Pyydän lukijoilta anteeksi Etten vain vihaisi -sarjan kirjoittamista. Oma harkintakykyni petti, ja oli virhe lähteä kirjoittamaan tekstisarjaa, jonka tavoitteita en osannut aukaista selkeästi lukijoille.

Syytä ei tule asettaa Tutkaimen, ei yksittäisten toimittajien eikä päätoimittajan vastuulle, eikä Kannunvalajien tai valtiotieteellisen tiedekunnan niskoille, sillä tekstit ovat olleet kaikkinensa Punakynästä itsestään lähtöisiä.

Sarja sai alkunsa yrityksistä tehdä pakina Pridestä, koska kirjoittaja ajatteli sen olevan hyvin ajankohtainen – onhan julkaisuaika ollut perjantai, jolloin pakina olisi tullut ulos juuri Pride-viikon lähestyessä loppuhuipennustaan. Yrityksistä huolimatta kirjoittaja sai aikaiseksi vain muutaman tekstin, jotka olivat niin huonoja, että en edes itse halunnut niitä julki. Jokainen voi itse päätellä aiempien Punakynien pohjalta (mielellään niiden, jotka on julkaistu muuten kuin Etten vain vihaisi -otsikon alla), kuinka huonoja ne olisivat lopulta olleet.

Aihetta pohtiessa kirjoittaja teki ajatuskulkua. Pride on ihmisoikeuksien juhla: mitä ihmisoikeudet ovat, mihin ne pohjautuvat ja kuinka ne kehittyvät. Alkuperäinen suunnitelma trilogiasta oli, että ensimmäinen teksti toimii ponnahduslautana, toinen keskittyy miettimään – ei satirisoimaan – ihmisoikeuksien alkuperää ja viimeinen teksti satirisoisi toisen tekstin pohjalta ensimmäisen ajatuksia ja näkökulmia. Kuten sarjassa toisena julkaistusta tekstistä voi päätellä, ei suunnitelmassa pysytty. Toinen teksti muuttui pohdiskelevan sijaan ensimmäisen tavoin kärkkääksi, mutta hieman eri näkökulmasta: ensimmäinen osa keräsi kritiikkiä näkemyksistä, joita ei perusteltu, joten toisessa osassa koko tekstin näkökulmat perusteltiin joltain pohjalta. Eroja on myös siinä, että ensimmäinen teksti oli täysin kirjoittajan omien kärjistettyjen mielipiteiden esittelyä ja tekstistä voi löytää kaikuja roskakoriin päätyneistä pakinayrityksistä, toisessa lähinnä haettiin ensin logiikka, jolla perusteltiin tämän jälkeen kärjistettyjä näkemyksiä ja näkemykset valittiin pitkälti logiikkaa tukien.

Nostan käden pystyyn virheen merkiksi – paitsi että koko sarjan aloittaminen oli huono ratkaisu, myös toisen osan tyylin muuttaminen oli virhearvio.

Toisen kirjoituksen muuttaminen ei kuitenkaan Punakynän mielestä ollut virhearvio kirjoitusta tehdessä, sillä se vaikutti luovan mahdollisuuksia avata viimeisen osan näkemyksiä vielä paremmin. Trilogian tarkoitus ei ollut herättää keskustelua käsiteltävistä aiheista, vaan yhdestä piirteestä, joka leimaa arvoihin pohjautuvaa keskustelua. Joku saattaa luulla, että tämä on yksinomaan punavihreän kuplan ravistelua. Ei ole, sillä sama piirre on ongelmallinen myös kuplan ulkopuolella.

Kyse on nimittäin arvokeskusteluun liittyvästä haluttomuudesta nähdä ajatusrakenteita arvojen takana ja näiden ajatusrakenteiden ehdottomuuden hyväksynnästä. Ilmiö näkyy FB-seinällä ja Jodelissa, jossa tekstin mielipide tai argumentaatio on helppo haukkua ignorantiksi, huonoksi tai vaikka rasistiseksi pahemmin perustelematta. Kuten Jaakko Muilu Tutkaimessa julkaistussa hienossa vastineessaan totesi, keskustelun seuraus on kirjoitusten puolustajien ja vastustajien vetäytyminen siilipuolustukseen omien ajatustensa taakse.

