Vahvat oluet ja limuviinat ruokakauppoihin – kohti kansanterveydellistä dystopiaa vai sivistynyttä juomakulttuuria? Tutkain lähti kaljalle kahden alkoholipolitiikan vastakkaisia napoja edustavan vaikuttajan kanssa ja selvitti, mistä alkoholilain uudistuksessa on todella kyse.
Teksti: Jaakko Muilu
Kuvat: Sari Luomanen
Alkoholia ei ole syyttä kutsuttu suomalaisten kansallishuumeeksi. Kun alkoholilain uudistuksesta äänestettiin joulukuussa eduskunnassa, keräsi äänestys paikalle 192 kansanedustajaa – huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi paljon puhutut esitykset liikennekaaresta ja aktiivimallista. Neloskaljasta ja anniskeluajoista puhuttiin lehdissä niin paljon, ettei kenelläkään julkista keskustelua edes orastavasti seuraavalle ole epäselvää, mitä mieltä eri alojen asiantuntijat uudesta alkoholilaista ovat.
Nyt onkin aika lopettaa vaiheilu ja jättää THL:n dogmaattiset lausunnot sekä Panimoliiton härski lobbaus hetkeksi taka-alalle. On otettava härkää sarvista ja mentävä sinne, missä voi kastua. Tätä varten kutsuimme Vasemmistonuorten aktiivin ja Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäsenen Joel Lindqvistin, sekä kokoomuslaisen kuntapoliitikon ja someguruna meritoituneen Tere Sammallahden kaljalle. Maailman parantaminen kapakkapöydissä on vuosisatoja vanha perinne. Tällä kertaa käymme syntisistä syntisimmän, mystisen alkoholin syvimmän ontologisen olemuksen kimppuun.
Koska oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella, heitetään Lindqvist ja Sammallahti, harrastelijapoliitikot ja verbaalivelhot, heti altaan syvään päätyyn piirustustehtävällä: mikä on suomalaisen alkoholikulttuurin tulevaisuus?
”Herranjeesus. Tässähän ollaan aivan kusessa”, Sammallahti aloittaa.
”Ei tästä mitään estetiikan riemuvoittoa kyllä taida tulla”, Lindqvist jatkaa.
Entä itse sanoma? Miten poliittisen spektrin eri osapuolet visualisoivat näkemyksensä alkoholikulttuurin tulevaisuudesta? Mikäli piirustusta on uskominen, löytyvät Sammallahden herra, vapahtaja ja ehtoollisflinda Kalliosta.
”Olen pitkään pohdiskellut ajatusta, että voisimme Hampurin Reeperbahnista mallia ottamalla luoda Suomeen testialueen, jossa kokeiltaisiin vaikkapa 10 vuoden ajan alkoholin myynnin ja anniskelun täydellistä vapauttamista. Vaasankadun ja Helsinginkadun ympäristö voisi toimia tällaisena pilottialueena.”
Kaljaan ja viiniin menevänä entisenä kalliolaisena ajatus loputtoman oluen keitaasta kuulostaa intuitiivisesti kaksipiippuiselta – ehdotus tuottaa niin pahoja aavistuksia kuin veden tiivistymistä kielelle. Ympäri vuorokauden auki oleva kalliolainen party street – uhka vai mahdollisuus, Eedenin puutarha vai Sodoma ja Gomorra?
Maistuuko Kallion kapakoiden aukioloaikojen vapauttaminen opiskelijalle, Joel Lindqvistille?
”Halusin piirustukseeni kiteyttää alkoholilain uudistuksen vastustajien keskeisimmät pääpointit. Tutkimustiedon mukaan alkoholin saatavuuden kasvattaminen lisää alkoholin kokonaiskulutusta, mikä on hyvin suoraan yhteyksissä alkoholikuolemiin.”
