Ruotsissa käytiin syyskuun alussa monella tavalla poikkeukselliset vaalit. Jo pitkän aikaa suosiota keränneelle oikeistopopulistiselle Ruotsidemokraateille povattiin todellista ”jytkyä” ja sen mukana tulivat kuumeiset pohdinnat siitä, murtuuko ruotsalainen blokkipolitiikka ja miten pitkään muut puolueet voivat jättää ruotsidemokraatit omaan arvoonsa, niin kuin ne tähän asti ovat tehneet. Vaalien jälkeen mielessä on yksi kysymys ylitse muiden: mikä muuttuu vai muuttuuko mikään?
Teksti: Mari Isomäki
Kuka lopulta voitti vaalit?
Vasemmistoblokki ”voitti” vaalit niukasti yhdellä paikalla. Suurin puolue oli sosiaalidemokraatit 28,3 prosentin äänisaalilla, maltillisen kokoomuksen seuratessa perässä 19,8 prosentilla. Ruotsidemokraatit, joka nosti kannatustaan edellisistä vaaleista, sai 17,5 prosenttia äänistä. Ruotsidemokraatit ei kuitenkaan kuulu mihinkään allianssiin, mikä jättää sen yksin seuraamaan hallituksen muodostusta ja neuvotteluita.
Vaalien ehkä kaikkein jännittävin hetki onkin vielä edessä: miten erittäin hankalaksi uumoiltu hallituksen muodostus etenee, ja miten paljon ruotsidemokraattien menestys tulee siinä näkymään? Jo alku oli jännittävä, kun pääministerin ehdottamisesta vastuussa olevan puhemiehen valinnassa heitettiin romukoppaan vanha perinne, jonka mukaan paikan saa suurin puolue tai puolueblokki. Puhemieheksi äänestettiin – ruotsidemokraattien tuella – porvareiden Andreas Norlén, mikä sai sosiaalidemokraattien veren kiehumaan. Norlén antoi puolestaan hallitustunnustelijan roolin kokoomuksen Ulf Kristerssonille, joka yrittää nyt muodostaa oikeistohallitusta vanha allianssiblokki pohjanaan. Oikeistoallianssin sisälläkin on kuitenkin erimielisyyksiä siitä, tulisiko hallituksen toimia ruotsidemokraattien tuen varassa. Asetelma hallituksenmuodostukselle on lievästi sanottuna hankala.
Blokkipolitiikan loppu?
Jo ennen vaaleja oli käynyt selväksi, että ruotsalainen puoluekenttä ja siihen olennaisena osana kuulunut blokkipolitiikka on murrostilassa. Kummallakaan blokilla ei ole enemmistöä, mutta sen saamiseksi kumpikaan allianssi ei ole halukas tekemään yhteistyötä uusnatsitaustaisen ruotsidemokraattien kanssa. Blokkien ulkopuolisten ruotsidemokraattien rooli on tästäkin huolimatta avainasemassa, kun uudesta hallituksesta äänestetään, sillä pääministeriehdokas tarvitsee edes passiivista tukea parlamentin enemmistöltä. Vähemmistöhallituksia – millainen Ruotsiinkin nyt luultavasti tulee – ei tosin Ruotsissa kammoksuta samalla tavalla kuin Suomessa, mutta saadakseen mitään aikaan se tarvitsee epäsuoraa tukea oppositiosta, eli toisin sanoen ruotsidemokraateilta. Olisikin varsin erikoista, mikäli ruotsidemokraatit eivät yrittäisi hyötyä vaa’ankieliasemastaan ilmapiirissä, joka on jo muutenkin otollinen heidän edustamilleen ajatuksille.
Mielenkiintoista olisi, jos blokit hajoaisivat ja alkaisivat tehdä yhteistyötä entisten jakolinjojen yli, mutta tämä näyttää vielä hyvin epätodennäköiseltä näinkin hankalassa kontekstissa. Oikeisto- ja vasemmistoblokit ovat tälläkin kertaa kategorisesti kieltäytyneet muodostamasta yhteishallitusta, joten jopa uudet vaalit saattaisivat olla niille mieluisampi vaihtoehto. Oikeistoblokki puolestaan saattaa jopa hajota ruotsidemokraattien tukea koskevaan kiistaan. Kävi miten kävi, Ruotsin lähihistorian politiikalle tyypillisen alliansseihin perustuvan systeemin toimintakykyä testataan toden teolla.
