olevan koko brexit-keskustelua kohtaan. En usko, että tilanne on kauheasti muuttunut kahdessa kuukaudessa matkani jälkeen: poliitikot vääntävät kättä parlamentissa, mutta se ei tunnu kiinnostavan enää ketään.