”Tarvitsemme pitkäaikaista seurantadataa, emmekä voi aina muutosten ikävien seurausten kohdalla painaa paniikkinappulaa ja palata takaisin status quohon.” – Tere
Tässä haastattelussa ei pitänyt puhua Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta, mutta instituution asiantuntijuutta ei ilmeisesti pysty sivuuttamaan puhuttaessa päihteiden haitoista. Kalvakan tylsää, mutta tosiasia on, että THL:n maltillisen arvion mukaan alkoholilain uudistus lisää alkoholikuolemia vuosittain noin 150:llä. Alkoholista johtuvien sairaalakäyntien määrän taas arvioidaan lisääntyvän vuosittain 1500:lla. Tilastoja vastaan ei lähde myöskään Tere Sammallahti jankkaamaan.
”En kiistä, etteikö THL kokoaisi hyvin faktista datapakettia ja en sinänsä epäile, etteivätkö nuo luvut voisi hyvin pitää paikkaansa. On kuitenkin kyseenalaista, onko tällainen suoraviivainen analyysi oikea tapa tutkia monimutkaisia syy-seuraus-suhteita. Nelosolut kaupan hyllyillä ei tarkoita automaattisesti alkoholin kokonaiskulutuksen kasvua. Voi esimerkiksi olla, että aikaisemman kolmoskeissin sijaan napataankin pienempi määrä nelosoluita ja kokonaiskulutus itse asiassa laskee.”
Elinkaarihallinta-analyyseja pitkään työkseen tehneenä Sammallahti haluaa painottaa tulevaisuuteen katsomista ja asioiden tarkastelua 20–30 vuoden aikaperspektiivillä.
”Tarvitsemme pitkäaikaista seurantadataa, emmekä voi aina muutosten ikävien seurausten kohdalla painaa paniikkinappulaa ja palata takaisin status quohon. Kulttuurin muutos vaatii kymmeniä vuosia.”
Alkoholikeskustelu ei typisty vain kansanterveydelliseen keskusteluun väkijuomien lieveilmiöistä, vaan kysymys on myös hyvin perustavanlaatuisesta ja klassisesta yhteiskuntafilosofisesta teemasta: yksilönvapauksista. Suuri kysymys lieneekin, kuinka paljon puhtaasti yksilönvapauksiin vedoten voidaan oikeuttaa lainsäädännön liberalisointia ja vice versa. Filosofiansa lukeneena Lindqvist kertoo ymmärtävänsä molempien puolien argumentteja.
”Siitähän tässä on pitkälti kysymys. Meillä on varmasti kaikilla yhteinen tavoite ja se on saavuttaa sivistyneempi ja kohtuukäyttöön pohjaava alkoholikulttuuri.”
Lindqvist kuitenkin kyseenalaistaa sen, että neloskaljan, vahvojen lonkeroiden ja limuviinojen tuonti tekisi meistä jotenkin sivistyneempiä alkoholinkäyttäjiä. Oma lukunsa ovat myös ongelmakäyttäjät ja erityisesti vanhempi ikäpolvi.
”On kyse riskikuluttajista ja siitä, haluammeko valtion politiikkatoimilla ohjailla ihmisiä kohti terveellisempiä elämäntapoja. Kysymys on, kumpaa halutaan enemmän painottaa: ihmisten laajempia yksilönvapauksia vai kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tukemista – etteivät he joisi itseänsä hengiltä.”
Kansanterveydellisistä aspekteista puhuttaessa keskustelun terävyys tuntuu kuihtuvan nopeammin kuin mielipuolisten biisonilaumojen ulvonnaksi härskiytynyt julkinen keskustelu antaisi aihetta odottaa. On kyse parhaan saatavilla olevan sosiaali- ja terveyspoliittisen asiantuntijuuden ja laajan datan pohjalta kerätyistä faktuaalisista tilastoista, joista on turha riidellä. Musta ei muutu valkoiseksi eikä valkoinen mustaksi, vaikka kuinka yrittäisi.
”Mielestäni kuitenkin alkoholipolitiikassa tulee työmarkkinapolitiikan sijaan priorisoida ensisijaisesti terveyspolitiikan näkökulmia.” – Joel
Siirretään keskustelu työpaikkoihin ja talouteen. Taloudesta puhumisen pitäisi takuuvarmasti roihauttaa keskustelumme kiihkeään debatointiin ja klassiseen, vasemmisto-oikeisto-akselin ylipolitisoituneeseen, ideologiseen selkkaukseen.
