Teksti: Laura Horsmanheimo
Kuvat: Tuuli Sipilä

Vähemmistöjen asemasta puhuttaessa epäsymmetrinen keskusteludynamiikka johtaa usein huomion keskittymiseen etuoikeutettujen kokemuksiin ja näkemyksiin. Tällöin todelliset muutostarpeet unohtuvat helposti. Millaisissa tilanteissa valta-asemat jäävät tunnistamatta? Kuinka käydä keskustelua, jossa vähemmistöryhmien ääni ei huuhtoudu etuoikeutettujen kyyneliin?

Keskustelu vähemmistöjen asemasta on lisääntynyt yhteiskunnassa. Erityisesti sosiaalisessa mediassa aiheesta kirjoitetaan kiihkeästi ja monella tuntuu olevan tarve kantaa kortensa kekoon vähemmistöjen oikeuksia puolustaakseen. Tällöin on tärkeää tiedostaa, millainen on hyvä liittolainen.

Vähemmistökeskustelussa tarve sensitiivisyydelle on korostuneessa roolissa. Siksi on syytä kiinnittää huomiota puheenvuorojen määrän lisäksi laatuun ja siihen, millaiset vallitsevat diskurssit rakentavat todellisuuttamme.

Keskustelua vähemmistöjen oikeuksista käydään usein etuoikeutettujen ihmisten ehdoilla, sillä hierarkian yläpäässä olevat eivät tunnista yhteiskunnallisia valta-asetelmia. Moni ei tieten tahtoen tarkoita pahaa, mutta keskittyy keskustellessaan vääriin asioihin ja päätyy nostamaan itsensä keskiöön kontekstissa, jossa huomion pitäisi kohdistua johonkin aivan muuhun. Näin oli vähällä käydä tässäkin tekstissä.

Kirjoituksessani pohdin epäsymmetristä keskusteludynamiikkaa ja sitä, miten oman etuoikeutetun aseman tunnistaminen vaatii jatkuvaa reflektointia. Jutun tekeminen on opettanut minulle paljon. Haluan jakaa oppimiskokemukseni, jotta voisimme yhdessä tehdä työtä sensitiivisemmän vähemmistökeskustelun edistämiseksi. 

Oppitunti yksi: Kysymyksen esittäjän valta

Havainnoituani nettikeskustelua vähemmistöjen asemasta haastattelen Helsingin yliopistossa sukupuolentutkimuksen lehtorina työskentelevää Kuura Irniä. Olen rakentanut kysymysrungon haastattelua varten, mutta keskustellessamme huomaan, että minun olisi kuulunut tarkastella omaa positiotani kysymyksen asettajana huolellisemmin etukäteen. Vähemmistöjen itsensä kokemien ongelmien sijaan ne keskittyvät etuoikeutettujen ahdistukseen vähemmistökeskustelun sensitiivisyysvaatimuksista. Reflektoidessani haastattelijana maailmaa omasta näkökulmastani painotan itselleni läheiseltä tuntuvia aspekteja. Ellei omaa positiotaan tunnista ja arvioi, kysyvä todella voi eksyä tieltä ja viedä vastaajan mukanaan harhapolulle.

Onneksi Irni on tietoinen kysymysten asettelun tärkeydestä osana feminististä ja antirasistista strategiaa. Se mitä kysymme, ohjaa mahdollisia vastauksia. Vastauksen saadessamme rakennamme mielikuviamme todellisuudesta kuulemamme perusteella ja jätämme helposti huomiotta sen, että raamit saamallemme informaatiolle on asetettu jo kysymyksen muotoilussa. Näin ollen kysymyksen esittäjä käyttää valtaa ohjaillessaan keskustelua haluamilleen raiteille.

”Keskeisin kysymys on, missä positiossa keskustelijat ovat toisiinsa nähden. Dialogisuuden oletus on absurdi, jos keskustelussa on perusteltava jonkun oikeus olemassaoloon tai itsemäärittelyyn.”

Irnin mukaan keskeisin kysymys on, missä positioissa keskustelijat ovat toisiinsa nähden. Entä heihin nähden, jotka eivät pääse keskustelun osallisiksi lainkaan? Hän painottaa, että tähdellisintä on tunnistaa, millaiset valta-asetelmat vallitsevat käytävässä keskustelussa. Dialogisuuden oletus on absurdi, jos keskustelussa on perusteltava jonkun oikeus olemassaoloon tai itsemäärittelyyn. Tällöin keskustelua ei käydä tasavertaisten osapuolten välillä, vaan lähtöasetelma on räikeän hierarkkinen.

