(Toimituksen huomautus: artikkeli julkaistiin alunperin paperilehdessä helmikuun lopulla, ja nyt se on julkaistu sellaisenaan verkkolehdessä.)
Teksti: Heta Pirttijärvi
Kuva: Johanna Sippula
Australian maastopalot ovat saaneet useat kansalaiset avaamaan sekä sydämensä että kukkaronsa. Mediassa on viime aikoina myös kohuttu tavoista, joilla erilaiset julkisuuden henkilöt ovat keränneet rahaa hyväntekeväisyyttä varten. Keskustelulla lahjoituksista on kuitenkin myös varjopuolensa, koska aina löytyy ihmisiä, jotka kokevat oikeudekseen kritisoida toisten rahankäyttöä. Tässä artikkelissa pohdiskelen, onko oikeutettua odottaa varakkaiden henkilöiden lahjoittavan ja kenen vastuulla katastrofiavun rahoitus oikeastaan on.
Australia on edelleen tulessa. Pinta-alaltaan noin 54 000 neliön laajuudelle levinnyt maastopalo on pyyhkinyt mennessään koteja, eläimiä, arvokasta luontoa ja jopa ihmishenkiä. Ihmisillä ympäri maailmaa on kaikki oikeus olla huolissaan, ja huoli on jopa suotavaa, koska kyseessä on yksi selkeimmistä osoituksista ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ympäristökatastrofien vakavuuteen. Maastopalojen syyt ja ilmastoseuraukset ovat kuitenkin toinen, laajempi keskustelunaihe ja tahdon kääntää katseen hetkeksi lahjoituksiin, joista on kohuttu mediassa viime viikkojen aikana.
Kuten niin monessa muussakin asiassa, tässäkin artikkelissa maailman kuuluisimpiin sisaruksiin lukeutuvat Kardashianit ja Jennerit toimivat oivina esimerkkeinä. Sisarukset ovat julkisuuden henkilöitä, joille trollaaminen Twitterin ja muiden some-alustojen kautta ei ole mitään uutta. Myös Australian maastopalojen myötä kukin heistä on saanut oman osansa trollien kritiikistä. Tuhansissa twiiteissä heitä on painostettu lahjoittamaan, kritisoitu siitä etteivät he lahjoita ja muilla tavoilla arvosteltu maastopalojen nojalla. Enemmän tai vähemmän julkisen painostuksen ja kritiikin seurauksena Kylie Jenner teki miljoonan dollarin lahjoituksen pelastustoimien hyväksi. Myös Kim ja Khloé Kardashian antoivat ymmärtää lahjoittaneensa, mutta tekivät selväksi, etteivät mielestään ole tilivelvollisia kertomaan kaikista tekemisistään.
Tällainen julkkisten ja varakkaiden ihmisten painostaminen ja syyttely on yleinen ilmiö, joka usein puhkeaa kukkaan uuden laajalti uutisoidun katastrofin myötä. Toinen esimerkki Australian metsäpalojen tapauksessa on Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezos, joka ilmoitti yrityksen lahjoittavan 690 000 dollaria metsäpalojen pelastusoperaatioihin. Ihmiset raivostuivat summasta, koska se vastaa keskimäärin Bezosin 5 minuutissa tienaamia ansioita. Bezosilla, Kardashianeilla, Jennereillä ja lukuisilla muilla julkkiksilla sekä miljonääreillä on kiistämättä resursseja lahjoittaa erilaisiin tarkoituksiin. Monet trollit kuitenkin tuntuvat perustelevan syytöksiään sillä, että julkisuuden henkilöillä on vaurautensa vuoksi jonkinlainen yhteiskunnallinen vastuu antaa osansa hyväntekeväisyyteen. Samoilla henkilöillä on usein myös suuri seuraajajoukko, ja sen myötä valtaa vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja julkiseen keskusteluun. Sanonnan mukaan valta tuo vastuun – mutta pitäisikö ökyrikkaiden ja julkkisten todella kantaa suurempi vastuu, kun katastrofi iskee?
”Sanonnan mukaan valta tuo vastuun – mutta pitäisikö ökyrikkaiden ja julkkisten todella kantaa suurempi vastuu, kun katastrofi iskee?”
Päättäjien toiminnan kyseenalaistaminen ja erilaiset protestoinnin muodot ovat osa kansalaisyhteiskunnan keinoja painostaa vallanpitäjiä ja kiinnittää huomiota yhteiskunnan ongelmakohtiin liberaaleissa demokratioissa. Tässä mielessä voidaan ajatella että, julkkisten pommittaminen twiiteillä ja muilla kommenteilla on vain yksi keino painostaa niitä, joilla on vaikutusvaltaa. Julkisuuden henkilöillä on lisäksi eritasoinen yksityiselämän suoja kuin yksityishenkilöillä, koska osa heidän toiminnastaan on julkista ja heihin voidaan kohdistaa yleistä arvostelua. Julkisuuden henkilöiden painostaminen lahjoituksiin ei siis riko mitään rajoja niin kauan kuin siihen ei liity uhkailua, kun taas yksityishenkilöön kohdistuva samanlainen kommenttipommitus voitaisiin nähdä häirintänä.
Kunnianloukkaus julkisuuden henkilöä kohtaan on kuitenkin yhtä lailla rikos. Siitä voidaan rangaista henkilöä, ”joka esittää valheellisen tiedon tai vihjauksen toisesta henkilöstä siten, että teko on omiaan aiheuttamaan loukatulle vahinkoa tai kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa”. Yhdysvalloissa ja monissa muissa valtioissa pätee sama laki, jonka mukaan kunnianloukkaukseen kuuluu sellaisen väärän tiedon tahallinen levittäminen, joka vaikuttaa henkilön maineeseen.
