Tarvitsemme eurooppalaisen, ihmislähtöisen älykaupunkimallin

Kuva: Otto Karasvirta Älykaupunkeihin (smart city) liitetyt mielikuvat ovat tyypillisesti teknologiavoittoisia. Viimeisen vuosikymmenen aikana älykaupunkikehitys onkin kulkenut teknologia edellä pitkälti yksityisten yritysten projekteissa. Julkiset organisaatiot, kuten kunnat ja kaupungit, ovat kamppailleet niukkojen resurssien kanssa, ja…

Mitä iistimpää, sitä siistimpää

Teksti: Sara Heinonen Kuva: Maria Roivas Marraskuussa Helsingin sanomissa kirjoitettiin Helsingin asuntohintojen kehityksestä, ja etenkin eräästä alueesta: Kontulasta. Useimpien Helsingin asuinalueiden hintatason noustessa, HS:n selvityksen mukaan Kontulan asuntojen hintataso on noussut vain 0,1% viimeisen kymmenen…

Sähköistynyt ääni

Kirjoittanut: Minna-Kerttu Vienola, YTM, tohtorikoulutettava, Oulun yliopiston Eudaimonia-instituutti Kuva: Elina Nyholm   Viron uniikki sähköinen äänestysjärjestelmä ei hyödyistään huolimatta miellytä kaikkia. Sähköistä äänestysjärjestelmää kohtaan on esiintynyt monenlaista epäluuloisuutta liittyen turvallisuuteen ja pelkoon epäreilusta valtapelistä. Onko uhkakuvien viljely…

Ilmastovaalit, ei kiitos!

Teksti: Jaakko Hämeen-Anttila Kuva: Elina Nyholm Toivottavasti kevään eduskuntavaaleista ei tule ilmastovaaleja. Tiedättehän, sellaisia, missä puoluejohtajat kilvan poseeraavat #ilmastolupaus-kyltin kanssa, peukku pystyssä ja suu virneessä, ikään kuin etukäteen riemuiten siitä, ettei tässä kauan tarvitse pokan…

Onko ei-binäärisillä ihmisillä yhdenvertainen oikeus olla olemassa ja…

Teksti: Hippu Helminen Kuva: Heta Heikkala   Kevään eduskuntavaalit lähestyvät. Ehdokkaista monet kannattavat translain kokonaisuudistusta. Perusteluna on translain muuttaminen Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaiseksi. Mutta toteutuuko yhdenvertainen oikeus sukupuolenkorjaukseen, mikäli ei-binääriset ihmiset unohdetaan?   Translain…

Kokemukseni Puolustusvoimien surkeasta terveydenhuollosta

Armeija tuntui minulle lähinnä paikalta, missä kärsin kipeänä saamatta hoitoa. Aloitin armeijassa tämän vuoden tammikuussa hyvin mielin tarkoituksenani pitää taukoa opiskelusta. En ehkä halunnut olla palveluksessa puolta vuotta pidempään, mutta haaveilin joka tapauksessa korpraalin arvomerkeistä…

Naisten kunnioittaminen johtaa epätasa-arvoon Intiassa

Teksti: Heidi Uitto Kuva: Leo Bergman Kulunut vuosi 2018 oli hyvä Intialaisille naisille ja seksuaalivähemmistöille, näin voisi ajatella. Suomessakin uutiskynnyksen ylittänyt homoseksuaalisuuden laillistaminen vei Intian kertaheitolla edelläkävijöiden joukkoon seksuaalivähemmistöjen kohtelussa. Muutaman kuukauden päästä Keralan korkein oikeus…

Välikommentti: Mitä tekisit kymmenellä miljardilla eurolla?

Tuskin olivat Valtionkonttorin tileihin yllättäen ilmestyneet kaksi miljardia euroa hävinneet valtion lainanlyhennyksiin, kun puheenaihe vaihtui aivan toisenlaisiin rahasummiin. Alkuviikosta taloustieteen professori Roope Uusitalo ehdotti Twitterissä, että ilmavoimien tulevia hävittäjähankintoja pitäisi vielä miettiä – entä jos…