Teksti: Arttu Uuranmäki

Kuva: Elina Nyholm

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa syksy 2017 toi mukanaan opiskelijoiden arkeen uudet koulutusohjelmat sekä tuoreista opintosuunnista kilpailemisen. Vuosikurssi 2017 onkin toiminut eräänlaisena testiryhmänä uudelle opintosuunnan valintaprosessille. Juttua varten haastatellut opiskelijat nostivat esiin lukuisia erilaisia ongelmakohtia kilpailujärjestelmän rakenteissa ja toteutuksessa, enemmän kuin yhden artikkelin rajoissa on mahdollista käsitellä.

Keväällä 2018 politiikan ja viestinnän koulutusohjelmassa 62 opiskelijaa osallistui koulutusohjelmansa opintosuuntahakuun. Hakijaryppäästä 13% ei päässyt ensimmäiseen hakuvaihtoehtoonsa. Sosiaalitieteiden tulokset saapuvat todennäköisesti jo ennen tämän artikkelin julkaisua, mutta tässä vaiheessa on jo selvää, että kaikki sosiaalipsykologian valinneet eivät pääse ensimmäiseen hakuvaihtoehtoonsa. Yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijat saavat odottaa hakuaan lukuvuoden loppuun.

Vaikka muutamat suuntaukset ovatkin näyttäytyneet kaikissa oppiaineissa alusta alkaen turvallisilta vaihtoehdoilta, tämä ei välttämättä helpota opiskelijoiden paineita. Esimerkiksi politiikan ja viestinnän opiskelijoiden keskuudessa on käynyt ilmi, ettei näihinkään suuntauksiin haettaessa uskalleta suhtautua opintoihin kevyemmin. Oletuksena on, että mitä tahansa voi aina tapahtua. Vaikka politiikan ja organisaatioiden tutkimuksen opiskelijakiintiö onkin suurin, mitä jos juuri tähän vuosikurssiin on valikoitunut ennen kaikkea tästä tutkimusalasta kiinnostuneita opiskelijoita?

Kumous ry:n puheenjohtaja ja entinen opintovastaava Laura Tilli kokee, että yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijoiden kesken vallitsee konsensus siitä, että kilpailujärjestelmä on lisännyt stressiä ja uupumusta opiskelijoiden keskuudessa. Sama konsensus on aistittavissa myös kahden muun koulutusohjelman opiskelijayhteisöissä.

Tilli haluaa korostaa, että puhuu ennen kaikkea omasta kokemuksestaan käsin. Heti perään hän toteaa lisäksi, että taustansa takia hänen vastauksensa voi olla valistuneempi kuin monen muun. Huomio on ymmärrettävä, sillä opiskelijajärjestöillä harvoin on samanlaisia mahdollisuuksia tutkia opiskelijoiden hyvinvointia, mitä esimerkiksi kandiohjelmilta löytyy. Tilli haluaa kuitenkin uskoa, että järjestöjen läheisyys opiskelijayhteisöihin paikkaa jossain määrin suoran palautteen puutteen.

”Opintovastaavana viime vuonna olisin kuitenkin halunnut enemmän kirjallista palautetta. Kyllä se käsitys perustuu paljon siihen, mitä luki yleisessä chatissa käydyissä keskusteluissa tai mitä tuli juteltua ihmisten kanssa. Olisi ollut mahtavaa, jos suoraa palautetta olisi tullut enemmän”, Tilli kannustaa opiskelijoita.

Uupumuksesta keskusteltaessa Tilli kiittelee koulutusohjelmansa opiskelijayhteisöä monesta seikasta. Kilpailujärjestelmästä johtuva turhautuminen puretaan itse järjestelmään, eikä opiskelijatovereihin. Opiskelijat auttavat paljon toisiaan kurssitehtävien kanssa, ja yhteisen tenttikertauksen muistiinpanot laitetaan jakoon kaikille opiskelijayhteisön jäsenille, olivat he itse olleet paikalla tai eivät. Vertaistukea haetaan myös julkisilla foorumeilla. Keskinäinen solidariteetti on korkealla.

”On sitä tullut pohdittua, että helpottaako tämä kahden vuoden yhteisopetusosa ihmisten jaksamista. POLVI:ssa opiskelijat joutuvat ehkä suorittamaan ensimmäisen lukuvuoden kovemmin, koska aikaa on vain yksi vuosi. Voi olla, että meillä sitten se stressi jakaantuu vähän tasaisemmin. Toisaalta meidän täytyy sitten taas kantaa sitä epävarmuutta pidempään.”

