Miikka Pynnönen kirjoitti kolme runoa kaupungista ja sen asukkaista: uupuneista, yksinäisistä, valovoimaisista, tiedon turruttamista, maailmanhistorian onnellisimmista, onnettomista ihmisistä.

 

1. Siirtymä

Hengität raikasta syysilmaa, josta et nyt ehdi nauttia. Raitiovaunu ajaa pudonneita lehtiä edellään, sen reitti niveltyy kaupungin kasvojen yli – hyppäät kehään.

Kadulta aseman suojiin, kuin katakombeihin. Kuulokkeet peittävät askelten kaiun. Kokemus on opettanut, että jos ei tee elettäkään, ihmiset väistävät.

Tuijotat kallioseinämää, josta joku on louhinut mainostilaa. Riisuttu venemalli maksaa vuosiansion verran (milloin olet viimeksi nähnyt meren?)

Ympärillä asemalaiturin sahaava liike. Ihmiset seisovat kilometrien päässä toisistaan. Jossain joku suutelee: toiset näyttävät siltä kuin odottaisivat Styks-joen yli kyytiä manalaan.

Valotaulussa tarina, jota kukaan ei osta. Vallan julkisivu on terästä ja lasia, rantautuneita jäävuoria. Petos on pelin henki, sääntö eikä poikkeus. Jossain kokonainen maanosa palaa.

Kuulutus karkottaa kuvan mutavyöryjen hautaamista ihmisistä ja ajatuksen siitä, mitä mahtaisi tapahtua, jos sähköt yhtäkkiä katkeaisivat ja vaunun ovet eivät aukeaisikaan. Kiilaat ensimmäisten joukossa ulos.

Ylöspäin lipuvien ihmisten keskellä kaivat esiin älypuhelimen ja kauppaat itseäsi tuntemattomalle, jonka sormi liukuu kasvojesi päällä ilman, että saat koskaan tietää.

Astut ulos metrotunnelista ja sulaudut osaksi katujen risteävää aineenvaihduntaa. Kiihdytät vauhtia. Jos ajautuu reunan yli, putoaa.

Hymysi jättää haalistuvan lämpöjäljen turvatallenteisiin.

 

2. Huipulla

Me kaikki voitimme lotossa.

Näyteikkunan takana ravintoketjun päälle kuin sattumalta ponnistaneet, polkemassa paikallaan seisovaa pyörää kunnes suhdanne äkkiä katkeaa ja lasinsirut lentävät.

Pimeässä juuri ja juuri erottuva hahmo nappaa pillerin yötä vasten, sisällä korventava tunne siitä, ettei ole täyttynyt mistään, kuin mieltä sahaisi pokasahalla.

Maljani on ylitsevuotavainen, täytin sen kolmannen kerran ja sekoitin soodat keskenään. Sokeri humahtaa verenkiertoon kuin opiaatit Keskilännessä, missä lämmin peitto ei suojannutkaan keskiluokkaista miestä paleltumasta katumaasturiinsa.

Mieli on suljettu tila, ajattelit kun katseesi liikkui tanssilattialla. Sen kohdevalossa kestävät ne ihmiset, jotka vaihtelevalla menestyksellä heijastavat lapsuuden vankat, värikynillä maalatut seinät. Jos niiden läpi voisi kävellä, maailma olisi hetken aikaa kirkas.

Mount Everest, 8848 m. Maailman korkeimmalta huipulta on huikaiseva näkymä joka suuntaan, paitsi ylöspäin: kahdeksan kilometrin korkeudessa taivas ei ole enää sininen.Vaikka koko maailma siintää jalkojen juuressa, yllä ammottaa pelottava mustuus.

Liikemies kerää potin ja näyttää paisuvan silmissä suosionosoitusten raikuessa. Kun tilanne on riisuttu, hän sulkee salkun ja menee sinne, missä neonvalot hämärtävät ajan tajun ja kuolleet tanssivat öisin.

Askeleet suojatiellä, kuin eivät ollenkaan välittäisi jäävätkö alle.

 

3. Aktivismi

Väkijoukko kuvasi kuvaamistaan, mutta panssaroitujen autojen kolonna vain mateli eteenpäin. Nuori poika seisoo hiljaa rivissä, kunnes singahtaa äkkiä eteenpäin, sen enempää ajattelematta.

Jos historia palaisi takaperin, olisinko minä Oscar Schindler, olisitko sinä joku muu? Kuka lähtisi kaatamaan mustia junavaunuja kyljelleen.

Pulssi on silloin kiivas, kun arvomme ja aatteemme poltetaan roviolla. Ne välkkyvät viivoina taulussa, joka näyttää miten mielipiteitä mitataan. Aivan väärin. Naapurissa asuu ääriainesta.

Hälytysvalot heijastuvat tuhansilta kuvaruuduilta: ihmiset katsovat aristavin silmin ulos ikkunoistaan ja nukkuvat unia näkemättä. Kadunmiehen katseessa on outo lopullisuuden tuntu.

Ilmasto voitaisiin ehkä pelastaa, mutta Hakaniemen torilla tarpoo pelkkiä toivottomia tapauksia.

Mustat reunat silmiesi alla olivat kuin hiili ja minä luulin rakastuneeni, vai oliko se vain dopamiiniin, adrenaliiniin palaava kemiallinen uni.

 

Kirjoittaja on Tutkaimen toimittaja, joka toivoo olevansa vielä aikuissuomiräpin eturivissä 2030-luvulla.

Kuva: Unsplash / Joakim Honkasalo