Tässä kohtaa rajanveto käy hankalaksi. Useat ihmiset arvostelivat Kim Kardashiania Twitterissä siitä, ettei hän lahjoittanut maastopalojen pelastusoperaatioihin, vaikkei heillä ollut mitään todellista tietoa asiasta. Kardashian päätyikin puolustamaan itseään ja sisaruksiaan sanomalla, että häntä ärsyttää, kun ihmiset luulevat tietävänsä jotain heidän lahjoituksistaan. Voiko tällaisen väärän tiedon levittämisen ilman mitään faktapohjaa nähdä kunnianloukkauksena varsinkin, kun se saa useat ihmiset kääntymään julkisuuden henkilöä vastaan, koska hän ei vaikuta hyväsydämiseltä tai anteliaalta? Julkkiksiin kohdistuvia kunnianloukkauksia käsitellään oikeudessa jatkuvasti, ja useimmiten tapaukset ovat hyvin hankalia juuri hämärän rajanvedon takia.
Lahjoituksen pyytäminen suoraan ei siis ole laillisesti ongelmallista, mutta erilaisten väitösten tekemisessä rajanveto käy epäselväksi. On kuitenkin muistettava, että julkisuuden henkilöillä ei ole mitään laillista velvoitetta vastata rahankäytöstään kenellekään toisin kuin esimerkiksi hallituksilla, jotka sitoutuvat valtion budjettiin. Kyseessä on yleensä kansalainen (tai jokin yritys, joka ei myöskään ole velvollinen lahjoittamaan), joka nauttii yksilönvapaudesta ja näin ollen voi tehdä rahoillaan mitä haluaa. Lisäksi väitän, että vaikka huoli Australian metsäpaloista on aiheellinen ja sallittu, monet trollaavat julkkiksia, koska eivät joko pidä heistä tai silkkaa tylsyyttään.
Näen ongelmallisena myös rajanvedon sen suhteen, kuka on ”tarpeeksi rikas” lahjoittamaan ja kuinka paljon. Pitäisikö esimerkiksi kaikkien, jotka tienaavat vuosittain miljoonan tai enemmän lahjoittaa? Monien mielestä tällainen henkilö varmasti olisi tarpeeksi varakas sellaiseen. Entä sitten, jos joku tienaa 999 999? Tai 500 000? Voiko keskivertopalkkaa tienaavan odottaa lahjoittavan, jos hän tulee kuitenkin mukavasti toimeen sen jälkeen? Vai pitäisikö kaikkien yksinkertaisesti lahjoittaa suhteessa siihen paljonko he tienaavat? Tällainen vaatimus muistuttaisi eittämättä progressiivista verotusta, joka on Australiassakin käytössä. Eikö verotuksen yksi tarkoituksista nimenomaan ole, että valtio pystyy tarjoamaan tehokasta kriisien ehkäisyä ja pelastustoimia? Näin ollen lahjoitusten vaatimisen sijaan pitäisi pikemminkin kiinnittää huomio verotukseen ja valtion vastuuseen. Tietysti joissain liberaaleimmissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, joissa valtio ei tarjoa esimerkiksi julkista terveydenhuoltoa, on perinteisesti luotettu läheisten apuun enemmän kuin vaikkapa Suomessa. Toisessa valtiossa sattuneen katastrofin pelastustoimiin lahjoittaminen taitaa kuitenkin ylittää ”läheisen auttamisen” rajat. Australian katsotaan lukeutuvan rikkaisiin länsimaihin, joten luulisi, että sellainen valtio, jolle maastopalot vieläpä ovat vuosittainen ilmiö, osaisi varautua paremmin. Näin ei kuitenkaan ollut, koska liittovaltion hallitus ei ole taloudellisesti sitoutunut vaadittaviin resursseihin ja tutkimukseen. Tulevaisuudessa palot tulevat luultavasti vain pahenemaan, ellei niihin suhtauduta tarvittavalla vakavuudella. Palojen seurauksena huomio on onneksi kääntynyt myös Australian hallitukseen ja erityisesti pääministeri Scott Morrisonin kyseenalaiseen toimintaan. Yhä useammat voisivat mielestäni keskittyä päättäjien painostamiseen julkkisten sijasta.
”Eikö verotuksen yksi tarkoituksista nimenomaan ole, että valtio pystyy tarjoamaan tehokasta kriisien ehkäisyä ja pelastustoimia?”
Tällainen painostaminen hyväntekeväisyyden nimissä ja lahjoituksiin liittyvä kritiikki on kaksipiippuinen juttu; jos sillä saa jotakin laajempaa hyvää aikaiseksi, niin kai sen voisi ajatella olevan hyväksyttävä tapa toimia, varsinkin kun toiminnalla ei riko mitään lakeja. Toisaalta taas uskon vahvasti yksilönvapauksiin ja siihen, ettei yksittäisen ihmisen tulisi puuttua toisen rahankäyttöön, eikä varsinkaan painostaa ketään mihinkään. Organisaatioiden tapa vedota suuremman ihmisryhmän tunteisiin lahjoitusten perässä on täysin eri asia. Ei ole varakkaiden henkilöiden vika ettei valtioilla ole tarpeeksi rahaa katastrofiapuun ja -ehkäisyyn, vaan ongelma piilee laajemmin yhteiskunnassa ja sen rakenteissa. Lahjoittaminen on tietysti positiivinen asia ja monet enemmän tai vähemmän rahakkaat tekevät sitä silkasta auttamisen halusta. Systeemi, jossa joudutaan luottamaan rikkaiden hyväsydämisyyteen ei voi kuitenkaan loppupeleissä olla kovin kestävä.