Oppitunti kaksi: Tilan antaminen tuo asiantuntemuksen esiin

Ei riitä, että kysymme, minkä kysyminen on tärkeää vaan myös, keneltä kysyminen on tärkeää. On myönnettävä, että alun perin olin ajatellut kirjoittavani huomattavasti itsereflektiivisemmän tekstin, jossa pääpaino on omissa näkemyksissäni ja mielipiteissäni. Irniä haastatellessani hälytyskellot soivat ja tajusin, ettei nyt ole minun aikani puhua.

”Rasistiset rakenteet uusintuvat, mikäli rodullistetuilla ihmisillä ei itsellään ole pääsyä pöytiin, joissa rasismista keskustellaan. Keskustelussa vallitsee ohipuhumisen riski, mikäli kokemusta omaavat ihmiset eivät saa itse kertoa tarpeistaan.”

Vaikka koulutus voi antaa tietyssä määrin valmiuksia vastata rasismiin liittyviin kysymyksiin, rasistiset rakenteet uusintuvat, mikäli rodullistetuilla ihmisillä ei itsellään ole pääsyä pöytiin, joissa rasismista keskustellaan. Sama pätee muita vähemmistöjä koskeviin keskusteluihin. Tieto on kiinnittynyt ihmisiin – ilman subjektin oman tarinan kuulemista hänen positionsa on muille tavoittamaton. Keskustelussa vallitsee ohipuhumisen riski, mikäli kokemusta omaavat ihmiset eivät saa itse kertoa tarpeistaan.

Keskustellessamme Irni valaisee, ettei pelkkä tieto ja kokemus riitä saavuttamaan asiantuntijan asemaa, vaan sen saamiseen vaaditaan myös ulkopuolelta annettua tunnustusta. Muilla, etuoikeutussa asemassa olevilla, ihmisillä on siis valtaa päättää, kuka määrittyy asiantuntijaksi missäkin tilanteessa. 

Otan yhteyttä antirasistista ja feminististä keskustelua yhteiskunnassa toiminnallaan edistävään Fem R -kansalaisjärjestöön. Järjestö osallistuu rodullistetut ihmiset huomioon ottavan yhteiskunnan rakentamiseen esittämällä kannanottoja ja osallistumalla ajankohtaisiin keskusteluihin.

Saan Zoom-yhteyden päähän Fem R:n hallituksen jäsenen Ulkar Aghayevan. Myös hän painottaa riskiä keskustelun todellisen fokuksen kadottamisesta silloin, jos keskustelua käyvät ainoastaan valkoiset cis-miehet ja -naiset.

Aghayeva esittelee W. E. B. Du Boisin The Souls of Black Folk –kirjaa, josta etuoikeuskeskustelun sanotaan alkaneen. Kirja on julkaistu yli sata vuotta sitten, mutta tekemistä yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden kehittämisessä on vielä rutkasti.

Aghayeva selittää, että etuoikeuksia omaavan on tehtävä päivittäistä työtä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Tämä tarkoittaa itsensä asettamista sellaiseen asemaan, jossa voi antaa tilaa heille, jotka eivät sitä muuten saa. Hänen mukaansa tärkeintä, mitä etuoikeutettu ihminen voi tehdä vähemmistöjen asemaa parantaakseen, on tukea ja tarjota alusta, jolla toinen voi tulla kuulluksi yhteiskunnassa ja näin saada mahdollisuuden vaikuttaa asioihin.

Ihmiset, jotka eivät ymmärrä tilan antamisen merkitystä auttamispyrkimyksissään, voivat päätyä toimimaan valkoisina pelastajina. Valkoinen pelastaja suhtautuu vähemmistöryhmiin pitäen näitä kyvyttömämpinä ja nähden tarpeelliseksi auttaa muita ylhäältä käsin. Näin ylläpidetään ongelmallisia rakenteita. Vähemmistöjen edustajat ovat itse kykeneviä kertomaan omasta asemastaan, kunhan saavat tilaa ja tunnustusta tekemisilleen. Hyvän liittolaisen ominaisuus on ensisijaisesti kuunnella, ei puhua. Tilaa vähemmistöjen asioille voi luoda esimerkiksi jakamalla heidän omia julkaisujaan sosiaalisessa mediassa. 