”Ruotsin politiikalle tyypillisen alliansseihin perustuvan systeemin toimintakykyä testataan toden teolla.”
Ruotsalaisen humanismin loppu?
Mikä hyvänsä ruotsidemokraattien virallinen tai epävirallinen rooli seuraavan hallituksen linjanmuodostuksessa tuleekaan olemaan, on maahanmuuttovastaisen ja oikeistopopulistisen puolueen suosio jo vaikuttanut muiden puolueiden politiikkaan, eikä paluuta entiseen välttämättä ole. Vaikka sekä oikeistoallianssissa että vasemmistossa on puolueita, jotka ovat vannoneet pysyvänsä kaukana hallituksesta, joka toimisi edes epäsuorasti ruotsidemokraattien tuella, on Ruotsin maahanmuuttopolitiikka viime vuosien aikana tiukentunut selvästi, eikä ruotsidemokraattien nauttimaa suosiota voi siitä poissulkea. Muun muassa mahtipuolue sosiaalidemokraatit ajaa nyt pakolaispolitiikan tiukentamista pitämällä voimassa pakolaiskriisin aikana tehdyt muutokset ja on lisäksi ehdottanut muun muassa pakolaisten asumispaikan valinnan rajoittamista.
Nämä linjaukset ovat varsin kaukana Ruotsin humanitäärisen suurvallan maineesta, vaikka poliitikot julkisesti puhuvatkin nationalistipuoluetta vastaan. Tilannetta mutkistaa edelleen myös se, että ruotsidemokraateilla on nyt entistä enemmän äänestäjiä, jotka kokevat, että heidän äänensä jää täysin kuulematta poliittisessa prosessissa, mikäli valtablokit kieltäytyvät ottamasta ruotsidemokraatteja millään tavalla leikkiin mukaan. Tilanteessa, jossa vanhat puolueet jo valmiiksi vuotavat äänestäjiä populistien suuntaan tämä strategia saattaa entisestään suututtaa ruotsidemokraattien äänestäjiä, ja siten kääntyä blokkeja itseään vastaan.
Ruotsidemokraatit – voittajia vai häviäjiä?
Tarina ruotsidemokraattien menestyksen nousun taustalla on muodostunut jo niin klassiseksi, että sitä on turha edes kerrata. Turvallisuuden ja maahanmuuton linkittäminen yhteen kuuluu useimpien oikeistopopulistien strategiaan, eivätkä ruotsidemokraatit ole tässä poikkeus. Siksi voidaankin pitää yllättävänä, että vaalien alla tapahtuneet autojen poltot useissa eri kaupungeissa sekä jengiväkivallan, erityisesti ampumisien, lisääntyminen viime vuosina eivät onnistuneet kasvattamaan ruotsidemokraattien äänisaalista yli 20 prosenttiin, kuten ennen vaaleja uumoiltiin. Erinäiset gallupit vaalien alla povasivat puolueelle enimmillään jopa 25 prosentin kannatusta. Johtuuko puolueen alisuoriutuminen mahdollisesti siitä, että natsien perustama puolue ei kuitenkaan ole onnistunut – yrityksistä huolimatta – kiillottamaan kuvaansa, vaikka yhteiskunnallinen tilanne ja vallalla olevat ajatukset ovatkin heille suotuisia?
Poikkeuksellista ruotsidemokraattien noususta kuitenkin tekee se, että puolue tuntuu ravistelleen Ruotsin itseymmärrystä humaania, suvaitsevaa ja maahanmuuttomyönteistä politiikkaa harjoittava maana. Tätä perinnettä on rakennettu viimeisten seitsemän vuosikymmenen aikana tietoisesti ja suurta konsensusta nauttien. Muuttuuko Ruotsin politiikkaa tulevina vuosina vielä radikaalimmin? Mihin kaikkiin politiikan osa-alueisiin marginaalista nousseen ruotsidemokraattien vaikutus ulottuu? Tulevaisuus, ja ehkä jopa uudet vaalit, sen näyttävät.
