Teksti & kuva: Sara Heinonen
Libanonissa mielenosoittajat vaativat jo viidettä viikkoa koko hallituksen eroa ja nykyisen poliittisen järjestelmän uudistusta. Iskulauseet kuten ”Killun yani killun!” (kaikki heistä tarkoittaa kaikkia heistä!) ja ”thawra!” (vallankumous!), raikuvat halki maan sekä sosiaalisessa mediassa että kaupunkien kaduilla. Libanonin kansa sai viimein tarpeekseen 17. lokakuuta, kun hallitus yritti esittää uusia bensa- ja tupakkaveroja, sekä muuttaa viestipalvelu Whatsappin internetpohjaiset puhelut maksullisiksi. Viimeaikaiset tapahtumat olivat tosin vain viimeinen piikki kansan lihassa, sillä maa on kärsinyt vuosikymmeniä törkeästä korruptiosta, korkeasta työttömyysasteesta, jatkuvista sähkökatkoista, vuokrien noususta ja huonosta infrastruktuurista.
Protestien eskaloiduttua hallitus perui pikaisesti kaavaillut muutokset, mutta se ei enää riittänyt. Mielenosoitukset levisivät muutamassa päivässä vallankumoukseksi, jonka tavoitteena on päästä eroon korruptoituneesta poliittisesta eliitistä. Ihmiset protestoivat ennen kaikkea vuosikymmeniä jatkunutta korruptiota vastaan, joka on perua Libanonin poliittisesta sektarianismista. Lyhyesti sektarianismilla viitataan Libanonissa uskonnolliseen identiteettiin ja siihen perustuvaan poliittiseen toimintaan. Maan puolueet ovat jakautuneet sekteittäin ja Libanonissa tunnustetaankin jopa 18:aa eri uskontoa.
Mielenosoittajien päävaatimuksina ovat muun muassa koko hallituksen ero, teknokraattisen hallituksen muodostaminen maan talouden pelastamiseksi ja sektijärjestelmästä luopuminen. He saivat yhden vaatimuksistaan läpi 29. lokakuuta, kun pääministeri Saad Hariri ilmoitti eroavansa, kaataen samalla hallituksensa, tosin vastoin presidentti Michel Aounin ja Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin tahtoa. Kansa jatkaa kuitenkin yhä päättäväisenä kaduilla, sillä ”kaikki heistä tarkoittaa kaikkia heistä.”
Vallankumous on nostattanut kylmiä väreitä ja ilon kyyneleitä lukemattomille libanonilaisille, jotka ovat yhdistäneet voimansa yli sektirajojen, mikä on maassa epätavallista. Paikan päällä ilahduttavinta on ollut todistaa libanonilaisten mielenosoituskulttuuria, joka hakee vertaistaan. Ihmiset ovat ottaneet kaikki luovat, taloudelliset sekä sosiaaliset resurssinsa käyttöön keksiessään iskulauseita, järjestäessään tapahtumia, tehdessään taidetta ja jakaen ajankohtaista tietoa sosiaalisessa mediassa. Vaikka joitakin päiviä on varjostanut väkivalta ja protestoijien ja turvallisuusjoukkojen yhteenotot, pääosin mielenosoitukset ovat sujuneet rauhanomaisissa tunnelmissa. Valitettavasti uhreilta ei olla siltikään vältytty, sillä mielenosoituksen alkupäivinä kaksi syyrialaista kuoli rakennuspalossa, jonka aiheuttivat protestoijat. Myös yksi mielenosoittaja sai surmansa, kun armeijan edustaja ampui hänet kuoliaaksi hänen perheensä edessä protesteissa Khaldehissa tiistai-iltana. Alaa Abou Fakher asetettiin haudan lepoon torstaina, ja hänen muistolleen maalattiin muraali Tripolin Al-Nourin aukiolla. Abou Fakherin ampunut sotilas on toistaiseksi pidätetty.
