Teksti: Hilla Katara

Kuva: Armas Weselius

Sätkätupakkaa parvekkeen lattialla, harmaan korttelin siluetti ja paistettu kananmuna päivälliseksi. Maailman meno on käynyt niin sietämättömän ahdistavaksi, että on aika antautua ankeudelle, tallentaa se puhelimen kameralla, kynällä ja paperilla, ja sanoa se ääneen: olemme tuhoon tuomittuja, pian täysin vailla maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuutta. Jos toivoa ei liikene, olisi helpottava ajatus saada edes velloa tyhjyyden kuilussa vailla pakottavaa tarvetta kaikesta huolimatta jatkuvasti kehittää itseään ja harjoittaa täydellistä elämänhallintaa. Kun selviytyminen kuluvasta päivästä muuttuu prioriteetiksi, sen saavuttamisessa voi jopa auttaa arjen harmauden ja haasteiden romantisointi. 

 

Ankeuden toteuttamisessa voi olla myös taitava, sen voi tehdä seksikkäästi, oikein ja ennen kaikkea kauniisti. Sitä on kurjuuden estetiikka, jossa onnistuminen on rappioromantikkojen vaalima taitolaji. Kurjuuden estetiikkaan tietoisesti osallistuminen on tietenkin valtava etuoikeus itsessään sillä se kertoo, että kyseisellä yksilöllä on aikaa ja resursseja keskittyä muun muassa melankoliassa vellomiseen mustan kahvin ja epäilyttävän spesifisti nimettyjen Spotify-soittolistojen tuella. Melankoliasta nauttiminen ei ole kuitenkaan ainut innoittava tuntemus kurjuuden estetiikassa, vaan siihen kuuluvat olennaisesti myös antautuminen välinpitämättömyydelle ja kaoottisuudelle. 

 

Kurjuuden esteetikko on ilmaantunut kilpailijaksi tasapainoiselle clean girl:ille, jonka elämäntavat ovat kontrollissa, koti täydellisesti organisoitu ja kiiltävät hiukset taakse kammatulla nutturalla. Kurjuuden esteetikko taas on häpeilemättä henkisesti epävakaa ja toteuttaa ylpeänä yhteiskunnan normien kannalta tyhmiä ja kyseenalaisia elämänvalintoja. Hänen ei tarvitse olla pakkomielteinen terveellisistä elämäntavoista eikä pyrkiä olemaan seuraava uraohjus ja oikea girlboss. Huomautan tässä kohtaa, että vaikka trendaavia elämäntyylejä kuvaava sanasto on paikoin sukupuolittunutta, on käsittelemäni estetiikka silti pohjimmiltaan sukupuolineutraalia. 

 

Kurjuuden estetiikassa hyväksytään kaikenlaiset ongelmat, kunhan näyttää hyvältä niistä huolimatta.

 

Sosiaalisesta mediasta ponnahtavien trendien ohimenevän luonteen tuntien voisi olettaa tämänkin kuuluvan samaan kategoriaan, eli väistyvän korkeintaan kuukauden kuluttua kuin tuhka tuuleen. Peruutetaan kuitenkin 2000-luvun historiaan ja muistellaan esimerkiksi Tumblr-kulttuurin kultavuosia 2013-2015. Mielenterveysongelmien romantisointi ja melankolinen estetiikka on perua juuri sieltä, ja Tumblr-aikakauden onkin ennustettu tekevän parhaillaan paluuta. Samalla 90-luvun heroin chic -estetiikka on jälleen muodissa, eikä tätäkään voi erottaa täysin kurjuuden estetiikasta. Kytkökset epäterveiden elämäntapojen ihannoimiseen seksikkään ulkonäön varjolla ovat selkeät, sillä kurjuuden estetiikassa hyväksytään kaikenlaiset ongelmat, kunhan näyttää hyvältä niistä huolimatta. 

 

En vähättelisi nykyisen erityisen kaaottisen maailmantilanteen roolia kurjuuden estetiikan viimeaikaisessa paluussa.

Ehkäpä kurjuuden estetiikka on siis ollut vuosikymmeniä enemmän tai vähemmän läsnä, mutta en vähättelisi nykyisen erityisen kaaottisen maailmantilanteen roolia sen viimeaikaisessa paluussa. Kaiken traagisen hypätessä suoraan silmiemme eteen aamusta iltaan puhelimen tai muun teknologian välityksellä, ei ole ihme, että positiiviset tunteet eivät ole suorastaan valloillaan. Miksipä siis emme voisi myöntää elävämme kurjia tai epävakaita aikoja sekä yhteiskunnallisessa, että henkilökohtaisessa kontekstissa, ja samalla ilmaista sitä estetiikassa ja taiteessa? Selviytymiskeinoja on monenlaisia, ja välillä sellaisena saa toimia vaikkapa se paheksutuista pahin tupakka.