Teksti: Matteus pellikka ja Sini Tahvonen
Kuvitus: Milja Raippalinna

Syksyllä 2019 kun aloitin opintoni, kokoonnuimme koko valtsikan uusien opiskelijoiden voimin yliopiston päärakennuksella pidetylle luennolle kuulemaan, millaiseen paikkaan olimme päätyneet opiskelemaan. Luento oli hieno ja inspiroiva, ja sen aikana sivuttiin aiheita niin opintojen sisällöstä alamme alumneihin ja työelämän mahdollisuuksiin. Työelämästä ja palkkauksesta puhuttaessa luennoitsija otti esiin valtsikasta valmistuneiden palkkataulukon ja kertoi suurinpiirtein näin: “Meidän alalta valmistuvilla on keskimäärin ihan todella hyvä työllisyys, ja palkatkin ovat hyviä. Eroja eri tieteenalojen välillä kumminkin on; tuolla ylimpänä on taloustieteilijät, ja pohjimmaisena sitten antropologia.” – Sini Tahvonen

Uutena yhmuopiskelijana ja potentiaalisena tulevana antropologian opiskelijana heitto ei mielestäni ollut kovin asiallinen. Minusta tällainen vertaus ei ollut mukavin ilmapiirinluoja ensimmäiseen opiskelupäivään – faktapohjakin on hatara, valmistummehan kaikki samasta valtiotieteiden maisterin tutkinnosta. Kuten viime keväänä julkaistun valtsikan kiusaamis- ja häirintäkyselyn tuloksista käy
ilmi, yksi keskeinen syy valtsikan opinto-ohjelmien sisäisiin ilmapiiri- ja kiusaamisongelmiin on juuri tieteenalojen välinen vastakkainasettelu.

Kyselyn tulokset ovat syksyn aikana nousseet laajaan keskusteluun, ja olemme kyselyn järjestäjinä tähän tyytyväisiä. Haluamme nyt projektin syntymäpäivien kunniaksi koota hieman tuloksia yhteen ja pohtia, mitkä voisivat olla seuraavia askeleita valtsikan ilmapiirin parantamisessa. Joukkona aktiivisia valtsikan opiskelijoita lyöttäydyimme yhteen marraskuussa 2020 rakentaaksemme kyselyn tiedekunnan ilmapiiristä ja opiskelijoiden kokemasta kiusaamisesta ja häirinnästä. Helmi-maaliskuussa 2021 kysely saatiin julki ja kevään mittaan aineisto toimitettiin sekä ainejärjestöille että henkilökunnalle. Tulokset olivat monelta osin ikäviä, mutta eivät välttämättä kovinkaan yllättäviä. Kiusaamista ilmeni jokaisessa koulutusohjelmassa, joiden opiskelijat vastasivat kyselyyn. Vastauksia kertyi yhteiskunnallisesta muutoksesta, sosiaalitieteistä, politiikasta ja viestinnästä sekä taloustieteestä yhteensä 118 kap-
paletta. Ohjelmien välillä oli toki paljon eroja, mutta tuloksista on mahdollista vetää myös yleisluontoisia päätelmiä koko valtsikan tasolla.

Yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelmassa 21 vastaajasta yli kolmannes oli kokenut jonkinasteista kiusaamista tai häirintää, joista merkittävä osa tapahtui opiskelijoiden välisessä
kanssakäymisessä joko oman tai toisen koulutusohjelman opiskelijoiden välillä, mutta esiin nousi myös muutamia tapauksia, joissa epäasiallisuuksia koettiin henkilökunnan puolelta. Kaikki henkilökunnan osalta esiin nousseet tapaukset koskivat kuitenkin koulutusohjelman ulkopuolella työskenteleviä henkilöitä. Huolestuttavaa oli myös se, että lähes puolet vastaajista ei osannut kertoa mistä apua ongelmiinsa olisi saatavilla, ja vain yksi kertoi saaneensa riittävästi tukea ja apua kiusaamisen ja häirinnän tilanteissa. Myös ilmapiirissä koettiin olevan merkittävää parantumisen tarvetta.

Sosiaalitieteissä kyselyn tulokset osoittivat että lähes puolet vastaajista olivat kokeneet opintojensa aikana kiusaamista ja häirintää. Jälleen, vaikka suurin osa tapauksista sattuikin opiskelijoiden välillä, kerrottiin myös henkilökunnan taholta tapahtuvasta kiusaamisesta ja häirinnästä. Ilmapiiristä kysyttäessä huono ilmapiiri nousi esiin erityisesti koulutusohjelmaan kohdistuvana ”dissauksena”, jossa vastaajien mukaan oli tunnistettavissa myös naisvihamielisiä asenteita. Vastaajia sosiaalitieteiden osalta oli 31.

