Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola on johtanut yliopistoa läpi koulutusleikkausten, hallintouudistuksen ja Ison pyörän. Kola on vastaanottanut hartioilleen Sue Scottin tutkimusryhmän kriittisen raportin ja irtisanottujen vihan. Mutta kuka todella on yliopistoa johtava Jukka Kola? Mitä kaiken nähnyt ja mielipiteitä voimakkaasti jakava rehtori ajattelee sivistyksestä tai after workeista?

Teksti: Jaakko Muilu

Kuvat: Paavo Jantunen

Kello lyö kymmenen yli kaksitoista yliopiston päärakennuksen vanhalla puolella. Haastatteluaikamme rehtorin kanssa piti alkaa keskipäivällä, mutta Unioninkadun puoleisessa aulassa kaikuvat vain ohi vilahtelevien, tärkeän näköisten ihmisten kenkien kopina. Akateemisen vartin lähestyessä uhkaavasti loppuaan ei rehtorin assistenttia näy vieläkään missään, ja epäilys hiipii selkäpiitämme pitkin.

”Aivan, odotatko hetkisen. Joo, tulen siihen aivan pian”, rehtorin assistentti Maija Roitto vastaa hieman hämillään puhelimeen.

Käy ilmi, että haastatteluaikamme on mystisesti pyyhkiytynyt rehtorin kalenterista. Rehtorilla on kuitenkin vapaata aikaa, ja pääsemme assistentin saattelemana kaikkein pyhimpään: Jukka Kolan työhuoneeseen. Suomen suurimman yliopiston rehtori on kiireinen mies ja tehtävää on aina enemmän kuin aikaa. Kolan kiireille on syynsä: viisivuotiskauden viimeistä vuottaan viettävä rehtori ei ole valinnut tehtäväänsä helppoihin aikoihin. Koulutusleikkaukset, hallintouudistus sekä Iso pyörä -koulutusuudistus ovat kaikki osuneet Kolan myrskyisälle aikakaudelle. Uudistuksissa ei ole haettu pieniä nyanssimuutoksia, vaan ne ovat olleet historiallisesti merkittäviä ja suuruusluokassaan mittavia mullistuksia yliopiston toiminnassa.

Rehtorin huonetta koristavat Slush-passit ja puheet Shanghain sekä Brysselin työmatkoista ovat omiaan lisäämään kiireen auraa. Rehtorin kalenteri onkin ”aina täynnä, ei siinä mitään”. Nyt päälle puskevat vielä rehtorin vaalit, tai rehtorin valinta, kuten Kola itse haluaa terminologiaa täsmentää. Huhtikuussa yliopiston hallitus valitsee yliopistolle uuden rehtorin ja jatkokautta hakeva Kola on yksi ennakkosuosikeista. Vaikka semantiikkaa vääntäisi miten, ei uuden rehtorin valintaa voi erottaa yliopistopolitiikasta.

Jännittääkö pikkuhiljaa jo?

”Kyllä se aina tietyllä tavalla, mutta kyllä sen pitääkin, kun on myös paneutunut asiaan.”

Onko sulla kaiken kiireen ohessa aikaa harrastaa liikuntaa tai lukea kirjoja?

”Liikuntaa ei riittävästi varmaankaan. Kirjojakin vois lukea enemmän, mutta tietysti joutuu lukemaan paljon ihan työhön liittyviä kirjoja. Parhaillaan menossa Juha Hurmeen Niemi.”

Entä perhe?

”Sitä aikaa pyritään varaamaan totta kai”

Ketä perheeseen kuuluu?

”Ihan hyvä perhe, kolme aikuista lasta. Mutta ei niistä tarvii sen enempää puhua.”

Rautaisena hallinnon ammattilaisena tunnettu Kola ei tunnu haluavan puhua juurikaan yksityisasioistaan. Kola tunnustautuu elokuvien suureksi ystäväksi sekä kertoo pitävänsä isäänsä esikuvanaan ja kunnioittavansa erityisesti “mitä hän on ollut yhteisön rakentajana”. Perhekuvioitaan hän ei kuitenkaan sen tarkemmin halua avata. Entä miksi maatalouspolitiikan professori on halunnut yliopiston johtoon?

”Minulla on pitkä kokemus, jotkut sanoisivat hallintotehtävissä, mutta itse näkisin ne mieluummin johtamistehtäviksi. Aikoinaan Viikissä nuoret tutkijat ottivat minuun yhteyttä ja halusivat minun asettuvan ehdolle maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan taloustieteen laitoksen johtajaksi. Opiskelijajärjestöt valitsivat myös minut niihin aikoihin neljä kertaa peräjälkeen parhaaksi opettajaksi Viikissä. Myöhemmin minua pyydettiin sitten hakemaan tiedekunnan dekaaniksi ja aikanaan vararehtoriksi”, Kola listaa.