”On täysin ymmärrettävää, että kasvotonta vastapuolta vastaan tuntuu turhauttavalta lähteä argumentoimaan järjellä ja että tekstit on nimettömyyden vuoksi tulkittu vain paskaksi provoksi.”

Kuten sanottua, tekstien tarkoitus ei ollut herättää keskustelua näistä aiheista, ei myöskään luoda jakolinjaa puolustajien ja vastustajien välille. Pääasiallinen ajatus taustalla oli jakolinjan häivyttäminen, sillä provosoivat tekstit luovat juuri Muilun kuvaileman reaktion, mutta tässä pitää jokaisen meistä palata lukiofilosofian ykköskurssille ja muistella Humen giljotiinia: tämänkaltainen reaktio on yleistä, mutta se ei tarkoita että reaktion tulisi olla juuri sellainen.

On täysin ymmärrettävää, että kasvotonta vastapuolta vastaan tuntuu turhauttavalta lähteä argumentoimaan järjellä ja että tekstit on nimettömyyden vuoksi tulkittu vain paskaksi provoksi. Vakuutan myös, että nimettömyyden tarkoitus ei ollut luoda provosoivaa tekstiä sen jälkeen, kun on eetteriin puskettu kuukauden verran satunnaisia tekstejä, jotka liikkuvat tyylilajeiltaan puhtaasta pakinasta heikon satiirin kautta absurdiuden takia absurdeihin kolumneihin. Tiedostan myös sen, että tyylillinen valinta Etten vain vihaisi -sarjalle oli aiempien tekstien takia väärä.

Sarjan tekstit herättivät sisään kääntynyttä keskustelua nimettä ja nimellä, mutta myös muutaman vastineen. Tutkaimessa julkaistun välikommentin lisäksi Groteski-lehti kirjoitti yhtä lailla ansiokkaan vastineen. Molemmat vastineet sivuavat aihetta, joka oli Etten vain vihaisi -trilogian päätöksessä tarkoitus nostaa esille, harmillisesti pieninä osina. Groteski mainitsee ehkä hieman ironisessa sivulauseessa heti tekstin alussa ”mutta kokemusasiantuntijuutta ei saa tietenkään vähätellä”, vaikka kysyykin perään, mihin näkemys perustuu. Jaakko Muilu, vaikkakin myöntää, että kirjoituksen pääasiallinen pointti on pohtia, onko nimetöntä blogia perusteltua julkaista Tutkaimessa, puolestaan toteaa ”En pyri niinkään hyökkäämään minkään yksittäisen Punakynän väitteen, argumentin tai sanansäilän kimppuun.”

Toisen ihmisen näkemyksien ja argumenttien hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat on etenkin arvopohjaisessa keskustelussa täysin väärä lähestymistapa. Vaikka kokemusasiantuntijuutta ei vähättelisikään, näkemys pitää haastaa. Jos argumentti on ignorantti, sitä vastaan pitää hyökätä.

Ongelma arvokeskustelussa on, että jokaisen ihmisen arvot muodostuvat oman maailmankatsomuksen kautta. Näkemys maailmasta on subjektiivinen, mutta juuri subjektiivisuuden takia maailmankuva pitää haastaa. Jos emme haasta subjektiivisia asioita niin mitä sitten, objektiivisia ja mitattavia faktojako? Vähätelkää ihmistä, joka väittää, että painovoimaa ei ole, jos hän ei asiaa perustele. Haastakaa ihmistä, joka väittää, että seksuaalivähemmistöt ovat täysin tasa-arvoisia Suomessa, jos hän ei asiaa perustele.

”Hyväksyttävää huumoria on, että ei naureta suuntaan, jossa tyypit ovat jo ahtaalla, vaan sieltä poispäin.”

