Kuluneella viikolla Helsingissä on vietetty Pride-viikkoa. Vaikka tapahtumiin ei osallistuisikaan eikä suhtautumista seksuaaliseen tasa-arvoon määrittäisi usko yliluonnollisiin asioihin, kuten jumaliin tai sinisen tulevaisuuden kannatuspotentiaaliin, osuu tasa-arvon juhla verkkokalvoille viimeistään somessa yritysten, virastojen ja yhdistysten julistautuessa tasa-arvon kannattajiksi. Koska Punakynä ei ole tehnyt vielä sopimuksia mainossisällöstä (kiinnostuneet voivat ottaa sopimusneuvotteluja varten yhteyttä, tutkain[at]kannunvalajat.fi), ei tässä mainita esimerkiksi sitä olutmerkkiä tai kodinkoneliikettä, jotka sateenkaarevia kuvia ovat Facebookiin postanneet.

Jäämme vielä kirjoitushetkellä odottamaan, mitkä muut yritykset lähtevät hakemaan näkyvyyttä. Ei vaadi maisterintutkintoa markkinoinnista väittää, että eräällä länsisuomalaisella Jazz-festivaalilla saattaa olla suunnitelmissa kertoa homouden hyväksynnästä uudemman kerran. Markkinoinnin maisterit saattavat kuitenkin olla Punakynää parempia kertomaan, tulkittaisiinko se yleisesti vain säälittäväksi yritykseksi kerätä tasa-arvopisteitä.

Huolestuttavaa on kuitenkin Priden muuttuminen ainoaksi indikaattoriksi seksuaalisen tasa-arvon hyväksynnästä. Etenkin kun Pride on asia, johon ei saa suhtautua neutraalisti. Hyvä esimerkki nähtiin Ratinan ostoskeskuksen osalta – kehä kolmosen sisäisessä kuplassa kasvaneille tiedoksi, Ratina on Tampereella – kun ostoskeskus ei antanut lupaa Pride-marssin kokoontumiselle ostoskeskuksen aukiolla. Tämä tulkittiin suoraan hyökkäykseksi homoja vastaan. Lopulta Twitter-soturien painostuksen myötä kauppakeskuksen johtoryhmä taipui antamaan luvan marssin kokoontumiselle, koska muuten uhkana olisi ollut kauppakeskukselle maine homofobian keskittymänä ja tasa-arvon vihollisena.

”Kuten Ratinan tapaus osoittaa, ei ole enää mahdollista suhtautua homoseksuaalisuuteen neutraalisti, koska neutraali suhtautuminen tulkitaan suoranaiseksi homofobiaksi.”

Vaikka seksuaalisen tasa-arvon kysymyksiä ei pidettäisi poliittisesti latautuneina, ovat siihen liittyvät valinnat kuitenkin poliittisia: ainakin se, missä määrin tasa-arvon puolesta taistellaan. Vaikeaksi tilanteen tekee se, että valintoja vaaditaan yleisesti epäpoliittisina pidetyiltä instansseilta – miksi esimerkiksi nukkuvan äänestäjän tai kauppakeskuksen tulisi olla mukana puolustamassa seksuaalista tasa-arvoa, jos nämä eivät ota muihinkaan poliittisiin kysymyksiin kantaa.

Ongelmallista on se, että näkökulmat ovat kärjistyneet. Kuten Ratinan tapaus osoittaa, ei ole enää mahdollista suhtautua homoseksuaalisuuteen neutraalisti, koska neutraali suhtautuminen tulkitaan suoranaiseksi homofobiaksi. Mikäli kannatat seksuaalista tasa-arvoa, sinun on tuotava se esille ja toimittava aktiivisesti sen puolesta; muuten et hyväksy homoja.

Ihmiskunnan enemmistö on kuitenkin olettamuksen mukaan cis-sukupuolisia heteroita, joiden on vaikea samaistua tästä enemmistöstä poikkeavien elämässä kohtaamiin haasteisiin. Omaleimaista heille kuitenkin on, että he eivät pidä suuntautumistaan maailmaa järisyttävänä asiana. He saattavat tästä huolimatta jopa hyväksyä homot, vaikka eivät aktiivista tasa-arvotyötä tekisikään. Ehkä vaalikoneissa tasa-arvoinen avioliitto sai heiltä täyden hyväksynnän, ehkäpä he jopa allekirjoittivat Tahdon-aloitteen, mutta ehkä heille seksuaalisuuden julistaminen ei ole tärkeä asia.

Seksuaaliselle tasa-arvolle uinuva uhka onkin se, että Pride muuttuu tasa-arvon määrittäjäksi mahdollisimman suurelle joukolle, koska tämä luo erilaisista seksuaalisuuksista kuvan Priden ympärillä pyörivänä kulttina. Jos et ole täpännyt Facebookissa osallistuvasi tai edes olevasi kiinnostunut osallistumaan Pridelle, et kannata tasa-arvoa – riippumatta siitä, mitä homoista ajattelet oikeasti. Jos et osoita näkyvästi hyväksyntää homoille, et hyväksy homoja. Piste, pilkku ja asiasta ei keskustella.

Onkin kieroutunutta, että muutaman vuoden takainen yritys vastustaa homorummutusta, Hetero Pride, herätti ihmiskunnassa seksuaalisuudesta riippumatta lähinnä sääliä ja voimakasta myötähäpeää.

