Valtiotieteellisen ylioppilaslehden vuoden päättävä aviisi on nyt luettavissa verkossa! Klikkaahan linkistä, nauti ja sivisty.

Lehden päähaastattelussa on vihreiden ”puolen vuoden pelastaja” Pekka Haavisto, joka kertoo, että olisi vuosi sitten vain nauranut, jos joku olisi kertonut hänen olevan tällä hetkellä jälleen vihreiden puheenjohtaja.

Mielenkiintoisia haastatteluja riittää. Esikoisromaaninsa Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kirjoittanut Sisko Savonlahti myöntää elämänsä muuttuneen kirjan myötä. ”Ennen minulla oli voimakkaampi luuseri-identiteetti”, Savonlahti paljastaa suorasukaisesti.

Maailmanmenoa maailmanpoliittisesta vinkkelistä katsellaan Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikaisen haastattelussa. Kylmä sota on kuulemma tullut takaisin, liekö koskaan varsinaisesti hiipunutkaan. Haastattelussa pureudutaan myös Euroopan kuohahtelun juurisyihin. ”Olen sitä mieltä, että nationalismi on poliittinen aate siinä missä muutkin; sillä on omat kannattajansa, ja ihmisiltä ei voi riistää oikeutta ajatella oman kansakuntansa etua.”

Vieraskynään tarttui Ylen toimittaja Sanna Ukkola kirjoituksellaan Pumpuliyliopistot. Puheenvuoro muistuttaa yliopistojen tehtävästä edistää debattia ja kriittistä ajattelua, mikä on saattanut joiltain päästä unohtumaan.

Lehdestä löytyy lisäksi esimerkiksi Julius Lehtisen analyysi ajoista Merkelin jälkeen, Paavo Jantusen päräyttävä kuvakollaasi, kolme miniesseetä nihilismistä sekä mainio essee Balkanin tulevaisuudesta ja utopioista.

Jälleen kerran, valtiotieteellisiä lukuhetkiä!

Klikkaa upotteesta saadaksesi lehden näkymään koko näytöllä.