Alkoholilain kokonaisuudistuksen on arvioitu lisäävän erityisesti panimo- ja ravintola-alan työpaikkoja. Työllisyyden ja hyvinvoinnin kausaliteetin pitäisi ainakin yhteiskuntapolitiikkaa opiskelevan Lindqvistin tiedostaa.
”Nekin ovat totta kai arvioita, mutta tietysti se on positiivinen aspekti, jos Suomeen syntyy uusia työpaikkoja. Mielestäni kuitenkin alkoholipolitiikassa tulee työmarkkinapolitiikan sijaan priorisoida ensisijaisesti terveyspolitiikan näkökulmia.”
Tere Sammallahdelle rajanveto ei ole yhtä selvä.
”Molemmat ovat tärkeitä ja jonkinlainen optimi pitää löytää. Ei kukaan voi kertoa, että on ihan sama, kuinka monta ihmistä kuolee tai kuinka monta sortuu katuojaan. Mutta myös yksilönvapauksilla on tietty painoarvo. Mielestäni on pakko hyväksyä se, että vapaudella on myös hintansa. Ja kuten sanottu, niin se kulttuuri voi myös muuttuessaan pelastaa tulevaisuudessa merkittävän määrän ihmisiä.”
Kaljaveikkojen perustavanlaatuisista yhteiskunnallisista erimielisyyksistä huolimatta keskustelussa vallitsee lähes zeniläinen harmonia, ja asioita käsitellään stoalaisen rauhallisesti. On selkeästi aika unohtaa hetkeksi tiede ja faktat. Olemmehan iltapäiväoluilla ja matkalla kohti humalan autuumaata.
Hypätään pariksi minuutiksi primitiivisten viettien ja intuitioiden maailmaan assosiaatiopelin muodossa. Faktat ovat faktoja ja argumentit argumentteja. Mutta mitä löytyykään Lindqvistin ja Sammallahden alitajunnasta? Vaikka ehdotukseni intuitiivisesta, nopeisiin ja lyhyisiin vastauksiin perustuvasta assosiaatiopelistä tuottaa vastapäätäni istuvissa, rationaalisissa ja huippuälykkäissä retorisissa pedoissa kauhistuneita katseita, päätän silti toteuttaa suunnitelmani. Toivottavasti kummallakaan ei ole ambitioita valtakunnanpolitiikkaan.
Tere Sammallahti kuvaa kalsarikännejä mukavaksi ja viihtyisäksi kotiaktiviteetiksi. Alkoholikuolema on hänelle tilastotappio, mutta onneksi juomakulttuuri on menossa parempaan suuntaan. Valinnanvapaus on arvoista ehdoton, mutta kaikesta huolimatta neloskaljaa Tere Sammallahti ei juo. Tällä kertaa Sammallahden juomavalinta oli siideri.
Joel Lindqvistin mielestä päiväkännit ovat silloin tällöin ihan hauska juttu ja holhous selvästi asenteellinen termi. Tästä huolimatta Alko on kuitenkin tarkoituksenmukainen tapa hoitaa alkoholipolitiikkaa. Yksilönvapautta Lindqvist pitää arvona sinänsä ja neloskalja on hänelle aivan ok, kuten lasissa poreilevasta, jumalaisesta Oluthuone Kaislan IPA:sta voi päätellä. Kokemusasiantuntijuutta ei voi koskaan olla liikaa.
”Minähän olisin valmis vapauttamaan alkoholin ja monien muiden mietojen päihteiden myymisen täysin.” – Tere
Koska ihmiskunta ei perinteisesti opi historiastaan ja lasimme alkavat tyhjetä pelottavan nopeaa tahtia, on korkea aika kääntää katseet tulevaisuuteen. Parhaat ideat on keksitty ja yritykset perustettu pienemmässä tai isommassa hiprakassa, ja mekin päätämme kokeilla tätä hyväksi todettua menetelmää. Tere Sammallahti, kuinka Suomeen luodaan sivistynyt alkoholikulttuuri?
”Aluksi on äärimmäisen tärkeää noteerata, että meidän visiomme tulevaisuudesta on todennäköisesti sama. Molemmat haluavat minimoida alkoholihaitat, maksimoida työpaikat ja verotulot sekä järjestää alkoholipolitiikan niin, ettei kukaan kärsi alkoholihaitoista, tai ainakin mahdollisimman harva kärsii alkoholihaitoista. Jos siinä saadaan vielä yksilönvapautta parannettua, niin hieno juttu.”