Vaikka Kola onkin ollut aktiivinen yliopistolainen ja toiminut myös Wiipurilaisen osakunnan inspehtorina, on valtiotieteilijöille Viikissä uransa tehnyt Kola tuntemattomampi hahmo. Harvempi valtsikalainen on päässyt kosketuksiin edes oman dekaanimme Hannu Niemisen kanssa, Viikistä saapunutta rehtoria puhumattakaan. Monelle saattaakin tulla yllätyksenä, että etäiseksi, jopa mystiseksi, jäänyt Kola on ollut omassa tiedekunnassaan näkyvä ja suosittu henkilö. Viikin nuorilta tutkijoilta yli kymmenen vuotta sitten saapuneet suositukset eivät kuitenkaan tänä päivänä avaa sosiologeille tai filosofeille sitä, miksi Kola on todella hakeutunut nykyisiin tehtäviinsä.

”Koin, että pyyntöjen taustalla oli halua muuttaa yksikön suuntaa. Ehkä voisi sanoa, että raikkaampaan suuntaan. Yhteisöstä tuli positiivista signaalia ja toiveita suuntaani. Opin myös ajattelemaan, että minulla voisi olla johtajalle sopivia ominaisuuksia, joiden avulla voisin parantaa muiden mahdollisuuksia toteuttaa itseään yliopistolla: tehdä hyvin niitä asioita, miksi tänne on hakeutunut. Haluan tehdä mahdollistavaa johtamista”, Kola jatkaa.

Mahdollistava johtaminen ja uudistaminen toistuvat jatkuvasti rehtorin puheissa. Yleismaailmalliset ja hieman banaalit fraasit jättävät kuitenkin rehtorin puheet edelleen etäisiksi kaiuiksi. Asetutaan laatikon ulkopuolelle ja kysytään Kolalta, mitä hän itse vaatisi uudelta rehtorilta, mikäli olisi valintaa hallituksessa masinoimassa.

Entä jos itse olisit valitsemassa rehtoria? Mitä ominaisuuksia painottaisit?

”Se on totta kai kombinaatio.”

Totta kai se on laaja kokonaisuus, mutta näetkö, että esimerkiksi hyvät johtamistaidot ovat tärkeämpiä kuin pitkä akateeminen ura tai laaja-alainen yleissivistys?

”En nyt sano, että toisella on näin iso arvo ja toisella näin iso, koska se on myös henkilön muista asioista kiinni. Mutta kyllä pidän hyvin tärkeänä yliopiston ja yliopistomaailman laaja-alaista tuntemusta. Yliopisto on hyvin monitieteinen ja sen johtaminen vaatii ymmärrystä niistä asioita.”

Eli et näkisi hyvänä esimerkiksi elinkeinoelämän puolelta tulevaa johtajaa?

”En mä nyt silleen, että ihan ammattijohtajia valittais. Viittaat ilmeisesti Tampereen tilanteeseen?”

Viittaan.

”Kyllä rehtorilla pitää olla vähintään tohtorin arvo. Eikä professuuristakaan haittaa ole.”

 

Koko yliopiston rehtori?

Vaikka Kola onkin ollut ainakin aikoinaan omassa tiedekunnassaan pidetty hahmo, ei hän ole valtsikalaisten kahvikeskusteluissa säästynyt kritiikiltä – tai jopa suoranaiselta vihamielisyydeltä. Viime syksynä julkaistu, Yorkin yliopiston sosiologian professorin Sue Scottin johtaman riippumattoman tutkimusryhmän raportti puhui karua kieltä yliopiston johdon epäonnistuneesta johtamisesta. Tutkimuksessa nousivat esille varsinkin henkilökunnan ja opiskelijoiden osallistavuuden poissaolo sekä viestinnän huono taso. Onko Kola syypää vanhojen tutkinto-opiskelijoiden opinto-ongelmiin vai ovatko kaikki aina haukkuneet väärää puuta? Onko rehtori todella etääntynyt norsunluutorniinsa ja miten hän valvoo kaikkien tiedekuntien etuja?