Politiikka ja viestintä oli ehdottomasti eniten vastauksia kerännyt koulutusohjelma 50 vastauksellaan, ja sen tulokset ovatkin syksyn aikana herättäneet huomiota medioissa saakka. Merkittävä osa vastanneista kertoi kohdanneensa kiusaamista sekä häirintää. Muiden ohjelmien tapaan tapauksissa korostui opiskelijoiden väliset tilanteet, eikä valtaosa vastaajista ollut saanut riittävää apua. Muita koulutusohjelmia enemmän politiikan ja viestinnän opiskelijat kertoivat tietävänsä mihin tahoihin kiusaamistilanteissa tulisi ottaa yhteyttä, ja vastauksissa painottuivat ainejärjestöt tilanteiden selvittelijöinä. Sosiaalitieteiden tapaan myös omat valinnat opinnoissa tuntuivat olevan ilmapiiriä heikentävä tekijä, ja erityisesti viestinnän opintosuuntaa kohtaan nousi ilmi hyvin ikäviä stereotypioita
ja käyttäytymismalleja.

Taloustiede oli vastaajista pienin ryhmä 15 vastaajallaan. Silti merkittävä määrä vastaajista kertoi kokeneensa kiusaamista ja häirintää opintojensa aikana. Muista ohjelmista poiketen taloustiede tuntui olevan verrattain oma saarekkeensa tiedekunnan sisällä, sillä railo taloustieteen ja muiden koulutusohjelmien välillä koettiin suurena molempiin suuntiin. Tämä näkyi taloustieteen vähättelynä muiden ohjelmien opiskelijoiden toimesta, mutta toisaalta taas muiden vastavuoroisena vähättelynä taloustieteen opiskelijoiden suunnalta. Myöskään taloustieteissä vastaajat eivät kokeneet saaneensa tarpeeksi apua kiusaamistilanteisiin, ja saatu tuki oli usein ollut riittämätöntä.

Avun saamisen sokkelo
Vaikka kyselyssä kartoitettiin ensisijaisesti tuloksia koulutusohjelmittain, on sen pohjalta silti mahdollista tarkastella tilannetta koko tiedekunnan tasolla.

Trendeistä kenties yleisimmäksi voidaan nostaa vastaajien epätietoisuus siitä, miten kiusaamista tai häirintää kohdanneen tulisi toimia. Vastaajista suurin osa oli joko epävarma tai täysin tietämätön niistä tahoista, joihin kiusaamisen tai häirinnän kokemuksista tulisi missäkin tilanteessa ottaa yhteyttä. Kysymys ei itsessään ole kovin yksinkertainen. Vastaus vaihtelee suuresti riippuen siitä, missä tilanteessa ja kenen toimesta epäasiallista käytöstä esiintyy ja kuinka vakavaa se on.

Siinä missä peruskoulussa ja toisen asteen oppilaitoksissa hallinto ja rakenteet olivat verrattain virtaviivaisia, voivat yliopiston hallinto ja hierarkiat näyttäytyä opiskelijoille monimutkaisena ja hidasliikkeisenä kokonaisuutena. Erityisen sekavaksi tilanne voi muuttua silloin, jos kiusaamista tai häirintää kokee henkilökunnan tasolta. Voikin olla verrattain vaikeaa ja työlästä selvittää sitä, kuka on kenenkin lähin esihenkilö, tai millaisissa tapauksissa tulee ehdottomasti olla yhteydessä esimerkiksi rehtoriin tai dekaaniin. Kyselyn tuloksissa henkilökunnan osallistaminen epäasiallisen käytöksen selvittelyssä oli häviävän pientä. Voisiko olla niin, että tämä väylä koetaan muita vaikeampana ja kaukaisempana?

Toinen huolestuttava piirre vastauksissa oli myös avun saanti, tai oikeastaan sen puute. Siinä missä merkittävä määrä vastaajista kertoi olevansa epätietoinen avunsaannin mahdollisuuksista, korostui myös useissa vastauksissa se, että myös apua saaneet kokivat sen riittämättömänä. Onkin tärkeää esittää kysymys siitä, etsivätkö opiskelijat apua oikeista paikoista ja oikeilta henkilöiltä. Kyselyn tuloksissa korostuu häirinnän ja kiusaamisen paikkoina järjestöjen tapahtumat sekä arkinen kanssakäyminen esimerkiksi käytävillä tai ruokailutiloissa. Koska tapaukset keskittyvät järjestöjen tapahtumiin ja vapaa-aikaan, suuntautuu myös suurin osa avunpyynnöistä ja ilmoituksista hallitusten yhdenvertaisuusvastaavien suuntaan.

