Teksti: Jaakko Oleander-Turja

“Kriisin keskellä journalismin merkitys korostuu” kuulostaa lähinnä hyviä mediasuhteita hiovan poliitikon ulkoa opetellulta hokemalta tai Suuren Journalistipalkinnon voittaneen toimittajan kiitospuheen alulta. Kliseisyydestään huolimatta se pitää paikkansa, sillä ammatti kuuluu toimivan yhteiskunnan perusinfrastruktuuriin. Journalismi on niin olennainen osa arkeamme, että sen merkitys helposti unohtuu. Siitä tulee kulutustavaraa, joka otetaan itsestäänselvyytenä.

Venäjän sota Ukrainassa on haastanut toimittajia kaivamaan esiin tietoja äärimmäisen vaikeista olosuhteista. Kirjeenvaihtajat lienevät tästä näkyvin esimerkki. Ylen kirjeenvaihtaja Antti Kurosen kasvot tulivat monille tutuksi sodan alkuvaiheilla, kun eri puolilla Ukrainaa TV-kameroiden edessä seissyt Kuronen välitti sodan kulusta tietoa pääkallopaikalta. Moskovan-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen puolestaan avasi itänaapurin ajatuksenjuoksua suoraan autokratian sydämestä.

Tiedonhankinnan ja taustoituksen lisäksi uutisointiin sisältyy lukematon määrä koordinointia, reagointia, editointia, visuaalista työtä, koodausta ja näkökulmitusta. Jälkimmäinen vie paljon aikaa ja julkaistu lopputulos kätkeekin usein taakseen myös kasan hylättyjä ideoita.

Osallistuin Venäjän hyökkäyssodan alkuvaiheilla toimituskokoukseen, jossa sotaan koitettiin löytää kotimaisia uutiskulmia. Eräs kollegani ehdotti, että laatisimme interaktiivisen kartan, jonka avulla turkulaiset voisivat löytää lähimmän pommisuojansa. Tämä sen varalta, että Venäjä päättäisi seuraavaksi aloittaa sotilaallisen erityisoperaation (ks. sodan) Turussa. Toinen toimittaja puolestaan ehdotti, että voisimme koodata painikkeen, jota klikkaamalla ikävät sotauutiset voisi filtteröidä uutisvirrasta pois. Molemmista ideoista päätettiin lopulta luopua ja hyvä niin.

Journalismin tulee näyttää ihmisille, millainen maailma on. Kaikessa kauneudessaan ja kaikessa kauheudessaan. Toimittajat ovat toki omalta osaltaan todellisuuden luojia, mutta kärsimys ei katoa maailmasta pelkästään olemalla uutisoimatta siitä. Toisaalta, spekulatiivisten uhkakuvien maalailu voi vääristää asioiden laitaa. Seuraa jalostettu versio muna vai kana -pohdinnasta: pelkäävätkö turkulaiset Moskva-aluksen ylösnousua Aurajoesta ennen vai jälkeen sen, kun heille on alettu tyrkyttää vuorovaikutteisia pommisuojakarttoja?

Jokaisen tulee itse päättää miten ja kuinka paljon kriisiuutisointia seuraa. Toimittajille kyse ei kuitenkaan ole valinnasta, vaan työstä. Työstä, jota tehdään kriisien aikana ja niiden välissä. Luotettava, perinpohjainen ja monipuolinen tiedonvälitys on korvaamatonta, eikä sitä tulisi ottaa itsestäänselvyytenä. Riittää, kun kääntää katseensa itään.

Jaakko Oleander-Turja 

Tuottaja, Yle & Tutkaimen päätoimittaja 2021