”Tämä on tärkeä aihe, ja on myös totta, että jokaisessa tiedekunnassa kyseisen tiedekunnan henkilöstö tietää asiat parhaiten. Rehtorina kanavani toimia on tiedekuntien dekaanit ja varadekaanit sekä johtoryhmä, johon kuuluu yksi dekaani jokaiselta kampukselta. Rehtori ei suinkaan voi tietää kaikkea mitä tiedekunnissa tapahtuu, vaan yhteydenpito ja johtaminen kytkeytyvät luottamukselliseen ja läheiseen suhteeseen dekaanien kanssa. Dekaanit sitten vievät asiat eteenpäin tiedekunnalle ja toisin päin. Viestintä ja tiedonkulku ovat jatkuvia haasteita, ja meidän täytyy koko ajan kiinnittää huomiota siihen, että kuuntelemme koko tätä yhteisöä. Ei rehtori omassa kammiossaan päätä näitä asioita, vaan keskustelee”, Kola argumentoi päättäväisesti.

Myös Scottin tutkimusryhmän raportissa havaittuihin epäkohtiin on johdon puolesta tartuttu: “yliopistoyhteisö pääsee osallistumaan jatkossa paremmin päätöksenteon valmisteluun, muutoksia tullaan johtamaan paremmin ja viestintää kehitetään. Tästä konkreettisena esimerkkinä ovat rehtorin avoimet kampuskierrokset, joissa kuka tahansa saa tulla juttelemaan rehtorille”, Kola kertoo.

Nopeasti vilkaistuna yliopiston hallinnon organisaatiokaavio näyttää jopa sote-uudistustakin pahemmalta. On kollegiota, hallitusta, rehtoraattia, tiedekuntaneuvostoa, johtoryhmää, rehtorin päätöstä, hallopedia ja ties minkämoista nuolta ja käppyrää. Syy byrokraattisuudelle on kuitenkin olemassa: samalla yliopiston hallinto on – tai ainakin sen pyrkimyksenä on olla – demokraattinen. Pelkän hallintojargonin alle ei kuitenkaan rehtori voi vajota, vaan hänellä on myös vastuu yliopiston johtamisesta: siitä että kaikki tiedekunnat tulevat kuulluksi.

”Tiedekunnat voivat välillä haluta mennä toisten edelle, myös tahtomattaan tai huomaamattaan. Tiedekunnat ja laitokset haluavat välillä hyvin erilaisia asioita ja kyllä me joudumme siinä sitten katsomaan yliopiston kokonaisetua. Tietysti myös resurssikysymykset usein painavat. Kaikkea ei voi tehdä niin kuin joku yksikkö tai yksilö haluaa”, Kola latoo painokkaasti.

Vanhoja tutkinto-opiskelijoita on Isossa pyörässä hiertänyt paitsi kurssitarjonnan heikkeneminen ja omien opintojen hankaloittuminen, myös ideologiset seikat. Moni kokee koulutusohjelmien ja yliopiston brändäämisen sekä tieteen hintalaputtamisen vieraina elementteinä. Yliopiston on sanottu taipuneen liikaa ulkoisen, elinkeinoelämästä ja globaaleilta markkinoilta tulleen paineen alla ja unohtaneen keskeisimmät tehtävänsä: tutkimuksen ja opetuksen.

Mikä oli Ison pyörän liikkeelle pannut voima?

”Vielä sanoisin, että ehkä suurin haaste on ollut nopea aikataulu.”

Joo, mutta mikä sen tarkoitus oli…

”Mikä se tavoite, niin se lukee ihan strategiassa.”

Joo, mutta miksi se tehtiin? Mikä se liikkeelle paneva voima oli?

”Kehittämistoimenpide. Opiskelujen edistäminen niin, että tutkintomme ovat kilpailukykyisiä ja houkuttelevampia.”

Mutta mistä tää idea tuli?

”Se oli toimivan johdon, siis rehtoraatin idea. Koimme, että laajempia kokonaisuuksia käsittelevillä koulutusohjelmilla pystymme vastaamaan paremmin maailman muuttuneisiin haasteisiin. Ohjelmat taas ovat tiedekuntien itsensä luomia.”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tulevaisuus?

Huhtikuussa ratkeaa, saako Kola jatkaa rehtorina vai vaihtuuko yliopistolla valta. Viisi vuotta on ihmiselämässä lyhyt aika. Näin merkittävän instanssin johtajana toimiminen on kuitenkin varmasti jättänyt jälkensä Kolaan. Mitä hän tekisi toisin, jos saisi nyt elää kautensa uudestaan?

”En sanoisi, että teimme mitään väärin, mutta jouduttiin tilanteeseen, jossa rahoituksesta hävisi 100 miljoonaa euroa. Se on luonut aika hankalan sauman tehdä asioita. Jos arviota tekee, niin kyllä sitä miettii, olisiko pitänyt viivästyttää joitain uudistuksia. Jälkikäteenhän se onkin purettu auki, ja kyllä olisi pitänyt. Me myös sitten viivästytimme joitakin, kuten tutkimuksen arviointia eikä lähdetty kuormittamaan ihmisiä sillä”, Kola pohtii.