Ainejärjestöt ovat tehneet osaltaan paljon hyvää työtä luodessaan valtsikaan turvallisemman tilan tapahtumia sekä ottamalla käyttöön yhdenvertaisuusvastaavat osana hallituksien kokoonpanoja. Vastausten pohjalta heräsi kuitenkin kysymys siitä, ovatko ainejärjestöt lopulta kuitenkaan
kaikissa tapauksissa oikea taho ongelmallisten tilanteiden selvittämiseen. Ainejärjestöjen huomattava etu on se, että ne ovat opiskelijaa lähellä ja helposti saavutettavissa. Kuitenkin ongelmienratkaisukyky yksittäisillä yhdenvertaisuusvastaavilla on sen verran rajallinen, että ainejärjestöjen tulisi kyetä systemaattisesti delegoimaan saamaansa palautetta oikeille tahoille, esimerkiksi koulutusohjelmien
johtajille. Heillä tulisi olla myös osaamista neuvoa palautteen antajaa ottamaan tarpeen vaatiessa yhteyttä yliopistohallinnon korkeammille tasoille tai jopa poliisille. Kokonaisuutena tehtävä on jo niin suuri, että sen hallinta täyspäiväisen opiskelun ohella voi olla varsin kuluttavaa.

Voisiko oppiainestereotypioiden purkamisen aika olla nyt?

Keskeiseksi syyksi opiskelijoiden kohtaamalle kiusaamiselle ja häirinnälle nousi opiskelijan tieteellinen suuntautuminen eli pääainevalinta. Havainto nousi hyvin systemaattisesti esiin kaikissa koulutusohjelmissa, kuitenkin selkeästi eniten politiikan ja viestinnän ohjelmassa. Tiettyjä opintosuuntia pidetään arvokkaampina kuin muita, ja toisten opintosuuntien opiskelijoita kohtaan on vuosien ajan ylläpidetty negatiivisia asenteita. Käsityksemme mukaan tilanne on tällä hetkellä selkeästi parempi kuin uusien koulutusohjelmien alkuaikoina, mutta kyselyn vastaajista monet kandivaiheen opiskelijat kertoivat edelleen kohtaavansa negatiivisia asenteita ja häirintää.

Kuten kyselyn tuloksissa suoraan nousi esiin, kohtaavat viestinnän opiskelijat runsaasti naisvihamielisiä asenteita ja kommentteja – ilmiö on erittäin ikävä ja haitallinen. Tunkkaiset asenteet on tuomittava, ja siinä tänä syksynä käyntiin lähtenyt keskustelu on ollut onnistunutta.

Eri opintosuuntien opiskelijoiden välinen vähättely ja arvostelu on monisyinen ilmiö. On selvää, ettei viestintä – tai muutkaan negatiivisia asenteita osakseen saavat alat – ole muita valtsikan aloja lainkaan huonompia oppiaineita. Siksi onkin hyödyllistä pohtia syitä häirinnän taustalla, jotta keskustelukulttuuria saadaan terveemmäksi. On myös hyvä muistaa, ettei toisten alojen vähättelyn ilmiö koske pelkästään polvia – kuten kysely osoittaa, esiintyy tätä koko valtsikassa, ja myöskään esimerkiksi yhmun sisällä ei ilmiö ole uusi.

Yhtäältä vähättelyn voi liittää opintosuuntavalinnan aiheuttamiin paineisiin ja kilpailuun, toisaalta siihen, että opiskelijat arvostavat eri tieteenaloja eri tavalla. Opintosuuntavalinta nousi kyselyssä selkeästi esiin yhtenä paineita aiheuttavana tekijänä. Se on luonnollisesti stressiä ja ahdistusta tuottava päätös, jota ei lainkaan helpota eri oppiaineista leviävät negatiiviset stereotypiat. Stereotypiat ja opiskelijoiden oma stressi ruokkivat toisiaan, ja opintosuunnan valitsemisesta muodostuu negatiivisia tunteita ja mielikuvia aiheuttava tapahtuma.

Mitä nollatoleranssin jälkeen?