Siilipuolustamalla omia arvoja ja ottamalla vastakkaiset näkemykset annettuna arvokeskustelu tyrehtyy. Ratkaisu ei kuitenkaan ole pelkästään omien näkemysten perustelu, vaan vastakkaisen näkökulman tutkiminen ja mielipiteen muodostavien asioiden analysointi. Arvokysymyksissä on mahdollista päästä lähestulkoon kaikkia tyydyttävään konsensukseen, sen ihmisoikeuksiin nojautuva perustuslaki osoittaa. Yhteisymmärryksen saavuttamiseksi keskustelua tulee käydä, mutta keskustelussa tulee nähdä toisen osapuolen mielipiteiden tausta, vaikka ne yksioikoisesti ja provokatiivisesti esitettäisiin. Älkää tyytykö tuomitsemaan, miten Jeppe ajattelee. Selvittäkää mieluummin, miksi Jeppe ajattelee niin. Älkääkä välittäkö siitä, kuinka taidokkaasti Jeppe mielipiteensä esittää.

Mainitsin aiemmin Pride-tekstin olevan kirjoittajan mielipiteisiin pohjautuva. Näkemykset ovat kirjoittajan omia mielipiteitä ja ajatuksia, sitä en kiistä. Ajatukset esitettiin yksioikoisesti ja perusteltiin siltä osin, mitä perusteita tajunnanvirta suolsi. Tämän tarkoitus oli havainnollistaa, kuinka näennäisen jyrkän ajatuksen taustalla voi kaikesta huolimatta olla järkipohjainen huoli tai mietelmä.

Miksikö Punakynä esimerkiksi näki Priden ainoana seksuaalisen tasa-arvon kannattamisen indikaattorina? Koska takaraivossa jyskytti pelko, että yrityksissä ja järjestöissä tehtävä tasa-arvotyö saatetaan kuitata sillä, että osallistutaan Pride-kulkueeseen tai tuetaan Pride-tapahtumaa rahallisesti, mutta ei tehdä päivittäisessä toiminnassa mitään tasa-arvon eteen. Vaikka asiat eivät sulje toisiaan pois, on kirjoittajalla käsitys, että turvallisen tilan periaatteet ovat päivittäisestä tasa-arvotyöstä parempi ja tärkeämpi signaali kuin Kannun lipun heiluminen Pride-kulkueessa.

Miksi Punakynä kirjoitti, että seksuaalivähemmistöistä tulee kuva Priden ympärillä pyörivänä kulttina? Koska Pride-kulkue kasvaa vuosi vuodelta isommaksi, mutta lähinnä Metro-lehden luennoille matkustaessa läpiselailevana median kuluttajana tulee käsitys, että seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon haasteista ei puhuta samassa mittakaavassa kuin Tahdon2013-aloitteen ollessa pinnalla, jolloin muodostuu käsitys, että asiat ovat jo paremmin. Toki translain uudistus on ollut pinnalla, mutta lähinnä puolueen tai puolueen nuorisojärjestön ottaessa asiaan kantaa, jolloin merkitystä latistaa, kun samoissa uutisissa käsitellään esimerkiksi aloitetta konjakin myynnin sallimisesta ruokakaupoissa ympäri vuorokauden.

Se on täysin totta, että Etten vain vihaisi -sarjan ensimmäisestä osasta oli mahdollisuus saada käsitys kirjoittajan haluavan nauraa seksuaalivähemmistöille. Ilmaus oli huono, mutta asia ei ole niin. Hyväksyttävää huumoria on, että ei naureta suuntaan, jossa tyypit ovat jo ahtaalla, vaan sieltä poispäin. Punakynä ei halua rikkoa tätä sääntöä, vaan toivoo maailmaa, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat nousseet alhaisemmasta asemasta ja he kuuluvat samaan maailmaan cis-heteroenemmistön kanssa – ja tällöin homoille nauraminen olisi vertailtavissa nykyiseen cis-heteroenemmistölle nauramiseen. Samaan virheeseen Punakynä sortui verratessaan Prideä Hetero Prideen, sillä tarkoitus ei ollut asettaa näitä samalle viivalle, vaan esittää haave, että jonain päivänä seksuaalivähemmistöillä ei olisi tarvetta Pridelle, aivan kuten heteroilla ei ole nykyään tarvetta omalle Pride-tapahtumalleen.