Protestit ovat olleet spontaaneja ja johtajattomia liikkeitä, joita ovat järjestäneet opiskelijaliikkeet, järjestöt, aktivistit ja muut toimijat. Ensin massat kokoontuivat suurissa kaupungeissa, kuten Beirutissa Marttyyrien aukiolla ja pohjoisen Tripolissa Al-Nourin aukiolla, ja tunnelma oli festivaalimainen. Etenkin Tripoli, jolla on jo pitkään ollut huono maine libanonilaisten keskuudessa sen taloudellisen ahdingon ja työttömyysasteen vuoksi, on yllättänyt monet vallankumouksellisuudellaan. DJ:t soittavat remixejä vallankumouksellisista lauluista joiden tahtiin ihmiset tanssivat Dabkea (perinteistä folk-tanssia Levantin alueelta), tiesulut katkovat teitä Beirutin ja Tripolin välillä, ja päivittäiset protestit ja lakot jatkavat menoaan jo viidettä viikkoa.
Myös vallankumous Beirutissa jatkuu, joka tosin on siirtynyt Marttyyrien aukiolta tiesulkuihin ja viime viikkoina myös valtion virastojen, koulujen ja instituutioiden eteen. Beirutissa on järjestetty yhteisön voimin päivittäisiä roskienkeruita edellispäivien mielenosoitussotkujen keräämiseksi, ihmisketju, joka ulottui Tripolista etelän Tyrokseen, keskustelutilaisuuksia, joihin ovat osallistuneet akateemikot ja aktivistit, ja monia muita upeita tapahtumia. Myös arabian kieli on noussut englannin sijasta ilahduttavasti takaisin yliopisto-opiskelijoiden keskuuteen puheissa ja kannanotoissa, ja etenkin nuoret ja naiset ovat ottaneet tilaa vallankumouksen keskiössä.
Tämän vallankumouksen pitkäaikaista poliittista vaikutusta on vaikea arvioida, eikä vain Libanonin ainutlaatuisen poliittisen järjestelmän vuoksi. Libanonilaiset ovat yhdistyneet vallankumouksen taakse, mutta luonnollisesti kaikilla ei ole samoja toiveita tai tavoitteita sen seurausten suhteen. Monet ihmiset todella haluavat kumota maan sektijärjestelmän, sillä se myös mahdollistaa korruption ja kierrättää samoja ihmisiä vallankahvassa. Puolueet ajavat usein vain omien sektiensä etuja, mikä hidastaa päätöksentekoa, ja eriarvoistaa esimerkiksi palveluiden saatavuuden. Toisaalta on myös ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua järjestelmästä eroon, mutta he ovat kaduilla esimerkiksi korkean työttömyysprosentin tai alhaisten palkkojen vuoksi. Olisikin kenties naiivia olettaa, että kaikilla on samat tavoitteet, etenkin maassa, jota uskonnolliset lahkot ovat jakaneet vuosikymmeniä vielä sisällissodankin jälkeen, ja joka on YK:n mukaan yksi maailman epätasa-arvoisimmista (UNDP, 2017).
Yhteisiin tavoitteisiin onkin kenties vielä pitkä matka, mutta tämänhetkinen mielenosoituskulttuuri on lupaava alku. Se on lisäksi osoitus siitä, mihin asti kansallinen identiteetti kantaa ja kuinka paljon se yhdistää poliittisista ja uskonnollisista eroista huolimatta. Yhteinen vihollinen on silti löytynyt, ja se on päättäjät: kaikki ovat turhautuneita, ja kaikki haluavat rakentaa Libanonista paremman maan elää. Mutta vaikka libanonilaisten yhtenäisyys olisikin spontaanisti syntynyttä ja osaksi kuviteltua, niin se on myös välttämätön voima, jonka varaan rakentaa. Sillä kansa on vahva vain yhtenäisenä ja tässä vallankumouksessa se on paras ase, joka ihmisillä on vallanpitäjiä vastaan.
Kirjoittaja on sosiologian opiskelija, jonka arabian opinnot Beirutissa saivat yllättävän käänteen vallankumouksen alettua.
Muokattu 21.11.2019 klo: 11:52. Ylimääräinen kuvaajan nimi poistettu.