Koska kiusaaminen ja häirintä ovat monisyisiä ilmiöitä, jotka sisältävät tilanteita niin seksuaalisesta ahdistelusta sanalliseen häirintään ja mollaamiseen, ei ole olemassa vain yhtä keinoa, jolla tilannetta voitaisiin parantaa. On hienoa, että monista koulutusohjelmista on kuultu niin järjestöjen kuin henkilökunnan taholta nollatoleranssista kiusaamistilanteisiin. Ongelmatilannelomakkeiden ja yhdenvertaisuusvastaavien olemassaolo tuo tuen opiskelijan lähelle, mutta toisaalta tämänkin toiminnan kehittämistä voisi olla hyödyllistä suunnitella opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteistyössä.

Sen sijaan tilanteet, joissa tulee esiin pahaa verta aiheuttavaa eri oppiaineiden välistä vastakkainasettelua voivat olla vaikeampia käsitellä, sillä niihin eivät nollatoleranssit auta. Avoin dialogi opiskelijoiden sekä ainejärjestöjen kanssa koulutusohjelma- ja tiedekuntatasolla mahdollistaa
ongelman ääneen lausumisen lisäksi sujuvamman tiedonkulun ilmapiiriin liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa. Samalla on mahdollista rakentaa yhdessä niitä keskustelun ja toiminnan tapoja, joilla loukkaava tai syrjivä toiminta on mahdollista karsia niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin keskuudesta. Vastuu yhteisestä dialogista ja sen jatkuvuudesta kuuluu sekä opiskelijoille, ainejärjestöille että henkilökunnalle.

Voisikin olla hyödyllistä keskustella opinto-ohjelmien sisällä avoimesti siitä, mitkä asiat ylläpitävät negatiivista ilmapiiriä, kuten polvissa on tehty. Ilmapiirin muutokset voivat olla hyvinkin pienistä asioista kiinni, ja ongelmien lausuminen ääneen on jo yksi askel eteenpäin. Koulutusohjelmien sisäisiä hierarkioita tulisi pyrkiä aktiivisesti purkamaan. Ilmapiirin rakentamisessa mukana ovat niin henkilökunta, järjestöt kuin tuutoritkin, joten sen parantamiseksi tarvittaisiin laajempi keskustelu koulutusohjelmien ja koko valtsikan ilmapiiristä. Vaikka eri tieteenaloihin liittyvät stereotypiat voivat tuntua huumoripainotteisilta, on niiden aktiivinen kyseenalaistaminen hyödyllistä siksikin, etteivät asenteet siirtyisi eteenpäin opiskelijasukupolvelta toiselle.

Tulevissa kyselyissä voisi olla hyödyllistä tutkia myös sitä, miten kiusaamis- ja häirintätilanteiden määrä on muuttunut vuosikursseittain. Uusien koulutusohjelmien muodostamisesta on vierähtänyt jo aikaa, ja on ikävää, että se heijastuu edelleen ohjelmien ilmapiiriin. On kuitenkin tärkeää välttää se kyselyjen kierre, jossa konkreettisten tekojen sijaan aloitetaan vain uusi kyselykierros kattavamman tai tarkemman tiedon keräämiseksi.

Kyselyn luojien tulee aina olla vastaajien luottamuksen arvoisia.

Mikäli koet kiusaamista, häirintää tai epäasiallisuuksia toiselta opiskelijalta yliopisto-opetuksessa, ota välittömästi yhteyttä kyseisen kurssin vastuuopettajaan. Mikäli kiusaaminen tapahtuu vapaa ajan tapahtumissa, ota yhteys HYYn häirintäyhteyshenkilöihin tai tapahtuman järjestäneen järjestön yhdenvertaisuusvastaaviin. Jos olet epävarma ja tarvitset neuvoja, ota yhteyttä Helsingin yliopiston häirintäyhdyshenkilöihin (Timo Valtonen timo.valtonen@helsinki.fi ja Terhi Somerkallio terhi.somerkallio@helsinki.fi). Mikäli koet kiusaamista, häirintää tai epäasiallisuuksia henkilökunnan taholta, ota välittömästi yhteyttä koulutusohjelmasi johtajaan tai opetuksesta vastaavaan varadekaaniin. Älä jää kokemasi kanssa yksin, vaan hae rohkeasti apua. Mikäli koet tarvetta keskusteluavulle, ota rohkeasti yhteyttä esimerkiksi YTHS:ään, yliopistopappiin, Nyyti ry:hyn tai opintopsykologiin.