”Niitä paineita joka tapauksessa selkeästi on. Fuksikevät tuntui olleen jostain syystä joillekin mun lähipiirissä todella vaikeaa aikaa. Muistan myös viime syksyltä, kun juttelin vanhemman opiskelijan kanssa yhdestä kurssista, ja se mainitsi että ’kuhan nyt vaan pääsee läpi’. Fuksina ei käynyt mielessäkään tuollainen, kun arvosanojen merkitys on ollut alusta asti tosi tärkeä.”

Politiikan ja viestinnän kandiohjelman johtaja Riikka Kuusisto kertoo sähköpostitse, että koulutusohjelman opiskelijat ovat korottaneet arvosanojaan herkemmin kilpailujärjestelmän tulemisen jälkeen. Vaikka tilastollista materiaalia ilmiöstä ei löydy, ”kaikki alkupään kursseja opettavat opettajat kuitenkin vahvistavat tämän”. Osa opiskelijoista saattaa olla tyytymättömiä jopa nelosen arvosanaan, ja pyrkivät korottamaan tätä uusinnassa.

Myös Kontakti ry:n tuore opintovastaava Helmi Soininvaara on huomannut, että monet sosiaalitieteiden opiskelijat harkitsevat herkästi korotusta. Tillin tavoin hänkin haluaa korostaa, että puhuu ennen kaikkea omakohtaisesti aiheesta.

”Usein esimerkiksi kakkosen arvosanan saamisen jälkeen ihmiset spekuloivat, että pitäisikö uusia, että varmasti pääsee vaikkapa sosiologiaan. Siitä huolimatta, ettei se ole erityisen kilpailtu.”

Myös yleisiä merkkejä stressistä näkyy opiskelijoiden keskuudessa.

”Jos seuraa ihmisten Instagram-tunnuksia, niin sieltä löytyy paljon kauhistelua ja stressaantuneita viestejä esimerkiksi palautuksia edeltävinä iltoina. Tai sitten pohdintaa siitä, voiko lähteä ulos perjantai-iltana, kun pitäisi keskittyä arvosanoihin.”

Osa opiskelijoista saattaa olla tyytymättömiä jopa nelosen arvosanaan, ja pyrkivät korottamaan tätä uusinnassa.

Entä mitä sitten, jos haluttu opintosuunta ei avaudukaan?

Omasta henkilökohtaisesta kokemuksestaan Tilli kertoo, että kuluvan opintovuoden syksy oli erityisen stressaava ilman selkeää varavaihtoehtoa ensimmäiselle hakutoiveelle. Suunta on sittemmin selvinnyt. Myös mahdollisuus maisterissa uudelleen suuntautumiseen vähäisten erikoistumisopintojen jälkeen helpottaa ajatusta siitä, ettei pääsisikään ensimmäiseen hakukohteeseen.

”Mutta kyllä mä ymmärrän, että esimerkiksi fukseille se saattaa tuntua tosi kaukaiselta lohdutukselta.”

Toiseen hakukohteeseen tyytynyt, nimettömänä esiintyvä politiikan ja viestinnän opiskelija pohtii jo itse uutta suuntautumista maisterivaiheessa. Hän on opiskellut myös ensimmäisen hakuvaihtoehtonsa kursseja osana nykyistä suuntautumistaan, joten valinta ei ole vaikuttanut opintoihin juurikaan käytännön tasolla. Hän kuitenkin myöntää, ettei tuloksen saaminen tuntunut mukavalta.

Totta kai se oli pettymys. Tunnolliselle ja tavoitteelliselle ihmiselle tämä tietenkin tuntui epäonnistumiselta. Tuntui ehkä myös hieman nololta, etten minä päässyt – miten en onnistunut pääsemään sinne minne hain, jos kaikki muutkin onnistuivat.”

Vaikka kilpailujärjestelmä saa paljon risuja osakseen, Tilli ja Soininvaara suostuvat antamaan joitain ruusujakin. Monelle hakua edeltävä yhteisopetus on antanut mahdollisuuden tutustua eri pääaineiden sisältöön ennalta tilanteissa, joissa haettavia tieteenaloja ei ole voinut opiskella esimerkiksi toisen asteen koulutuksessa. Toiset taas ovat voineet vaihtaa alkuperäistä opintosuuntatoivettaan yhteisopetuksen myötä. Poikkitieteellisyys ja monipuolinen asioiden tarkastelu saa kiitosta. Sosiaalitieteiden kandiohjelman johtaja Arho Toikka puolustaa opetuksen laaja-alaisuutta sekä sivistyksen, että työelämän tarpeiden näkökulmasta.

Sekä Tilli että Soininvaara kuitenkin muistuttavat, että monet hyödyt ovat varsin opiskelijakohtaisia.