Älkääkä tulkitko väärin edeltävää virkettä, sillä niin asian pitikin mennä: jokainen järkevä ihminen pitää seksuaalisuutensa kautta ihmisarvon määrittäviä ihmisiä säälittävinä, koska Hetero Pridellä osallistujat olivat pääsääntöisesti niitä, jotka ajattelivat olevansa merkittäviä ja tärkeitä vain, koska he ovat heteroseksuaalisiksi syntyneitä. Oli Hetero Pride sitten vastaisku homosaatiolle tai oikea yritys tuntea ylpeyttä heteroudesta, yleinen suhtautuminen siihen oli juuri sellainen kuin seksuaalisuuden yksityisyyttä korostavassa nykymaailmassa pitäisi olla: ihmeteltiin, miksi kukaan haluaisi tuoda seksuaalisuuttaan esille ja pitäisi sitä tärkeänä.

Kieroutuneisuus tulee lähinnä esille siinä, että muut seksuaalisuudet määritellään erityisiksi vain Priden kautta, eikä Pride-viikon ulkopuolinen arki kiinnosta ketään. Onko kukaan kysellyt, miten tasa-arvotyö on toteutunut erään hypermarketketjun toiminnassa, onko julkisuudessa pohdittu sitä, onko tämä hypermarket seksuaalisesti yhdenvertainen työpaikka? Ei, mutta kyseinen kauppa kyllä tukee kaikkien mielessä seksuaalista tasa-arvoa, koska se sattuu olemaan Priden päätukija.

”Pride-viikkoa on juhlistettava ja marssille osallistuttava, koska muuten et hyväksy muita kuin heteroseksuaaleja omassa elämässäsi.”

Yritysmaailmassa onkin tapahtunut outo muutos: ei herätä kiinnostusta, mitä yritys päivittäisessä toiminnassa tekee seksuaalisen tasa-arvon eteen, vaan tasa-arvon kannattajaksi nousee, jos hyvesignaloi heiluttamalla yhden viikon aikana sateenkaarilippua tai päästää Pride-kulkueen kokoontumaan kauppakeskuksessa.

Sama muutos näkyy valitettavasti ihmisissä ja ei-kaupallisissa järjestöissä. Pride-viikkoa on juhlistettava ja marssille osallistuttava, koska muuten et hyväksy muita kuin heteroseksuaaleja omassa elämässäsi. Etenkin heteroiden osalta tilanne on kiero: oma seksuaalisuus ei ole juhlinnan tai marssimisen arvoista, omaa seksuaalisuutta ei ole mitään syytä korostaa. Homoja puolestaan tulee rohkaista avaamaan oma seksuaalisuutensa framille ja heidät halutaan laittaa tasa-arvon nimissä esille vain seksuaalisuuden kautta, aivan kuin he eivät muuten olisi arvokkaita ja yhdenvertaisia.

Miten tämä voi olla kenenkään mielestä tasa-arvoa?

Tasa-arvoa puolustaessa ollaan ajautumassa tilanteeseen, jossa homot tai muuten heteroseksuaalisesta normista eroavat eivät olekaan samanarvoisia muiden kanssa, vaan kaikki heitä koskeva kritiikki nähdään hyökkäyksenä juuri seksuaalivähemmistöä kohtaan. Koska jopa neutraali suhtautuminen seksuaalisuutta koskeviin asioihin tulkitaan homofobiaksi, on luonnollista, että kritiikki ei-heteroa kohtaan tulkitaan kritiikiksi seksuaalisuuteen.

Voimme tehdä ajatusleikin. Punakynän mielestä eräs artisti on levy-yhtiön luoma tuote, jonka musiikki on ylituotettua geneeristä paskaa, josta puuttuu kaikki omaleimaisuus sekä musiikillinen syvyys, ja kappaleet on tehty iskemään niin sanoitukseltaan kuin taustoiltaan artistin vlogiseuraajiin. Jos kerron edellisen virkkeen viittaavan Arttu Lindemaniin, lukija nyökyttelee, koska hän on sivistynyt eikä turruta aivojaan tuonkaltaisella roskalla. Jos taas kertoisin kritiikin kohdistuvan Tuure Boeliukseen, haluaisi Twitter-kansa Tutkaimen päätoimittajaa tilille ja tämän päätä vadille (todennäköisesti laihoin tuloksin), sillä tässä Judas Priestin kokoelmalevyä kuunnellen kirjoitetussa tekstissä on voimakasta homofobiaa, jollaista ei valtiotieteilijöiden äänenkannattajalta voi hyväksyä.

Seksuaalinen tasa-arvo toteutuu vasta siinä vaiheessa, kun kaikki Pride-tapahtumat nähdään samanlaisina kuin Hetero Pride – luonnollista ja ihmisyyteen kuuluvaa asiaa juhlistaa pieni joukko, joille seksuaalisuus on elämässä ainoa saavutus. Niin kornia kuin se onkin, seksuaalisen tasa-arvon viimeinen virstanpylväs on se, että koko yhteiskunnan on hyväksyttyä nauraa homoille ja heidän seksuaalisuudelleen. Niin harmillista kuin se onkin, kuljemme pikemminkin kauemmas tuosta virstanpylväästä.

Korjaus 30.6.2018 17.41: Tampereen Pride-marssille anottiin lupaa kokoontua Ratinan kauppakeskuksen aukiolla, ei kauppakeskuksen sisällä. Pride-kulkue myös lähti kyseiseltä aukiolta.

 

Punakynä on kesän 2018 aikana Tutkaimessa julkaistava blogi, joka keskittyy etsimään virheitä maailmasta. Koska yhden ihmisen voimin ei maailmaa muuteta eikä ongelmia ratkaista, tyydytään virheet merkkaamaan punakynällä, jotta muutkin ne huomaavat.