”Meidän tulee päästää irti ajattelusta, että toisen mielipide on vain huono ja vihantäyteinen, koska se ei ole.”

Alkujaan trilogian oli tarkoitus päättyä vaatimukseen vihan kieltämisestä julkisessa keskustelussa. Tämän ei ollut tarkoitus vaimentaa vihaisia ääniä, vaan kieltää vihan tai vihaan assosioituvien termien käyttö toisen ihmisen näkemysten kritiikissä. Arvojen ja siten koko yhteiskunnan kehittyminen latistuu, jos toisen ihmisen näkemykset nähdään vain irrationaalisena vihana, vaikka tuskin kukaan vihaa ketään ilman mitään perustetta.

Tarkoituksena oli avartaa myös provokatiivisten ja heikosti perusteltujen näkemysten tulkintaa: mielipidettä pitää tulkita siltä pohjalta, millaiseksi maailmankuvani on voinut muodostua ja lähteä tätä kautta luomaan keskustelua. Erityisesti valtiotieteilijöille tämä on tärkeää, koska valtsikalaisilla on ymmärrystä siitä, miten maailmankuva kehittyy ja miten erilaiset konventiot erilaisilla ihmisillä vaikuttavat näkemyksiin. Ymmärtämällä ajattelumaailman on helpompi lähteä perustelemaan, miksi toisen ajattelumaailma on virheellinen tai argumentti kestämätön.

Pelkkä oman mielipiteen perusteleminen ei välttämättä riitä, sillä toinen mielipide voi pohjautua täysin erilaisille ajattelumalleille ja näkemyksille. Tätä näkemystä ja kokemusta ei tule kiistää oman mielipiteen pohjalta, mutta sen taustan ymmärtäminen auttaa tajuamaan, miksi näkemys eroaa omasta. Tällä lailla saamme työkalut keskustelun luomiseksi ja pystymme auttamaan toista ymmärtämään, mikä hänen näkemyksessään on virheellistä, tai annamme itsellemme mahdollisuuden kyseenalaistaa omia subjektiivisia arvonäkemyksiämme. Meidän tulee päästää irti ajattelusta, että toisen mielipide on vain huono ja vihantäyteinen, koska se ei ole. Se pohjautuu maailmankuvaan, käsityksiin maailmasta ja muista ihmisistä. Parasta tässä kuitenkin on, että mielipiteet voivat muuttua, kun maailmankuvaa avarretaan ja kuvan muodostaneet konstruktiot haastetaan.

Riippumatta siitä, käydäänkö keskustelua Tutkaimen FB-seinällä, Jodelissa vai Kuppalan sohvilla, näkemyksiäni tulee uskaltaa haastaa, mutta haastamista helpottaa, jos halutaan ymmärtää mihin näkemys perustuu ja lähdetään haastamaan mahdollisesti virheellisiä käsityksiä – eikä vain olla eri mieltä ajatusten kanssa tai tuomita perusteluita. Ettei keskustelu vain latistuisi. Etten olisi ajattelevan ja maailmaa oman näkökulman pohjalta tarkastelevan ihmisyksilön sijasta vain rasistinen, ignorantti ja keskustelukyvytön. Etten vain vihaisi.

 

Punakynä on kesän 2018 aikana Tutkaimessa julkaistava blogi, joka keskittyy etsimään virheitä maailmasta. Koska yhden ihmisen voimin ei maailmaa muuteta eikä ongelmia ratkaista, tyydytään virheet merkkaamaan punakynällä, jotta muutkin ne huomaavat.