Tarvitsemme monipuolisia narratiiveja päästäksemme irti vallitsevista diskursseista. Tämän vuoksi erilaiset representaatiot ovat tärkeitä joka puolella yhteiskuntaamme. Hegemonisten tarinoiden vahvistamisen sijaan tilaa on luotava erilaisille kuvauksille esimerkiksi seksistä ja seksuaalisuudesta. Mira Eskelisen käsittelee havainnollistavalla tavalla Mustekala-lehdessä 2019 julkaistussa esseessään queer-seksistä. Teksti osoittaa, että valtavirran luomat käsitykset vaikuttavat niin julkisen ymmärryksen vääristymiseen asioista kuin myös vaikeuttavat identiteettiään etsivien ihmisten mahdollisuutta itsensä hyväksymiseen.

Kaikkiin vähemmistöjen syrjintää vastustaviin keskusteluihin osallistuakseen ei kuitenkaan tarvitse olla asiantuntija. Irni painottaa, että jokaisen on tilannekohtaisesti tarkasteltava oman kontribuutionsa tähdellisyyttä keskustelussa. Joissakin tilanteissa suun avaaminen on aiheellista. Kenen tahansa esimerkiksi metrossa tai ryhmäkeskustelussa rasismia havaitsevan on tärkeää puuttua siihen poikkeuksetta.

”Aghayeva kannustaa konsultoimaan vähemmistöjä tilanteissa, joissa ei osaa itse menetellä vähemmistöjen hyväksi. Ei kuitenkaan kannata odottaa, että he tekisivät työtä aina ilmaiseksi.”

Oman etuoikeutetun aseman tunnistaminen ei riitä, vaan lisäksi vaaditaan toimintaa kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Aghayeva kannustaa konsultoimaan vähemmistöjä tilanteissa, joissa ei osaa itse menetellä vähemmistöjen hyväksi. Ei kuitenkaan kannata odottaa, että he tekisivät työtä aina ilmaiseksi, sillä pyytäessämme apua keskustelukulttuurin edistämiseen kulutamme vähemmistöjen resursseja. Kukapa olisi valmis ympärivuorokautiseen asiantuntijatyöhön ilman korvausta.

Oppitunti kolme: Termit haltuun

Termien hallinta ja oikeaoppinen käyttö voivat tuntua toisinaan haastavilta. Tätä tekstiä suunnitellessani olin aikeissa pohtia kirjoituksessa sitä, millaisia haasteita ja rajoitteita vähemmistökeskusteluissa käytettävien termien hallinta enemmistölle tuottaa. Haastattelujen myötä päähäni iskostui, ettei valkoisen ihmisen kyyneliin ole syytä sortua termeihin liittyvistä ongelmista puhuttaessa.

Virheiden seuraukset kasaantuvat tiettyjen ihmisten niskaan heidän joutuessa muistuttamaan jatkuvasti samoista asioista tullakseen esimerkiksi sukupuolitetuksi oikein. Verrattuna tähän ei silloin tällöin kielenkäytössään oikaistuksi tuleminen ole raskaskaan taakka. Irni painottaa, että on tärkeää olla loukkaantumatta ja uhriutumatta, jos joku korjaa termien väärästä käytöstä. Virheen tapahtuessa itsestä ei kuulu tehdä numeroa vaan on jatkettava elämää eteenpäin niin, ettei etuoikeutettu päädy vähemmistön edustajan lohdutettavaksi. 

Julkiseen keskusteluun osallistuessa on oltava valmis kantamaan vastuu ja otettava termeistä selvää ennen niiden käyttöä. Monet tahot, kuten Fem R ja Seta ovat koostaneet nettisivuilleen ja kiinnittäneet Instagram-tarinoihinsa termistöjä, joista kielenkäyttöä voi käydä opettelemassa. Myös järjestöjen kirjoittamia blogeja ja muita julkaisuja löytyy netistä.

”Viiden opintopisteen kurssi ei tee kenestäkään sensitiivistä kielenkäyttäjää, vaan vähemmistöjen asema on otettava huomioon jatkuvasti kaikessa opetuksessa.”

