Teksti: Amanda Alvesalo
Bätäng! Nyt se on virallista. Liekö ollut Brexitin jarruttelu EU:n tietoista teatteria, kun hetken sitä jo uskoi, ettei eropäivä koittaisi koskaan. Sitten se pamahtikin eteen kalenterissa ja merkittiin tehdyksi kuin mikä tahansa muukin asia perjantai-iltana.
Pyykkivuoro, check.
Kavereiden kanssa Brewsteriin, check.
Brexit, check.
Euroopan kansalaiseksi itsensä identifioiva nuori suomalainen ei ymmärrä, miksi hypätä pois yhteisestä laivasta. Lähtö on keskisormen nosto hyvälle yhteiselle pöhinälle. Suomalainen jos joku osaa hakeutua isompaan porukkaan ja ottaa kaiken irti tällaisesta järjestelystä. Eurooppamielinen suomalaisnuori näkee EU:n Transformereista tuttuna superrobottina, joka rakentuu kun yksittäiset Autobotit hylkäävät omat egonsa ja yhdistyvät taistelemaan pahaa Megatronia vastaan.
Täältä korkealta Pohjolasta on hyvät näkymät ylenkatsoa Britanniaa, joka käänsi katseensa röyhkeästi omaan napaansa ja tivasi: ”Mitä minä tästä saan?!” Otti ja lähti. ”Siinä teille päivän tee lorauksella maitoa!” Suomalainen haukkoo henkeään.
Kaikki lapset anelevat, että Iso-Britannia jäisi. Olisiko kukaan edes huomannut, jos Pikku-Suomi olisi tehnyt saman?
Tai ehkä suomalainen on vain kateellinen. Kautta aikain Suomi on ollut se pikkusisarus, joka on otettu hyvää hyvyyttä leikkeihin mukaan. Huonolla tuurilla naapurin isokokoinen lapsi on ottanut silmätikuksi ja tossuttanut. Pikku-Suomi on joutunut pitämään puoliaan ja lyöttäytymään isompien lasten porukkaan. Nyt kun Iso-Britannia, yksi suurimmista, päättää itsenäistyä ja erkaantua omilleen, on tässä uhmakkaassa itsenäisyyden osoituksessa jotain todella kadehdittavaa. Kaikki lapset anelevat, että Iso-Britannia jäisi. Olisiko kukaan edes huomannut, jos Pikku-Suomi olisi tehnyt saman?
Toisaalta myös Britannialla on oma pikku kerhonsa, jolle selän kääntäminen on kerta kaikkiaan pyhäinhäväistys. Kun Harry ja Meghan päättivät vaihtaa leikkiympyröitä toiselle puolen lätäkköä, Britannia otti asiasta nokkiinsa ja alkoi lappaa kuraa lähtijöiden niskaan. Cool kid -klikkiä ei noin vain hylätä.
Ei sillä, etteikö joillakin suomalaisilla olisi omia ambitioitaan Unionista erkaantumiseen. Meilläkin on uhmakkaita oman tiensä kulkijoita. Suomalainen populismi on söpöä verrattuna siihen tornadoon, jonka Farage kumppaneineen pyöräytti käyntiin. Ilmassa oli mahtipontista ”make Britannia great again” -fiilistä, paluuta kuninkaiden ja kuningattarien aikaan. Fixit ei sopisi suomalaiseen luonteenlaatuun niin osuvasti kuin Brexit brittiläiseen. Suomesta ei löydy vastaavanlaista kollektiivista arroganssia. Samoihin aikoihin, kun brittiläisessä imperiumissa paistoi aina aurinko, suomalaiset elivät luolissa ja grillasivat käpyjä nuotiolla.
Varmaa kuitenkin on, ettei Britannia palaa hattu kourassa takaisin EU:n oville, vaan tekee kaikkensa pitääkseen pintansa yksin kylmässä maailmassa.
Suomi ei ole saanut maistaa suuruuden nektaria. Uhmakkain itsenäisyyden osoituksemme on lyhyen historiamme aikana ollut se, ettei meitä ole miehitetty. Britanniassa puolestaan muisto suuruudesta on muokannut kansallista identiteettiä, joka oli tällä kertaa kuivaa heinää populismin sytyttämälle tulipalolle. Kun australialaiset yrittävät vielä pelastaa kotejaan maastopaloilta, on heidän entisen emämaansa koti EU:ssa palanut jo tuhkaksi.
Aika näyttää, osoittautuuko tempaus onnistuneeksi. Varmaa kuitenkin on, ettei Britannia palaa hattu kourassa takaisin EU:n oville, vaan tekee kaikkensa pitääkseen pintansa yksin kylmässä maailmassa. Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin vilkuttaa. Hasta la vista, baby!