Tere Sammallahti innostuu myös esittelemään oman, suorastaan vallankumouksellisen alkoholipoliittisen reforminsa.
”Minähän olisin valmis vapauttamaan alkoholin ja monien muiden mietojen päihteiden myymisen täysin.”
Keskustelu meinaa edetä kohti huumeita. Koen parhaaksi ottaa oluestani ison huikan. Onneksi tuopissa on nelosta.
”Aluksi maksettava hinta on iso, mutta silti taivun siihen, että jos pitkässä juoksussa hyvinvoinnin määrä jää plussan puolelle, niin riski kannattaa ottaa. Kulttuurin muutos on mahdollinen”, virkkoo Sammallahti, joka tiedostaa liberalisoinnin haitat lyhyellä tähtäimellä, mutta näkee reformin silti sen arvoisena.
Lindqvist ei tarjoa yhtä laajaa tai vallankumouksellista alkoholikulttuurin muutosohjelmaa, mutta esittää yhden keinon, jolle hän myös uskoo löytyvän laajan poliittisen konsensuksen: ”Siirtämällä alkoholin verotusta ravintoloista kauppoihin, pääsisimme jo paljon parempiin tuloksiin.”
Samaan syssyyn Lindqvist kuitenkin siteeraa pääministeri Sipilää ja jatkaa: ”Jos, jos ja jos. Kaikki on toistaiseksi vain spekulaatiota. Tilastot toki näyttävät, että esimerkiksi nuoriso juo aikaisempia sukupolvia vähemmän. Jokaisessa sukupolvessa on kuitenkin heikompiosaisten ryhmä, joihin myös alkoholihaitat pitkälti keskittyvät. Yhteiskunnassamme on lisäksi lukuisia muita ongelmia aina opiskelijoiden lisääntyneistä mielenterveyshäiriöistä alkaen. Meidän nuori sukupolvi on myös ensimmäinen sukupolvi, joka tulee tienaamaan vähemmän kuin vanhempansa ja jonka reaalitulot ovat laskussa. Siksi emme voi alkaa paukutella henkseleitä alkoholipolitiikan kanssa.”
”Populismi, tilastojen väärentäminen ja yhteen asiaan keskittyminen menevät äänestäjille paremmin perille, vaikka ne eivät vie keskustelua yhtään eteenpäin.” – Joel
Haastattelun edetessä kohti loppusuoraa, on olo häkeltynyt – sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Istutin alkoholikeskustelun ääripäät pöytään toivoen polarisoitunutta, Diogeneen vimmalla käytävää sokraattista hiustenhalkomista neloskaljan riemusta ja turmiosta. Ennakko-oletuksistani huolimatta päädyimme kuitenkin hyvin kultivoituneeseen ja suopean argumentatiiviseen keskusteluun.
”Olisi hyvä myöntää ääneen, ettei kukaan halua, että kenelläkään olisivat asiat huonosti. Pyrimme samaan lopputulokseen eri keinoilla. Kun se tosiasia hyväksytään, niin tällaista keskustelua on paljon helpompi käydä. Sen jälkeen meillä ei enää oleteta olevan piilomotiiveja, kuten että porvari haluaa köyhän sortuvan elon tiellä, tai että hieman kollektivistisemmin ajatteleva vasemmistolainen haluaa sulkea meidät karsinoihin. Sellaista keskustelua näkee hirveän paljon, mikä on välillä todella lohdutonta”, Sammallahti kuvailee.
Lindqvist nyökkäilee ja täräyttää ajatuksen vielä pidemmälle: ”Poliittinen keskustelukulttuuri on tulehtunut laajemminkin. Poliittisen kulttuurin lainalaisuudet ovat kierot, sillä puolueiden oleellisimmat kannustimet ovat äänestysluvut. Populismi, tilastojen väärentäminen ja yhteen asiaan keskittyminen menevät äänestäjille paremmin perille, vaikka ne eivät vie keskustelua yhtään eteenpäin.”