Lukeminen ei maailmasta lopu, mutta entä ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta tutustu oma-aloitteisesti olemassa oleviin sanastoihin? Kysyn Aghayevalta, miten termistön tuntemusta voisi hänen mielestään laajentaa yhteiskunnassa. Hän painottaa sensitiivisyyden huomioon ottamista opetussuunnitelmissa. Termeihin ja diskursseihin on kiinnitettävä huomiota erityisesti äidinkielessä ja historiassa. Antirasistista koulutusta on tarjottava koulussa pakollisena eikä vain valinnaisena. Tämä koskee luonnollisesti myös yliopistoja. Viiden opintopisteen kurssi ei tee kenestäkään sensitiivistä kielenkäyttäjää, vaan vähemmistöjen asema on otettava huomioon jatkuvasti kaikessa opetuksessa.

Myös median rooli yhteiskunnan läpileikkaavana diskurssien tuottajana on tärkeä tiedostaa. Klikkausten suuren määrän tavoittelu ei voi olla syy rasistisille, seksistisille tai ableistisille otsikoille, sillä seuraukset ovat vaurioittavia jo valmiiksi syrjintää kokeville ihmisille.

Oppitunti neljä: Erehtyminen on ok, olemme jatkuvasti oppimassa uutta

Nettikeskusteluja selatessa törmää monesti hyökkäävältä vaikuttaviin sananvaihtoihin, joissa käydään kilpailua siitä, kuka osallistuu keskusteluun puhdasoppisimmin. Vaikuttaa siltä, ettei virheitä keskustelussa sallita lainkaan.

Tästä syystä tämän jutun kirjoittaminen on jännittänyt ja hermostuttanut minua. Entä jos sanon jotakin väärin? Jälkeenpäin tajuan miettineeni oman kuvani virheettömänä säilyttämisestä niin paljon, että olen välillä lähestulkoon unohtanut, mitä kirjoitukseni on alun perin ollut tarkoitus koskea. 

Saan kuitenkin haastatteluissa vahvistuksen siihen, että on tarpeetonta nähdä painajaista maanrakoon ujutetuksi tulemisesta sen vuoksi, että on nostanut väärät asiat esiin osallistuessaan väärään keskusteluun. Erehdykset ovat inhimillisiä. Virheiden tekemistä on turha pelätä, sillä kokemusten kautta saamme lisätietoa siitä, miten erilaisissa tilanteissa on toimittava.

Aghayevan mukaan on oltava itselleen armollinen, sillä tehdessä töitä oman etuoikeutensa tunnistamiseksi asettaa itsensä haavoittuvaiseen asemaan oppiakseen lisää. Tämä mielessä pitäen oppimisen prosessissa täytyy muistaa olla avoin kritiikille, jotta ei tule luoneeksi lisää valta-asemia. Agheyeva haluaa painottaa, että on tärkeää käyttää jo olemassa olevia resursseja kuten Fem-R:n sanastoa ja Ruskeiden Tyttöjen tarjoamia kielisensitiivisiä keskustelutilaisuuksia. 

Tabu virheiden tekemisen ympäriltä on rikottava, jotta voimme edistää vähemmistökeskustelua. Tietenkään mitään itsestään selvästi loukkaavaa ei kuulu tehdä, mutta liika varovaisuus ja virheistä tuomitseminen siirtää huomion pois niistä asioista, joita keskustelulla ollaan muuttamassa. Jokainen tekee virheitä opetellessaan uutta. Tämän vuoksi olen halunnut tuoda esille tässä tekstissä niitä tilanteita, joissa olen meinannut itse sokeutua oman etuoikeutetun asemani suhteen. Toivon, että kokemukseni auttaa muita samanlaisiin tilanteisiin päätyviä ihmisiä.

Etuoikeuksien tunnistamisen on jatkuva prosessi, joka vaatii käytännön harjoittelua. On opeteltava havaitsemaan tilanteita, joissa rakenteiden rikkominen on mahdollista, jotta voimme tulevaisuuden kanssakäymisissä, tutkimuksessa ja julkaisuissa toimia sujuvammin ja reflektiivisemmin. Ei riitä, että kuuluttaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tunnistavansa etuoikeutensa tai järjestää mainoskampanjan, jolla puhdistaa omaa imagoaan, vaan sensitiivistä toimintaa on sitouduttava kehittämään niin yksilöinä kuin yhteiskuntana läpi elämän.

Jotta keskustelun avulla voimme luoda yhteiskunnan, jossa paras mielipide voittaa, on ensin luotava yhteiskunta, jossa kaikilla on turvallinen pääsy jaettuun julkisuuteen. On siis keskityttävä valtarakenteiden paikantamiseen ja tilan antamiseen.