”Meillä oli esimerkiksi viime periodissa tosi kiinnostava talous- ja sosiaalihistorian kurssi, minkä koen tosi hyödylliseksi. Se on kuitenkin tosi ristiriitaista, koska se yhteisopetuksesta saatu etu perustuu tällöin paljon sille, kuinka paljon on tykännyt jostain kurssista”, Tilli kiteyttää. Soininvaara huomauttaa, että niille, joille haluttu opintosuunta on ollut alusta asti selkeä eikä ole muuttunut opintojen saatossa, voi opintojen laaja-alaisuus tuntua turhauttavalta.

Kilpailujärjestelmän etuja ja haittoja voi punnita monilla tavoin. Toikan mukaan varmaa kuitenkin on, että sosiaalitieteiden koulutusohjelma tarvitsee yhä kehittämistä.

”Totta kai, kun tehtiin iso uudistus, eihän sitä kerralla saatu ihan täydelliseksi. Nyt niitä valuvikoja yritetään korjata. Kun uudistuksissa tuli uusia rakenteita, niin varmasti siellä on ollut paljon ennakoimattomia elementtejä. Varmasti olisi ollut todella vaikeaa sanoa etukäteen, kuinka tärkeäksi kysymykseksi nämä opintosuuntaukset nousevat opiskelijoille”, Toikka kertoo.

Tutkimusmateriaalia aiheesta ei ole Toikan mukaan tällä hetkellä käytettävissä. Hänen mukaansa on kuitenkin jo havaintojen tasolla selvää, että opiskelijoiden uupumus on olemassa oleva asia, ja että se liittyy kilpailujärjestelmään. Kuusiston mukaan myös politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa tiedostetaan kilpailujärjestelmän aiheuttama stressi, ja sitä pidetään huolestuttavana.

”Opintosuunnan valintatapa johtaa epäterveisiin opintotapoihin, kuten nelosten uusimiseen tai siihen, ettei hahmoteta kuinka tarkkaan jokin kurssisisältö kannattaa opiskella. Tämä taas johtaa uupumiseen. Tämä varmasti korjataan jollain tavalla tulevaisuudessa”, Toikka sanoo.

Varmasti olisi ollut todella vaikeaa sanoa etukäteen, kuinka tärkeäksi kysymykseksi nämä opintosuuntaukset nousevat opiskelijoille.

Yliopistopedagogiikan yliopistonlehtori Heidi Hyytinen kertoo, että erityisesti HowULearn – Oppimisen ja opetuksen tukijärjestelmän pohjalta avautuu mahdollisuus opiskelijoiden hyvinvoinnin pitkäaikaistutkimukseen. Hänen mukaansa HowULearn-aineistosta ei voi vetää johtopäätöstä siitä, vaikuttaako kilpailujärjestelmä osaltaan opiskelijoiden uupumukseen. Tutkimus kuitenkin valottaa uupumuksen muita puolia.

”Alustavien analyysien mukaan Valtiotieteellisessä opinnot aloittavista opiskelijoista noin kolmannes kuuluu riskiryhmään uupumuksen suhteen”, Hyytinen kertoo. ”Vuoden 2017 aloittaneiden osalta opiskelu-uupumusta mittaavissa ulottuvuuksissa korostuu yleinen uupumus tai emotionaalinen väsymys. Tämä tarkoittaa, että opiskelija pinnistelee kovasti tavoitteiden saavuttamiseksi ja kokee riittämättömyyttä.”

Myös uupumuksen yhteydet oppimiseen ja opiskeluun näkyvät tutkimuksessa.

”Vuoden 2017 aineistosta selviää, että opiskeluun liittyvällä uupumuksella on negatiivinen yhteys pystyvyysuskomuksiin, eli mitä uupuneemmaksi opiskelija itsensä kokee, sitä heikompi uskomus hänellä on omiin kykyihinsä sekä pärjäämiseensä yliopistossa. Myös opiskelijat, jotka kokevat itsensä uupuneiksi opiskelevat useimmin asioita ulkoa, ja heidän tavoitteena ei ole niinkään ymmärtää kokonaisuuksia. Lisäksi heillä on ongelmia oppimisen säätelyssä ja suunnittelussa. Nämä havainnot ovat linjassa aikaisempien tutkimustulosten kanssa”, Hyytinen sanoo.

Oli tutkimusmateriaalia tai ei, niin ikään sosiaalitieteiden kandiohjelmalle kuin opiskelijoillekin riittää kokemusperäinen tieto. Soininvaara oli muiden opiskelijatovereidensa kanssa kuulemassa HowULearn-kyselyn tuloksia. “Meiltä tuli tosi tuohtuneita kommentteja, että eikö se ole ihan selvää, että tällainen kilpailuasetelma tuottaa uupumusta”, hän kiteyttää opiskelijoiden tuntemuksia.

Tätä artikkelia taustoitettiin haastattelemalla Kannunvalajat ry:n opintosihteereitä Aku Houttua ja Akseli Rouvaria.