Entä tulevaisuus? Miksi kovan kritiikin ja aika ajoin ilkeänkin loanheiton alle joutunut rehtori haluaa jatkaa painekattilassa ja yleisenä sylkykuppina vielä viisi pitkää vuotta?

”Tietysti yksi motiivi jatkokauden hakemiseenkin on, että edessä voisi olla hieman rauhallisempi vaihe. Että voisi oikeasti kehittää yliopistoa niin, että meillä on siihen aikaa ja olisi voimavarat tiedossa”, Kola hieman kaihoisasti toteaa.

Mihin suuntaan yliopistoa sitten tulisi kehittää? Emmekö juuri todenneet, että tiedekuntien intressit ovat ristiriitaiset? Mitä on se mahdollistava johtaminen, josta rehtori paljon puhuu?

”Kun kaikennäköistä tapahtuu ympärillä, niin välillä tuppaa unohtumaan, että meidän päätehtävämme ovat tutkimus ja opetus. Niihin meidän tulee keskittyä, ja niissä mahdollistava johtaminen on fokuksena. Niiden kautta syntyy meidän vaikuttavuus. Jos ei me tehdä niitä mahdollisimman hyvin, niin on vähän keinotekoista puhua jostain yhteiskunnallinen vaikuttavuudesta. Tutkimuksen ja opetuksen pitää olla mahdollisimman laadukasta. Mutta mitä muita asioita, niin pitää vain pystyä katsomaan paremmin”, Kola kertoo tarmokkaasti.

Pitää vain pystyä katsomaan paremmin. Lausahdus tuntuu kuvaavan hyvin haastattelun etenemistä. Henkilökohtaisia mielipiteitä on rehtorilta hankala saada nyhdettyä. Hallintoihmisenä Kola tuntuu jatkuvasti häivyttävän itsensä ja omat mielipiteensä taka-alalle. Kolan toimintaa ei tunnukaan ohjaavan mikään ideologia tai aattellinen ismi, vaan puhdas pragmatismi. Onko pragmaattinen, hallinnollis-byrokraattinen lähtökohta toimintaan sitten hyvä? Noh, se riippuu näkökulmasta ja katsojasta.

Koitetaan lopuksi kuitenkin vielä lyhyellä ja napakalla kysymyspatteristolla avata rehtorimme mielenmaisemaa.

Osaatko soittaa mitään soitinta?

”Valitettavasti en. Olen kansakoulussa soittanut nokkahuilua.”

Mitä juot after workina?

”En tietenkään aina, mutta silloin kun poikkean johonkin, niin IPAa.”

Onko sivistyksellä itseisarvo?

”Helposti sanoisin että määrittele itseisarvo, mutta sillä on oma tärkeä arvonsa ja se on itse asiassa yksi Helsingin yliopiston viidestä arvosta.”

Hiihtoloma Kanarialla vai Keski-Euroopassa laskettelemassa?

”Ei, vaan Suomessa hiihtämässä, jos vain tarkenee. Viime viikolla oli vielä parempi keli. Oikeesti mä tykkään hiihtämisestä ja myös laskettelusta ihan tosi paljon. Suomen lappi on mielestäni ihanteellinen ympäristö näille.”

Ovatko lukukausimaksut suomalaisille opiskelijoille missään oloissa vaihtoehto?

”Missään oloissa, että jos maailma muuttuu täysin…”

Nykyisessä tilanteessa…

”…Mutta ei tässä tilanteessa ole ollenkaan agendalla sellaista. Mutta näähän on poliittisia päätöksiä, mutta Helsingin yliopisto ei suunnittele eikä ole niitä ajamassa.”

IPAa. Vaikka rehtori Kola onkin saattanut jäädä monelle etäiseksi, jopa mystiseksi hahmoksi, juomavalikoimassaan hän ainakin tulee lähelle opiskelijoita. Vastauksia perheeseen tai muihin henkilökohtaisiin kysymyksiin saimme hieman nihkeästi, mutta Kolan toimintaa rehtorina ohjaava motiivi tuntuu olevan selvä ja myös viaton: Helsingin yliopiston kehittäminen.

Kokonaan toinen kysymys on, jakaako rehtorin kanssa mielipiteen kehityksen suunnasta. Huhtikuussa näemme, jakoiko yliopiston hallitus Kolan mielipiteen.